torstai 23. tammikuuta 2020

Kun arkkitehtuurikilpailun voittajaksi paljastui nainen, niin talo päätettiin tehdä toisin piirustuksin


Olen lukenut sveitsiläisen René Gardin matkakirjaa Puoris päivä! (Atrain & Nord, 2019). Sen pääasiallinen kohde on Suomen Lappi, mutta tekijä kuvailee reissun varrelle sattunutta eteläisempääkin Suomea. 1930-luvun lopulla matkannut Gardi ihasteli Tampereella uutta, vastavalmistunutta rautatieasemaa. Siitä hän kertoi anekdoottina, että kun aseman suunnittelukilpailun voittajaksi paljastui nainen, niin suunnitelmaan ihastunut palkintolautakunta päättikin vaatia siihen muutoksia.

Gardin teoksen suomentaja Heikki Annanpalo on selvittänyt, että rautatieasemakilpailussa ei jaettu ensimmäistä palkintoa ja kilpailussa ei ollut mukana arkkitehtejä, joiden sukupuoli oli nainen. Vuonna 1936 valmistunut funktionalismia edustava asema on Eero Seppälän ja Otto Flodinin suunnittelema.

Tässä kohtaa Gardi on ymmärtänyt kuulemansa väärin tai tahallaan sotkenut kaksi tarinaa. Tampereella on tosiaan rakennus, jonka suunnittelukilpailun voitti nainen, ja sen paljastuttua rakennuttaja päätti olla toteuttamatta voittajavaihtoehtoa.

Tampereen vapaapalokunnan uuden toimitalon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1908 kilpailu. Sen voitti Wivi Lönn (1872-1966), jolla oli oma arkkitehtuuritoimisto Tampereella. Vapaapalokunnan johtokunta alkoi kuitenkin empiä, ja piti valittua suunnitelmaa liian kalliina. Lönn teki uudet, edullisemmin toteutettavat piirustukset, mutta niitäkään ei toteutettu, vaan johtokunta lykkäsi päätöksen tekemisen vapaapalokunnan varsinaiselle kokoukselle. Siinä päädyttiin pyytämään rakennusmestari Heikki Tiitolaa hoitamaan homma. Ja niin tapahtui.

Wivi Lönn ei koskaan ymmärtänyt, miksi hänen suunnitelmiaan ei toteutettu. Ehkä Gardin kuulemat juorut antavat vastauksen. Arkkitehdit tuntuvat 1900-luvun alussa olleen kollegiaalisia, eikä toinen saman ammattikunnan edustaja lähtenyt mestaroimaan uusia piirustuksia.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset