Suom. Risto Valta

Keväällä WSOY:n kustannustoimittaja lähestyi ja kyseli tietäisinkö sen Risto Vallan yhteystietoja, joka on suomentanut Filolaoksen Fragmentit. Kerroin kustannustoimittajan tavoittaneen ihan oikean henkilön, etunimi oli mennyt vain väärin. Pahoitteluiden jälkeen pääsimme asiaan, Umberto Econ toimittamaa Kauneuden historiaa oltiin suomeksi julkaisemassa ja yhtiö halusi tehdä kanssani sopimuksen parin sitaatin käyttämisestä.

Paperit allekirjoitettiin, vaikka mielestäni WSOY olisi kaksi lyhyttä pätkää aivan mainiosti voinut sitaatteina suomentajalta mitään kysymättä julkaista. Rahaakin lupailivat, mutta tuskinpa kirjan hankintahintaakaan tekijänoikeuskorvausta kertyy.

Valmiin kirjan kun kaupassa näin, niin piti tarkistaa millaisten kuvien yhteyteen Filolaoksen tekstit on laitettu. Tätä ominaisuuttahan Anna Kortelainen teoksessa Turun Sanomissa ylisti, "kirjallisuuden ja kuvataiteen katkelmien liittäminen yhteen [on] mosaiikkimaisen miellyttävää luettavaa". Kaupan hälinässä ehti vain tarkistaa yhteydet, ei juurikaan nauttia syntyneestä vaikutelmasta.

Suomennoslähteet oli koottu loppuun omalle sivulleen. Sielläpä Fragmenttien suomentajaksi kerrottiin edelleen Risto Valta...

Helsingin Sanomissa Marja-Terttu Kivirinta moittii, että taideteoksista kirjassa usein esitetään vain yksityiskohtia. Kivirinta äityy jopa pohtimaan, onko vanhojen maalareiden tekijänoikeuksia loukattu, kun teoksia ei esitetä kokonaisina.

Näin ei ole päässyt tapahtumaan. Vanhoissa mestariteoksissa yksityiskohdat useasti maalattiin nimenomaan erikseen katseltaviksi. Viime vuosisadalla taideteoriaa järkyttivät vanhalle taiteelle tehdyt röntgenkuvaukset: teosten tulkinnan avaimina pidetyt maalausten koriste- yms. yksityiskohdat paljastuivatkin viimeisenä maalatuiksi, rikkaiden tilaajien mielijohteiden mukaan tehdyiksi lisiksi. Siis varsinaisen teoksen päälle maalatuiksi myynninedistämistöiksi.

Siis erikseen katsottaviksi.

Ja toisekseen: jos tekstit on pilkottu, niin miksi maalauksia ei saisi?