tiistai 2. joulukuuta 2008

Suomen kansantasavalta


Eilen vuonna 1939 perustettiin papereiden mukaan Terijoella Suomen kansanhallitus, jota johti Otto Ville Kuusinen. Neuvostoliiton lisäksi monet maailman kommunistit tervehtivät uutta hallitusta ilolla, muun muassa Tukholmassa ilmestynyt Ny Dag-lehti otsikoi ilonsa muotoon "Vapaa, riippumaton Suomen kansantasavalta".

Kuuluisin Terijoen hallituksen ilolla tervehtijä oli Bernard Shaw. Tämä vasemmistobritti ajatteli kuitenkin enemmän Yhdistyneen Kuningaskunnan ja Irlannin tasavallan välisiä suhteita, irlantilaissyntyinen Shaw oli pitänyt Irlannin itsenäistymistä vuonna 1919 suurena virheenä ja olisi nähnyt mielellään synnyinmaansa osana Brittien laajaa valtakuntaa pari kymmentä vuotta myöhemminkin.

Vuonna 1939 ja 1940 kirjoittamissaan kirjeissä Shaw korostaa tätä voimallisesti. Suomi on Neuvostoliiton Irlanti, hän kirjoitti.

Shaw sai kirjoittaa Lontoossa mitä halusi, mutta Tukholmassa niin ei saanut tehdä. Ny Dagin vastaava toimittaja Fritjof Lager tuomittiin 29. joulukuuta 1939 kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen painovapauden väärinkäyttämisestä.

***

Suomen kansanhallituksen taru päättyi Talvisodan loppumiseen. Neuvostoliitto järjestäytyi sisäisesti uudelleen ja Suomelta valloitetuista alueista ja Venäjän federatiiviseen neuvostotasavaltaan kuuluneesta autonomisesta Karjalasta muodostettiin maaliskuun 1940 lopussa Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta.

Uudesta neuvostotasavallasta tuli Neuvostoliiton 16. osavaltio.

Kun Suomen kansantasavallalla, kansandemokratialla ja Karjalan kysymyksillä on tapana spekuloida, niin heitetään tuohon soppaan vielä yksi uusi sattuma.

Mitä jos Karjalais-suomalaista neuvostotasavaltaa ei olisikaan lakkautettu vuonna 1956, vaan se olisi ollut olemassa 1991 Neuvostoliiton hajotessa? Meillä olisi nyt uusi naapurivaltio lisää, Karjala.

Petroskoin hallituksen kanssa olisi varmaan sopuisampaa neuvotella puutullikysymyksistä kuin Moskovan kanssa. Suomalais-karjalainen kulttuuri- ja talousyhteistyö kukoistaisi.

Petroskoista ehkä olisi sallittu suomalainen maanomistus Karjalassa, siirtokarjalaiset olisivat voineet ostaa ja muuttaa takaisin lapsuuden maisemiinsa. Itä-Suomessa harkittaisi Karjalan ottamista ruotsin sijaan oppiaineeksi kouluihin.

Mutta mikä tuhosi tuon toteutumaisillaan olleen kehityskulun? Wikipediassa tiedetään kertoa, että Karjalais-suomalainen SNT lakkautettiin suomalaisten johtavien poliitikkojen (Kekkonen) pyynnöstä.

Voi minkä teki(vät)! Jäi saamatta Karjalan tasavalta naapuriksi.


(Suomen kansantasavallan kartta heninen.netistä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti