tiistai 6. toukokuuta 2025

Paluu Alcatraziin

 


Useat mediat ovat kertoneet, että lauantaina Floridassa paikallinen tv-kanava esitti iltayhdeksältä elokuvan Pako Alcatrazista (1979). Ja kuten tiedämme, hieman myöhemmin Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump määräsi vuonna 1963 suljetun vankilan uudelleen rakennettavaksi ja avattavaksi alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.

Jo Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella löydettiin selvä korrelaatio hänen julkisten puheidensa ja Fox News -kanavalla esitettyjen ohjelmien välillä. Esimerkiksi Suomessa silloin tällöin siteeratut puheet metsien haravoimisesta sattuivat päivään, jolloin kanavalla oli näytetty miten Kaliforniassa riehuvia metsäpaloja yritettiin torjua tekemällä palokatkoja.

Mutta mistä tulivat puheet 100 prosentin tuontitulleista kaikille ulkomailla tehdyille elokuville? Juuri ennen illan elokuvaa mainitulla paikalliskanavalla esitettiin jakso BBC:n tuottamasta Isä Brown ja hänen laumansa -sarjasta.

Kyseessä oli neljännen kauden viides jakso Varkaiden ruhtinas (The Daughter of Autolycus), jossa isä Brown joutuu painiskelemaan omantunnonkysymysten kanssa. Voiko toisen pelastaakseen auttaa rikollista kavalissa touhuissa?

Eettiset ongelmat ovat kyllä päätä vaivaavia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti