Monet tahot ovat suositelleet, että Tiitisen lista pitäisi julkaista. Viime päivinä suosittajien joukkoon ovat liittyneet Martti Ahtisaari ja älymystöstä koostuva HS-raati. Mutta lakien mukaan listaa ei voi julkaista. Kieltäjä on Henkilötietolaki 22.4.1999/523.
Yksilönsuoja on tuon lain mukaan huomattava. Merkittävin muutos lain voimaantultua oli ns. juorukalentereiden julkaisemisen loppuminen. Verotiedot ovat henkilörekisteri, jota rekisterinpitäjä ei voi luovuttaa kokonaisuudessaan. Sen sijaan yksittäisen verotettavan tiedot ovat julkisia. Siksi edelleen voimme iltapäivälehdistä lukea kuinka paljon kukin on veroja maksanut. Myös tv-luvan maksaneiden rekisteri on salainen kokonaisuudessaan, mutta yksittäisten luvan maksaneiden tiedot ovat julkisia. Näin saatiin vuosi sitten iltapäivälehdistössä selvitettyä ministereiden ja kansanedustajien tv-lupa-asiat.
Jos Supo päättäisi, että Tiitisen lista olisi julkinen asiakirja, arvellusta lyhyydestään huolimatta se olisi henkilörekisteri. Henkilörekisteriä kokonaisuudessaan ei voisi julkistaa, mutta siihen voitaisi vastata, onko joku yksittäinen, nimellä yksilöity ihminen mainittu tuolla listalla.
Esimerkki tällaisesta yksilöidystä kysymyksestä voisi olla onko Alpo Rusi mainittu Tiitisen listalla? Tähän Supo sitten vastaisi kyllä tai ei, sen mukaan onko henkilö listalla mainittu.
Jos listalla on julkisuudessa tuntemattomia henkilöitä, niin kaikkien oletetun 18 henkilön selvittämiseen menisi toimittajilta huomattava aika. Mutta saataisi ainakin joidenkin epäiltyjen maine puhdistettua.
Henkilötietolaki on tehnyt sukututkimuksesta tällä vuosituhannella erittäin hankalaa. Sopivaksi suoja-ajaksi kun on harkittu sata vuotta.
Tällaisesta vallitsevasta suomalaisesta henkilösuojasta nousee mieleen Michel Foucaultin esipuhe Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teokseen Anti-Oidipus. Siinähän Foucault tiivisti kommentoimansa teoksen yhden keskeisen periaatteen:
Älä vaadi politiikalta, että se palauttaa yksilön "oikeudet", kuten filosofia on määritellyt ne. Yksilö on vallan tuote. Se mitä tarvitaan on "de-individualisointi" monistamisen ja pois-paikoiltaan-asettelemisen keinoin, niiden erilaisin yhdistelmin. Ryhmän ei tule olla orgaaninen sidos, joka yhdistää hierarkkisoituneita yksilöitä, vaan jatkuva de-individualisaation synnyttäjä. Johdanto Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teokseen Anti-Oidipus (suom. Mikko Jakonen).
Siis politiikan tuottama 'yksilö' tuottaa pahoja ongelmia, niin kuin Tiitisen listan esimerkki osoittaa. Ihmisten ollessa kyseessä, suosikaamme ainutkertaista.