keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Lukeminen kannattaa aina


Kun muutimme vuodenvaihteessa 2000/2001 Haukiputaan Martinniemeen, postilaatikossamme odotti uusia tulijoita Suomenmaa ja Rauhan terveiset. Lehdet ensinäkemältä herättivät synkkiä ajatuksia mitä olisi tulossa: luulin, että kyseessä olisivat olleet keskustan pää-äänenkannattaja ja vanhoillislestadiolaisten lehti. Myöhemmin paljastui, että kyseessä olivat Suomenmaan keskiviikkoisin jaettava ilmaisjakeluextra ja Oulun alueen luterilaisten seurakuntien yhteinen lehti. Sittemmin Suomenmaan ilmaisjakelusta tuli Keskiviikko ja nykyisin se on fuusioitunut Oulu-lehden kanssa.

Ei pitäisi ylenkatsoa mitään julkaisua. Don't judge book by its cover.

Matti Virtanen oli lukenut Suomenmaata hiljakkoin ja löytänyt erittäin mielenkiintoisen Juha Kallion kolumnin Irakin sodan syistä. Syy olisi dollari ja sen romahtamisen estäminen.

Virtanen oli googlannut aiheen ja löytänyt Rudo de Ruijterin kirjoituksen "Cost, Abuse and Danger of the Dollar".

Senhän tiedämme, että Yhdysvaltain talous on jo todella pitkään ollut alijäämäistä. Se miten amerikkalaiset ostavat joululahjoja, on jo useamman vuoden ollut oleellinen talousuutinen. Kotimarkkinoiden voimalla dollari ei pysyisi pystyssä, se tarvitsee jatkuvia ulkomaisia pääomasijoituksia ja dollarilla käytävää öljykauppaa. Irak siirtyi euroihin öljykaupoissaan marraskuussa 2000 ja Iran keväällä 2003. Ei hyvä Yhdysvalloille. IMF olisi jo heinäkuussa 2002 varoittanut, että dollari kaatuu jos ei jotain tapahdu.

Mutta syy-seuraussuhteet jäävät historiankirjoituksen arvailtaviksi. Päivän uutisten mukaan se "historiallinen totuuskin" on vaihteleva. 1990-luvun alussa armeijan virallisen tiedon mukaan jatkosodan aikana teloitettiin 42 omaa. Tänään tuo luku oli 57.