Varmasti jokainen meistä on joskus pohtinut, miksi Aku Ankka ei mene Iineksen kanssa naimisiin ja hanki omia lapsia. Eikö tikanpoika osaa kiivetä puuhun? Nykyinen tilanne, jossa Aku hoitaa veljenpoikiaan Tupua, Hupua ja Lupua vaikuttaa pinnallisesti tarkasteltuna perin epäitsekkäältä, mutta William D. Hamiltonin sukulaisvalintateorian mukaan se onkin Akulle ihanteellinen keino taata oman perimänsä säilyminen.
Hamilton loi sukulaisvalintateoriansa pohtiessaan, millaisin ehdoin luonnonvalinta voi suosia perinnöllisiä ominaisuuksia, joiden avulla eliö tekee uhrauksia toisen eliön hyväksi. Miksi isoäiti rakastaa lastenlapsiaan, miksi työläismuurahainen huolehtii kekonsa munista ja toukista? Kummassakaan tapauksessa huolehdittavat eivät ole omia jälkeläisiä, mutta kuitenkin lähisukulaisia.
Hamiltonin teorian peruslause kuuluu Heikki Sarmajan muotoilemana seuraavasti: ”luonnonvalinta suosii mutaatiota, jonka vaikutuksesta eliö auttaa lähisukulaistaan lisääntymään, kunhan tästä uhrautuvasta käyttäytymisestä koituva haitta omalle lisääntymisnäkymälle on pienempi kuin autettavalle lähisukulaiselle koituva etu.” Kaavana esittäen Br > C, jossa Br on etu/hyöty kerrottuna sukulaisuusasteella ja C haitta/kustannus.
Olennaista veljenpoikien hoitamisessa on se, että tosiasiassa Tupu, Hupu ja Lupu ovat sisarenpoikia. Tällöin Aku voi olla varma poikien perimän samankaltaisuudesta, sillä veljen pojathan voisivat hyvinkin olla jonkun kolmannen osapuolen siittämiä. Kukin Akun siskonpoika kantaa neljänneksen (25 %) samaa perimää. Oma lapsi taas kantaisi 50 % samaa perimää.
Kolmen siskonpojan hoitaminen toteuttaa kaavan 3 x 25 % > 50 %, eli Akun lisääntymisnäkymien kannalta nykytila on edullisempi. Yksi siskonpoika ei riittäisi ja kaksi asettaisi puntit tasan. Jos taas Aku voisi olettaa saavansa Iineksen kanssa kaksi tai enemmän lapsia, lisääntymisnäkymien kannalta siskonpojat jäisivät tappiolle. Ankathan saavat kerralla kokonaisen pesueen poikasia, joten eikö avioliiton tavoittelu olisi Akulle edullisempaa? Pelkääkö Aku Hannu Hanhen mahdollista väliintuloa, joka hyvän onnensa avulla saisi Akun kasvattamat perilliset?
Tilannetta mutkistaa se, että ankkoja on olemassa kahta eri lajia. Toinen on Euroopassa sinisorsasta jalostettu tavallinen ankka ja toinen Amerikasta peräisin oleva myskisorsa (Muscovy duck). Eri ankkalajit voivat risteytyä keskenään, mutta hedelmöittymisen mahdollisuus on pieni. Nämä mahdolliset jälkeläiset ovat kokonaan lisääntymiskyvyttömiä.
Akun tiedämme olevan skotlantilaista sukujuurta. Iineksen tausta on hämärän peitossa: ensitapaamisen aikoihin Iines oli tulinen meksikolainen, siis ilmeisesti amerikkalaista syntyperää. Aku ja Iines ovat eri ankkalajeja. Näin ollen sukulaisvalintateorian kustannuspuoli (C) on oleellisesti pienempi kuin 50 %. Akun ja Iineksen perhe tuottaisi ainoastaan steriilejä lapsia. Kokonaan hedelmätön Iines ei voi olla, koska hänen sisarensa on muninut Leenun, Liinun ja Tiinun. Siskonpoikien kasvattaminen on siis Akun lisääntymisnäkymien kannalta kaikin puolin kannattavampi vaihtoehto, ainakin Hamiltonin teorian mukaan. Saavathan kaikki siskonpoikien lapset 12,5 % Akun perimästä.
Hamiltonin kaavassa sukulaisuuden aste (r) on selkeä ja pysyvä kerroin. Sukulaisen saama hyöty (B) ja auttajalle koituva kustannus (C) ovat sen sijaan mutkikkaita asioita, kuten esimerkiksi Roope-sedän tapaus osoittaa.
Hamiltonin teoriasta tarkemmin: Heikki Sarmaja. Ihmislajin perheenmuodostuksen evoluutiopsykologinen perusta. Yhteiskuntapolitiikka 68(2003):3, 223-243.
[julkaistu aiemmin Ankkalinnan Pamauksessa n:o 18]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti