Tieteen koukeroissa illalla juontaja Pia Stoltzenbergin pöydällä oli professori Tuhatkaunon suunnitteleman kuuraketin pienoismalli. Tintin ja kumppaneiden raketista onkin tullut jo jonkinlainen tieteen popularisoinnin symboli.
Hergé suunnitteli sankareidensa kuumatkaa pitkään ja huolella. Ensimmäiset maininnat seikkailusta ovat vuodelta 1947, ja nekin osoittavat jo jonkin aikaa kestäneestä valmistelusta. Tarinan julkaisuhan aloitettiin Tintin -lehdessä 30. maaliskuuta 1950.*
Hergén alati kasvanut perfektionismi edellytti 1940-luvun lopulla lähdeteosten lisäksi asiantuntija-avun käyttöä. Kuumatkan suunnittelussa auttoi tohtori Bernard Heuvelmans, L'homme parmi les étoile -teoksen kirjoittaja. Hänen kanssaan Hergé oli kirjeenvaihdossa keskustellen teknisistä kysymyksistä. Heuvelmans tuli sittemmin 1950-luvulla tunnetuksi kryptozoologian perustajana ja kehittäjänä.
Heuvelmans ja studioilla työskennellyt Jacques van Melkebeke tekivät käsikirjoituksenkin Tintin kuumatkasta, mutta sitä ei kuitenkaan käytetty.
Projektin edetessä toiseksi asiantuntijaksi mukaan tuli Alexandre Ananoff, L'astronautique -teoksen (1950) kirjoittaja.
Hergén studioilla rakennettiin osiin purettava raketin pienoismalli, joka annettiin Ananoffille tarkistettavaksi. Sen saatua hyväksynnän Bob de Moor saattoi aloittaa mallista otettujen valokuvien pohjalta piirtämään sarjakuvan taustoja.
Tintin kuuraketin voimanlähde, ydinvoima, fissioreaktori on herättynyt nykyisissä lukijoissa kummeksuntaa. Vasta ihmisen hallintaan (osin) valjastettuna voimana 1940-luvulla fissioon suhtauduttiin hyvin toisin kuin myöhemmin. Ainakin kohtalaisen positiivisesti.
Risto Isomäen Litium 6:ssa kerrotaan, että Yhdysvalloissa luovuttiin ajatuksesta käyttää ydinvoimaa lentävissä koneissa vasta 1973.
Olen ymmärtänyt, että pitkään palamiseen perustuvia polttoaineita pidettiin epäkäytännöllisinä avaruudessa, koska palamiseen tarvittava happikin olisi kuljetettava mukana. Kilpajuoksu avaruuteen ja John F. Kennedyn asettama vaatimus kuitenkin muuttivat suunnitelmia. Ihmiskunnan onneksi, jos Isomäen ajatusta seuraa.
Kun ihminen kuuhun viimein pääsi (Hergékin laati sarjakuvan aiheesta, ja tietenkin Tintti oli tervehtimässä ensimmäisiä 'oikeita' kuukävelijöitä), populaarikulttuurissa avaruusalukset kulkivat jo kehittyneemmin keinoin. USS Enterprisen voimanlähteenä olivat dilitiumkristallit (fuusioreaktori?)** ja Valerian ja Laureline matkasivat tarkkaan tietokonein lasketuin aika-avaruushypyin.
Viimeisen vuosikymmenen ajan skifissä on liikuttu erilaisten luonnonmuodostumien avulla (madonreiät) ja/tai avaruusaluksiksi jalostettujen kryptozoologisten eläinten avulla.
* Suomessa kuuseikkailu julkaistiin ensimmäisen kerran Uudessa kuvalehdessä ja Uudessa Maailmassa vuosina 1961-1964. Tosin vain osin, kapteeni Haddockin toinen, kuolemanpelkoinen, ahdistunut kännäys leikattiin kokonaan pois. Samoin kuin lopun whisky-vitsi.
** The Next Generationissa valonnopeuden ylittävän poimuajon täsmennettiin tapahtuvan antimaterian avulla.
Kuvan raketti on Darrell Romickin hahmotelma vuodelta 1950. Fissioreaktori voimanlähteenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti