lauantai 29. syyskuuta 2007

Montako vaimoa?


Yhdysvalloilla on islamilaiseen maailmaan sama pitkäperinteinen epäluuloisuuden suhde kuin eurooppalaisilla. Aikoinaanhan keskiajalla kalifaatit levisivät laajasti Etelä-Eurooppaan, Balkanille ja Mustanmeren pohjoispuolelle.

Euroopan menneisyydessä on vihamielisyys joitakin kansoja kohtaan voitu osoittaa avoimesti ja suoraan. Maahanmuuttokielloin ja -rajoituksin.

Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa perustuslaissa syrjintä syntyperän vuoksi kielletään. Asenteita tai asenteiden esiintuloa ei eivät kuitenkaan mitkään kiellot voi estää. Ihminen keksii keinot olematta avoimesti syrjivä. 1800-luvun lopulla Yhdysvaltoihin pyrkivät suomalaissiirtolaisetkin joutuivat vakuuttamaan, etteivät he ole moniavioisia. Jos oli, maahan ei ollut tulemista.

Taidetaan nykyisin kysyä koko liuta vastaavia kysymyksiä.

Lopputulos oli sama: islamilaisten laaja maahanmuutto pystyttiin kätevästi estämään syyllistymättä perustuslain loukkaamiseen.

Nykyisin Atlantin molemmin puolin taidetaan käyttää molemmista perinteistä kumpuavia keinoja.

-- Kuvassa Pikku prinssin asteroidin 1909 löytänyt turkkilainen tähtitieteilijä, jonka havaintoon ei uskottu ennen kuin hän pukeutui eurooppalaisesti.