tiistai 23. kesäkuuta 2009

Eläkevakuuttajien vaikuttaminen


Vaalirahoitusjupakassa on osapuolena Keva, Kuntien eläkevakuutus. Nykyisinä liikeinnovaatioiden aikana on nurjamielistä ajatella, että eläkevakuuttajat eivät saisi olla yhteiskunnallisia vaikuttajia. Vaikka laki sen erikseen kieltääkin, toisaalta yleinen elinkeinovapaus antaa kaikille yhtäläiset vaikutusmahdollisuudet poliitikkoihin nähden.

Keva siis innovatiivisesti mutkan kautta on pyrkinyt vaikuttamaan maan johtaviin poliitikkoihin, että eläkevakuuttaminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Kuntien eläkevakuuttajien lobbaus on jo pitkän aikaa toiminut hyvin, ajateltakoon vaikka palomiehiä.

Kun palomiehet keskinäisellä tappelullaan jakautuivat kahteen eri ammattiliittoon, on heiltä puuttunut voimakas puolesta puhuja. Sitä hyväksikäytäen kuntien (palomiehethän pääosin ovat kuntien ja kuntainliittojen palkkalistoilla) eläkevakuuttajat ovat saaneet valtiolliset päättäjät nostamaan palomiesten eläkeikää "normaalille" tasolle 65-vuoteen.

Tätä päätöstä Vanhasen toinen hallitus ei ole kumonnut, aivan ymmärrettävistä syistä. Enempi rahaa viime vaalikampanjointiin tuli eläkevakuuttajilta.

Eläkevakuuttajista olisi suoranainen kauhuskenaario, jos palomiehet pääsisivät eläkkeelle jo 55-vuotiaina, niinkuin ennen vanhaan. 55-vuotias ehtii vielä viidenkympin villityksessä vaihtaa vaimonsa nuorempaan ja hankkia toisen lapsikatraan. Vaimosta ja lapsista riittää elämäniloa niin, että hyvinkin yhdeksänkymppiseksi tuo ruumiin kunnostaan koko elämänsä ajan hyvin hoitanut tulta vastaan taistelija elää.

Käy niin, että tuo 25-30 vuotta kuntaa palomiehenä palvellut nauttiikin eläkevuosistaan jopa pidempään kuin on työnantajaansa palvellut!

Kuntien eläkevakuutuksen liiketoimien kannalta tällainenhan on aivan mahdoton yhtälö. Eipä siis ihme, että Keva on toimillaan estänyt moisen yhteiskunnan varoilla loisimisen ja liikevoittojen tekemisen estämisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti