Tänään iltapäivällä kerrottiin suru-uutinen Jörn Donnerin poismenosta. Donnerin moninaista olemista tässä maailmassa miettiessä tuli mieleen hänen kirjansa Olotiloja (Otava 1993). Nyt kirjan hyllystä poimittuani huomaan omassa kappaleessani olevan Donnerin nimikirjoituksen. Sitä en ole aikaisemmin huomannut, tai noteerannut. "Tätä kirjaa on painettu kaksituhatta kappaletta, jotka tekijä on varustanut nimikirjoituksellaan". Tämän painoksen kaikkissa kappaleet ovat siis kulkeneet Donnerin omien käsien kautta.
Olotiloja on julkaistu ensin ruotsiksi. Suomenkielisen laitoksen on kääntänyt Ilona Anhava, mutta nimeen lienee Donner itse vaikuttanut. Heti aluksi Donner valittaa sanan 'husrum' kääntämisen vaikeutta, mutta samantien toteaa suomen monimerkityksellisen olotilan olevan sitä mitä hän tavoittelee.
Kirja on muistelma. Donner muistelee paikkoja joissa hän on ollut, asunut tai käynyt. Jotakin merkityksellistä kaikkiin paikkoihin liittyy, vaikka aivan kaikissa hän ei ole edes yöpynyt, pitänyt yösijaa.
Ensimmäinen paikka, josta Donner kirjoittaa on Boijen sairaala. Siellä hän syntyi, sai alun taipaleelleen. Jo tässä yhteydessä hän pohtii isättömyyttään:
Kasvoin isättömänä. En kaivannut häntä, ennenkuin paljon myöhemmin. Hänen nuoruudenkuvansa tuijottaa minua Axel Gallen-Kallelan maalauksesta. Hän katsoo kauas. Hän on ylhäällä pilvien lomassa.
Saankohan tilaisuuden tavata hänet jonakin yönä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti