maanantai 31. tammikuuta 2022

Caspak-trilogia valmis

 


Suomentamani Edgar Rice Burroughsin Caspak-trilogian päätösosa on julkaistu. Kustantamo Helmivyön kustantama teos on saatavilla esimerkiksi Adlibriksestä tai Bodista.  

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Mr. Holmes

 


Perjantaina Yle Teemalla esitettiin Bill Condonin ohjaama Mr. Holmes (Iso-Britannia 2015). Elokuvassa tavattiin Sherlock Holmes (Ian McKellan) ikämiehenä pohtimassa viimeistä tapaustaan, jonka jälkeen hän vetäytyi eläkkeelle mehiläisten hoitajaksi. Se ei käykään niin yksinkertaisesti, koska muistihirmun käämit pätkivät.

Holmesin seikkailut teki maailmalle tutuksi uskollinen apuri John Watson. Elokuvassa Watson on vain pienessä sivuroolissa omalääkärinä. Condon johdattaa Holmesin elokuviin katsomaan Kelmotin tapauksen filmatisointia, ja mestarietsivämme poistuu teatterista hämmentyneenä. Watson on kirjoittanut omiaan! Mutta miten tapaus oikeastaan meni?

Taloudenhoitajan (Laura Linney) nuoren pojan Rogerin (Milo Parker) sysimänä Holmes alkaa selvittää tapaustaan. Erinäisten apukeinojen avulla juttu alkaa muistua.

Holmesin humanististen alojen tuntemus ja kyky empatiaan ovat Watsonin Punaisten kirjainten arvoituksessa kirjoittaman mukaan olemattomia. Elokuva kuitenkin osoittaa, ettei koskaan ole liian vanha oppiakseen jotakin uutta. 

Elokuvana Mr. Holmes tuo paljon kaluttuun ja lukuisasti versioituun hahmoon uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa niitä ei haeta viemällä etsivä uuteen ympäristöön tai uusien kumppanien kautta, vaan syventymällä hänen itsensä sisäiseen elämään. Toteutus on onnistunut.