Viime viikkoinen Aku Ankka oli erikoispaksu ja sisältökin oli painavaa klassikkotavaraa. Toivetarinana oli Carl Barksin Aku Ankka hotellinjohtajana ja johtosarjana Don Rosan Auringon poika.
Lehden mukaan Auringon poikaa ei aikaisemmin Ankassa olekaan julkaistu, mutta silti tarina on monille suomalaisille tuttu Don Rosa -kirjoista. Tarinan alussa kerrataan Roopen voittoja Ankallismuseon itäsiivessä, jonne Roope Ankka on lahjoittanut löytöjään: juovikkaan rubiinin, lentävän hollantilaisen kultaharkkoja, Tsingis-kaanin kruunun, vuoden 1916 ainoan viitosen, Iasonin kultaisen taljan, Aladdinin, Minoksen ja Rikhard Ankanmielen aarteet puhumattakaan tantereis-kamaraispokaalista, osasta kuningas Kroisoksen aarteesta ja inkain kaivosten esineistöstä. Lisäksi Maailmanpankki on lainannut näyttelyyn viisasten kiven.
Näiden aarteiden ääreltä lähdetään uuteen aartenetsintäkilpailuun. Ja kuten Rosan tarinoissa yleensäkin, kotiintuomisia matkalta ei ole. Paitsi omistusasiakirja, jonka mukaan Roope voitti Kulta-Into Piin.
Myöhemmissä tarinoissa Rosa muutti museon itäsiiven rahasäiliön trofee-huoneeksi. Se onkin uskottavampi, Roope-setää ei helpolla lahjoittajaksi usko.
Aku Ankka hotellinjohtajana on klassista Barksia. Tarina on vanha tuttu, nykypäivään ajateltuna siinä ihmetyttää kuitenkin miten juna pysähtyy autiokaupungin pysäkillä? Eiväthän kaikki junat pysähtele edes Hyvinkään kaltaisissa "tuppukylissä" saati väkirikkaampien maalaiskuntien (kuten Haukipudas) asemilla. Muutoin puitteet ja tarina ovat edelleen täysin uskottavia.
Pari täytetarinaa lehteen myös mahtuu: EM-kisojen innoittamaa jalkapalloa ja yksi Ankan ja Tulpun välinen ottelu.
Omasta nurkasta löytyy tärkeä trivian pätkä: ensimmäisen kerran Suomessa (tiettävästi, näissä populaarikulttuurin asioissa täytyy aina varovainen olla) Aku Ankka esiintyi 7. toukokuuta 1935 Helsingin Sanomien sivuilla ja ihan Sirkku Ruotsalaisen kääntämällä Aku Ankka nimellä. Seuran Ankka Lampinen oli myöhempää 1930-luvun tuotantoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti