tiistai 24. kesäkuuta 2008

Heitä sikaa


Joskus kesäisinä näennäisen toimettomina päivinä sattuu niin, että haluaisi pelata jotain tai vaikkapa rakentaa legoilla. Mutta se ei onnistukaan alkuinnostuksesta huolimatta, koska peli- tai rakennusohjeet ovat kadonneet. Eikä kukaan muista esimerkiksi pistelaskusysteemiä ulkoa.

Netistä onneksi löytyy monenmoista. Legorakennusohjeita etsimme ja niitä löytyikin. Tosin ei juuri sitä, mitä etsimme.

Heitä sikaa -peli oli harvinaislaatuisesti säilynyt omassa laatikossaan ja erilliset peliohjeetkin olivat tallessa. Kuvassa pistelasku, jos vaikka joku sitä kaipaisi. Tarkennuksena kerrottakoon, että siansyltyssä molemmat etujalat ovat maassa ja etupotkassa vain toinen.

Läskilortissa menettää sen heiton pisteet, pelkässä pekonissa kaikki pelin aikana kerätyt pisteet. Voittaja on se, joka saa ensimmäisenä sata pistettä kasaan.

Vuonna 1983 Suomessa lanseeratussa pelissä on keksitty tausta. Muinaiset metsäsuomalaiset ovat mukamas pelanneet pelia siansorkista veistetyillä luusioilla. Eräs tutkija olisi pelin löytänyt 1960-luvulla Pohjois-Karjalasta ja sian mainetta parantaakseen tuonut sen taas markkinoille.

Sittemminhän näitä keksittyjä taustatarinoita on paljonkin kuultu. Ainakin sellaisia, joissa on joitakin tiedonmuruja fiktion tueksi.

Sikaa on kohdeltu kaltoin jo tarpeeksi kauan! Päivittäin kuulee sanottavan 'sinä olet kuin sika', 'syöt kuin sika', tai 'haiset ihan sialle'. Puhumattakaan muotisanonnasta 'hän on sika mieheksi'! Totuus on, että sika on älykkäin olento maan päällä. Ainoastaan jokunen ihminen ja kaikki delfiinit ovat sitä älykkäämpiä. Siat ovat onnellisia, sikoja voidaan käyttää, sioissa on tyyliä! On korkea aika tehdä jotain niiden hyväksi -- siksi tarvitaan Heitä sikaa -peli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti