lauantai 26. tammikuuta 2008
Stopalkoholin vaarat
Toukokuussa 1989 kun olin juuri jättänyt humanististen tieteiden kandidaatin arvon hakemuksen, pohdin millaisia töitä tulevaisuudessa tekisin. Kirjoittaminen kiinnosti. Jyväskylän kaupunginkirjaston lehtilukusalisasta löysin Suunta 2000 ja Alkoholipolitiikka -lehdet, ja päätin kirjoittamaan niihin, kunhan ensin oppisin kirjoittamaan ja tulisin maisteriksi. Mutta toisin meni. Edellinen lakkasi olemasta olemassa ja jälkimmäinen muuttui Yhteiskuntapolitiikaksi.
Viimein pari vuotta sitten rohkaistuin jälkimmäiseen kirjoittamaan. Yhteiskuntapolitiikka 3/2006 julkaisi tällaisen kirja-arvion:
Kun Tintti tapasi Kultasaksisessa ravussa kapteeni Archibald Haddockin, tämä oli pahasti alkoholisoitunut. Sittemmin saatuaan elämäänsä sisältöä, juominen pysyi yleensä kurissa, vaikkakin whiskyn naukkailu aiheutti ylimääräisiä mutkia muun muassa kuuseikkailun aikana. Tintti käytti monesti kapteeni pikkuhiprakkaa hyväkseen innostaessaan tätä mukaan omiin suunnitelmiinsa. Kaikelle tälle tuli kertakaikkinen loppu, kun professori Tuhatkauno Tintissä ja Picaroissa kehittämillään stopalkoholi-tableteilla pakkoraitisti kapteenimme.
Tintti ja kumppanit ovat belgialaisen Georges Remin (1907-1983, tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Hergé) luomia sarjakuvahahmoja, jotka ovat saaneet kestoklassikon aseman myös Suomessa. Tintin seikkailuja on myyty maassamme yli 1,6 miljoonaa albumia. Viimeisin suomeksi julkaistu on Tintti ja aakkostaide, joka sisältää Hergén luonnoksia keskeneräiseksi jääneestä tarinasta. Suomennos sisältää Ranskassakin vasta vuonna 2004 julkistettuja sivuja, joissa päihteet ovat keskeisessä roolissa.
Tintti ja Picarot (1976) oli Hergén viimeinen valmiiksi saama sarjakuva. Siinä siis Tuhatkauno käytti lupaa kysymättä Haddockia koekaniinina. Kun asia valkenee kapteenille, hän riemastuu "että julkesitte!… Pääpyöveli!... Ihmissyöjä!… Synkeä pasilisko! Tämä on häpeä!… Skandaali!… Sietämätön loukkaus intimiteettisuojaa vastaan!… Minä…" Professori Tuhatkauno pitää Haddockia kiittämättömänä, hänhän oli pitänyt huolta kapteenin terveydestä. Lisäksi Tuhatkauno piti huolta arumbajaintiaanien terveydestä ja raitisti heidätkin, kapteenin sanoja huomioimatta, viidakon alkuasukkailta mitään kysymättä.
Tuurijuoppous ei kuitenkaan ole sellainen sairaus, jota voitaisi pakkokeinoin hoitaa. Aakkostaiteen luonnoksissa Hergé suunnittelikin, että sankarit saisivat takaisin olennaiset luonteenpiirteensä. Loch Lomondin naukkailu oli olennainen osa kapteeni Haddockia. Samoin Hergé suunnitteli palauttavansa Tuhatkaunon ihmisten ongelmat heitä itseään paremmin tuntevasta moralistista entisenlaiseksi ongelmia ratkovaksi tiedemieheksi.
Hergén mielikuvissa pakkoabsolutismi teki Haddockista neurasteenikon. Heikkohermoinen kapteeni etsi uutta sisältöä elämäänsä maalaamisesta ja taidepiireistä. Moulinsartin sisustus muuttui täydellisesti, linnassa istuttiin puhallettavilla tuoleilla! Mutta ei se vielä mitään: kapteenin ystäväpiiri laajeni selvännäkijällä, papittarella ja mustalaistoreadorilla. Puutarhassa alettiin viljellä hamppua ja linnan kellariin varastoitiin hasista. Lento 714:stä tutun Sondonesian lähetystön kautta ystäväpiirille hankittiin heroiinia ja Tuhatkaunon tutkimustilojen lisäksi Moulinsartiin rakennettiin "ruskeaa sokeria tutkiva laboratorio" aikaisemmalle viholliselle, New Delhin psykiatrisen instituutin johtaja, tohtori Krollspellille.
Mahdottomuus nauttia silloin tällöin viskimoukku johti riippuvuuteen taipuvan Haddockin paljon pahemmille teille. Kohtalaisen hallittu alkoholin käyttö vaihtui holtittomaan huumeiden käyttöön ja kahnauksiin virkavallan kanssa. Aina niin nuhteeton Tinttikin pidätettiin.
Entiselleen palannut professori Tuhatkauno havaitsi aiemmin tekemänsä virheen. Hän alkoi kehittää vastalääkettä stopalkoholille ja useiden kokeiden jälkeen sellainen viimeinen löytyi. Haddock oli tällä kertaa innokas koekaniini. Vaikka hän kokeiden kuluessa menetti sekä hiuksensa että partansa ja muuttui pilkulliseksi, lopussa kiitos seisoi. Viski maistui kapteenille jälleen.
Tintti ja Haddock ovat useissa seikkailuissa olleet tekemisissä huumeiden kanssa, mutta koskaan aikaisemmin kukaan keskeisistä henkilöistä ei ole itse niitä käyttänyt. Sinisessä Lootuksessa oopiumia polttelee kovasti Tintin näköinen henkilö, mutta hänen partansa onkin aito, ei valeasu. Huumeiden salakuljetus toi poliisikaksikko Dupond ja Dupontin Tintin kannoille ja yhdessä sankarimme ovat monesti paljastaneet Rastapopouloksen salakaupan laittomilla päihteillä.
Kuten vuodelle 1982 kirjattu juonihahmotelma osoittaa, Hergé ei kaihtanut käsitellä sarjakuvassaan arkojakaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita. Luonnosten perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, millainen sarjakuva olisi lopulta syntynyt. Hergé ei kaihtanut suuriakaan muutoksia edes työskentelyn loppusuoralla. Joka tapauksessa on mielenkiintoista havaita, että Hergé pohti ihmisten riippuvuuksia laajemmistakin näkökulmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti