tiistai 5. toukokuuta 2009

Marx-Engels-Gesamtausgabe (MEGA)


Tänään 1818 syntyi Karl Marx Mosel-joen länsirannalla Trierissä, mies jonka nimeä on viime elokuusta alkaen hoettu enemmän kuin Neuvostoliiton aikaan ikään. Syntymäpäivä on hyvä aika tarkistaa missä vaiheessa on Marxin ja Engelsin koottujen teosten kriittinen, akateeminen laitos Marx-Engels Gesamtausgabe, tuttavallisemmin MEGA.

Marxin ja Engelsin koottuja teoksia aloitettiin kokoamaan ensimmäisen kerran jo 1920-luvun alussa saksalaisten ja venäläisten tutkijoiden kesken. Moskovassa ehdittiin julkaista 42 osaa, Saksassa vain 12. Hanke oli puhtaan akateeminen, siksi ja kirjoittajien mielipiteiden vuoksi työ tyssäsi melkein alkuunsa Adolf Hitlerin valtaannousun vuoksi.

Stalinillakaan ei ollut suuria haluja jatkaa koottujen teosten julkaisua, olihan hän omassa tuotannossaan joutunut selittämään Marxin ja Leninin julistamia asioita uusiksi. Näitä selittäviä teoksia pidetään nykyisin Stalinin kirjallisen tuotannon tärkeimpänä osana, ei sisällön, vaan selitysmetodien vuoksi. Stalinin tekniikoilla oman voiton pyynnin ja ahneuden saa kätevästi muotoiltua työväenasian ajamiseksi.

1970-luvulla työ aloitettiin uudelleen. Mittavan työn pääpaikaksi valittiin Berliini, ja mukaan otettiin arvovaltainen joukko tutkijoita ympäri maailman. Työ eteni 1970- ja 1980-luvuilla hyvän ja turvatun rahoituksen turvin hyvään tahtiin, joskin on muistettava etteivät kriittiset kommentoidut kootut koskaan nopeasti valmistu.

Kriittisten laitosten työmäärästä kertonee se, ettei kenenkään suomalaisen ajattelijan tai kirjailijan työstä ole katsottu tarpeelliseksi tehdä kriittisiä koottuja, Snellmanin Samlade Verk on lähellä, muttei kuitenkaan aivan.

Tehtyjen suunnitelmien mukaan tulossa on 114-osaiset MEGA-kootut, lisäksi kommentaarit omissa osissaan. Ensimmäiset viralliset osat valmistuivat 1975, uusia osia saatiin vuosittain aina vuoteen 1989. Tuolloin maailmanpoliittisista syistä julkaisun taustaorganisaatio oli järjestettävä uusiksi. 1990-92 ilmestyi vielä useita osia, mutta sen jälkeen tuli pitkä tauko.

Seuraavat osat saatiin vuonna 1998. Nämä ja tämän jälkeen ilmestyneet osat ovat osin myös netissä luettavissa.

2000-luvulla työ on taas edennyt, kaikkiaan on valmiina 52 osaa. Työn alla valmistumassa on 35 osaa.

Uuden yliopistolain mukaan yksi yliopistojen tuleva tehtävä on tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä. Yliopistot saavat pisteitä ja rahoitusta tekemänsä tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perusteella. Berliinin-Brandenburgin tiedeakatemialla on varmaankin käsissään työ, jonka yhteiskunnallista vaikuttavuutta kukaan ei ole voinut kiistää. Siksipä noita uusia osiakin ollee niin paljon tulossa, 1990-luvun rahoitusvaikeuksien jälkeen.

* The Marx-Engels-Gesamtausgabe (MEGA) Project

(kiireisemmille lukijoille on tarjolla MEW, Marx-Engels-Werke, joka saatiin valmiiksi 1990)

2 kommenttia:

  1. Kunnioitettavaa ja ehdottomasti tarpeellistakin työtä, taitavat kuitenkin jäädä minulta lukematta jo puutuvan kielitaidonkin tkia. Jokusen herrojen ohuemman teoksen olen kyllä lukenut, varsinkin Kommunistisen puolueen manifesti (1948) on oikein mainio joskin hiukan populistinen julistus.

    VastaaPoista
  2. Aave kummittelee Euroopassa, kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan...Näinä päivinä kun Neuvosto- ja Varsovan liittoa ei enää ole, Kiinakin on sasilaisten mielestä muuttunut esimerkilliseksi kapitalistiseksi maaksi, ja Pohjois-Korean Kim Jong-Il on perin vähäisen oloinen hahmo vastustettavaksi, tuntuu siltä, että vanhojen mediamahtien pääkirjoitussivukirjoittajien joukko Aamulehden Matti Apunen etunenässä jahtaavat aavetta, kommunismin kummitusta.

    Aavemetsällä tulee sitten räiskittyä sattumanvaraisesti joka suuntaan. Sellainen ei pidemmän päälle hyviä tuloksia tuota.

    VastaaPoista