Vanitas vanitatum

WSOY on julkaissut nelisen vuotta sitten sarjan Raamatun kirjoja, joilla yleisesti on katsottu olevan muutakin kaunokirjallista merkitystä kuin olla osa Raamattua. Nämä
neljä vanhan testamentin kirjaa ovat Saarnaajan, Psalmien ja Sananlaskujen kirjat sekä Laulujen laulu.

Näistä teoksista Rotuaarin Suomalaisen alennuslaarista tarttui mukaan Saarnaajan kirja (WSOY 2004).

Saarnaja oli Israelin kuninkaista se, joka heikkona hetkenään manasi "turhuuksien turhuus ja kaikki on turhaa" (Vulgatan Vanitas vanitatum et omnia vanitas), mutta pilkahti aurinkokin kynän päästyä lentoon: kaikelle on aikansa. "On aika rakastaa ja aika vihata".

Ihan lopusta löytyy suosikkini: "paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua".

Teoksen käännös on vuonna 1992 kirkolliskokouksen käyttöön ottama ja Marjaana Virta on antanut teksteille nykyaikaisen kaunokirjan graafisen asun.

Raamatun kaunokirjallisten tekstien tarjoaminen kaunokirjan asussa on kaunis ajatus. Näin esitettynä teksti osoittaa raamattupainotapaa inhoavallekin, ettei tekstissä sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin.

Yksi kauneusvirhe toteutukseen on kuitenkin jäänyt. Luku- ja jaenumerot. Ei tavan runo- ja proosateoksissa yleensä tapaa yläindeksinumeroita. Joissakin kyllä, mutta silloin ne merkkaavat lähdeviitteitä ja ovat joko suomentajan huomautuksia tai runoilijan/kirjailijan vinoilua/alatarinaa.

Tälläkin alalla on huippunsa. Paras lähdeviitoitettu romaani on mielestäni Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli (WSOY 1988).