perjantai 12. lokakuuta 2007

Kiinteistöjä myytävänä


Katselin tänään Senaatin sivuilta, mitä ja millaisia rautatieasemia ja muita on myyntiin tullut. Suuri osa oli myyntikohteista oli jalostettu, eikä esilistoilla olleita kaupunkikohteita, kuten Oulun Toppilan asema 6,4 hehtaarin tontilla, tässä vaiheessa vielä ollut tarjouskilpailulle alistettu. Pääasiassa syrjäisempiä kohteita ja oletettavasti vaikeasti myytäviä kyllä löytyi: esimerkiksi tasoristeys Soinlahdesta ja maakellari Kuivaniemeltä.

Paljon kiintoisia asemiakin kyllä. Uskoisin, että Toivalan asema Siilinjärvellä lähellä Kuopiota saattaa korkeaankin hintaan nousta.

Moni kohde oli rajattu pieneksi rakennusten ympärillä olevaksi määräalaksi. Ehkä ostajien odotetaan nostavan ympäröivän maan arvoa?

Vuonna 2000 kun asuimme Kurikassa, tuli myyntiin Koskenkorvan asema Ilmajoella (kuva yllä). Pariinkin otteeseen käytiin sitä katsomassa ja ihastelemassa. Jos meillä olisi Etelä-Pohjanmaalla ollut vähänkin parempia tulevaisuuden näkymiä, olisin ostanut aseman ja sen asuinrakennuksen. Tai yrittänyt ostaa. Niin livakasti se meni kaupaksi, että tuskin olisin väliin ehtinyt vakaissa aikeissakaan.

Jatkoa 24.3.2008: Myytävät rautatieasemat