sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Valtoja ja vaalitunnelmia


Historiallinen sanomalehtikirjasto täydentyy nyt kovaa vauhtia 1890-luvun lehdillä. On kulunut jo useampi vuosi, kun tuloksettomia hakuja esi-isien nimillä tein. Laajentuneessa kirjastossa joitakin tietoja suvun maineteoista on.

Valta on hankala sukunimi sukulaisten etsimiseen. Kaikenlaista muutakin hakukone löytää vallan vaiheilta ja ytimestäkin. Yhdessä etunimien kanssa joitakin tuloksia 1890-luvulta löytyi.

Uudessa Savossa 13. syyskuuta 1892 Iisalmen maalaiskunnan Lappetelän kylän talon n:o 3 talollinen Samuel Lappeteläinen ilmoittaa muuttaneensa nimensä. Jatkossa se tuli olemaan Samuel Valta.

Muutoinkin nimenmuutoksista ilmoitettiin. Iisalmen Ruotaanmäen talosta n:o 7 talokas Jahvetti Lappeteläinen teki Salmettaressa 30. maaliskuuta 1898 tiettäväksi nimensä muutoksesta. Jahvetin ilmoituksesta selviää myös syy muutosintoon:

Nimen muutos.
Koska näillä seutuin on paljon samansukuisia ja kun kansa ei tahdo saada selvää tarkoitetusta henkilöstä lausumalla todelliset nimet vaan käyttää tämmöisiä haukkumanimiä kuin: Nykänen, Walta ja Pouska, vaikka oikea nimi on Lappeteläinen.
Niin noista haukkumanimistä selvitäkseni, ilmoitan että nimeni Jahvetti Lappeteläinen on tästä lähin Jahvetti Ranta. (nimikirkoitukseni J:tti Ranta)

Koska Jahvetti Ranta jättää kertomatta, niin täydennettäköön: kaksi suurinta Lappeteläisten ryhmää olivat Vallat ja Mömmöt (etymologisesti nimet tulevat metsästä ja karhusta, siis suvun metsäläis- ja karhunkaatajahaarat). En osaa varmaksi sanoa, mutta Mömmöstä taisi Jahvetti Ranta haluta päästä eroon. Ehkä ihan ymmärrettävistä syistä.

Suurin osa Valtoja käsitelleistä maininnoista käsitteli valtiopäivämies Aappo Valtaa (1843-1915) Onkiveden kylän Viitamäestä. Useissakin lehdissä joko lokakuussa 1898 valintojen varmistuttua tai tammikuussa 1899 ylimääräisten valtiopäivien alkaessa julkaistiin valtiopäiväedustajaluettelot. Ensimmäisenä ehti Uusi Suometar 11.10.1898, samana päivänä valinnoista kertoi myös Tampereen Uutiset. Tampereelle tieto oli saatu Uudesta Suomettaresta "telefoonissa viime yönä".

Aappo Valta oli ollut ehdolla Iisalmen tuomiokunnan edustajaksi edellisillekin valtiopäiville, mutta tuolloin maalaiskuntalainen Johannes Lagus oli vienyt voiton.

Talonpoikaissäädyn valtiopäivämiesvaalit olivat välilliset. Kuntakokoukset päättivät valitsijamiehistä, jotka äänestivät varsinaisen valtiopäiville lähtijän. Vuoden 1899 ylimääräisten valtiopäivien valtiopäivämiehestä äänestettäessä Aappo Valta sai yksitoista ääntä, vastaehdokkaat Samuel Heiskanen sai kuusi ja Johannes Lagus kolme ääntä.

Aappo Valta oli ehdolla jo vuoden 1891 valtiopäiville. Savo -lehti piti noita valtiopäiviä erityisen tärkeinä. Se julkaisi kesällä 1890 pitkän kirjoitussarjan eri tuomiokuntien ehdokkaista. Viidennessä osassa käsiteltiin Iisalmen tuomiokuntaa (26.7.1890). Savo asettui avoimesti tukemaan 1880-luvulla kolmesti valtiopäivillä ollutta kiuruvetistä Heikki Tikkasta. Vastaehdokkaista nimeltä mainittiin ainoastaan vahvimmaksi haastajaksi arvioitu Aappo Valta. Vaikka Tikkanen lehdenkin arvion mukaan oli jo vanhus, niin silti hänen ehdottamiaan rauta- ja vesitielinjauksia pidettiin parhaina.

Aappo Vallan todettiin olevan nuori, ja hänen ehtivän toimimaan isänmaan hyväksi vielä myöhemminkin.

Savo hehkutti myös Heikki Tikkasen edellisten valtiopäivien talonpoikaissäädyn talousvaliokunnan varajäsenenä tekemää ehdotusta manttaaliveron poistamisesta.

Lopulta ei kumpikaan, Tikkanen tai Valta, päässyt valtiopäiville. Iisalmen tuomikunnan edustajaksi valittiin Johannes Lagus ensimmäistä kertaa (kolmesti kaikkiaan Lagus valtiopäivillä oli, 1891, 1897 ja 1900). Tikkanen palasi valtiopäiville 1894, mutta eipä niillä manttaaliverosta luovuttu. Iisalmen radalta erkaneva rautatie kyllä kulkee nykyisin Kiuruveden kautta, ei Onkiveden yli, vaikka Valta erotti omista maistaan erilleen rautatiepalstan junan kulkea.

Mielenkiinnolla odottelemme lisää uutisvalaistusta suvun toimista.


* Savo no 86 26.07.1890, sivu 2
* Aappo Vallan vaimon Liisan, os. Räihä, kuolinimoitus julkaistiin Salmettaressa no 87 5.11.1898.

(kuvissa Aappo Vallan hautamuistomerkki Lapinlahden hautausmaalta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti