torstai 15. marraskuuta 2007

Miniatyyrihistoria


Syksyllä 2005 kuulin radion naistenlehtikatsauksessa jutun, jonka oli tarkoitus olla parisuhteen karikkoja selvittelevä. Yleisradiossahan on vuosien mittaan erilaisia mediakatsauksia ollut laajastikin, nykyisin blogaajille lienee tuttu Kansalaismediakatsaus.

Joka tapauksessa katsauksen mukaan eräässä naistenlehdessä kirjoitettiin, että jonkun parisuhteen kompastuskiveksi oli muodostunut vaimon tapa pilkkoa pekoni kahtia ennen niiden paistamista. Miehelleen hän perusteli tapaansa sillä, että äitikin oli aina niin tehnyt.

Jottei muutoin kukoistava suhde joutuisi karikolle, pariskunta alkoi selvittää pekoninpaistotavan historiaa: äidiltä tiedusteltiin miksi hän pilkkoi pekonit kahtia ennen paistamista. Äiti kertoi tekevänsä niin, koska oli omalta äidiltään tavan oppinut. Pariskunta suuntasi seuraavaksi isoäidin luo, joka onneksi oli vielä elävien kirjoissa. Isoäiti kertoi, että hän oli pilkkonut pekonit siksi, että hänellä oli lasten pienenä ollessa ollut niin pieni paistinpannu, jossa ei mahtunut pekoneita suorina paistamaan.

Isoäidin aikanaan tekemä rationaalinen päätös oli aikojen kuluessa muuttunut pelkäksi tavaksi, jonka jatkamiselle ei varsinaisia perusteita ollut. Asian selvittäminen joko auttoi vaimoa luopumaan oppimastaan tavasta tai miestä hyväksymään sen osaksi vaimonsa perhehistoriaa.

Miesten töissä tällaisia tapoja on tavattu kutsua yrityskulttuuriksi. Aikoinaan rationaaliset työskentelytavat ovat toimintaympäristön muuttuessa menettäneet alkuperäisen merkityksensä esimerkiksi lakien ja asetusten, tavarantoimittajien, uusien teknologioiden tai muiden sellaisten muuttuessa. Yritysfuusioissa on vaikeaa sovittaa erilaisia yrityskulttuureja yhteen, mutta asioiden selvittäminen auttaisi varmasti niiden sujumista.

Filosofi, historioitsija Walter Benjamin (1892-1940) kehitteli erityistä miniatyyrihistoriaa asioiden alkuperän selvittämiseksi. Hän näki miniatyyrihistoriassa, erityisesti tekniikan alalla, mahdollisuuden uusien innovaatioiden tekemiseen. Kun alkuperä tavoitetaan, mahdollistuu uusi. Aivan kuin edellä kerrotulle pariskunnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti