keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Khariton: Kallirhoe, rakkausromaani kahden vuosituhannen takaa


[Kesäkirjakimara: johdanto, osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6]

Antiikin ajan romaanikirjallisuus ei ollut arvostettua, joitakin satiirisia teoksia lukuunottamatta. Suurin syy hyljeksyntään oli se, ettei romaania oltu keksitty vielä Kreikan klassisella kultakaudella 500-400-luvuilla eKr. Kharitonin rakkausromaani Kallirhoe on ensimmäiseltä vuosisadalta Kristuksen jälkeen, parhaiden valistuneiden arvauksien mukaan.

Kharitonin romsku on ainoa tietolähde kirjailijastaan. Se on säilynyt nykyaikaan vain yhtenä ainoana kopiona, papyrusfragmentteja teoksesta on löytynyt muun muassa Egyptin hiekoista, ne auttavat ajoittamaan kirjan syntyä. Teoksen suomentaneen Maarit Kaimion mukaan rakkaustarinassa käytetty kreikka on samaa kuin uuden testamentin kieli.

Suomeksi Kallirhoe on julkaistu ensimmäisen kerran 1983, toinen painos on julkaistu WSOY:n -laatukirjat sarjassa 2000.

Kallihoelle on annettu kansinimekkeeksi "Maailman vanhin rakkausromaani". Siihen pitää suhtautua kuten superlatiiveihin yleensäkin, Kaimio perustelee käyttöä tunnettuudella ja säilymisellä.

Oleellisempaa Kaimion mielestä on ensimmäisyyden sijaan yleisön tarpeet. Romaani syntyi täyttämään maaseudun ja pikkukaupunkien asukkaiden romantiikan nälkää. Käsikirjoituslöytöjä on tehty nimenomaan sieltä, missä ei ole ollut teattereita ja näytelmien seuraamismahdollisuuksia.

Päähenkilö Kallirhoe oli Syrakusan sotapäällikkö Hermokrateen kuvankaunis tytär. Hermokrates on antiikin historian todellinen henkilö, hänen ja muiden henkilöhahmojen myötä teoksen tapahtuma-ajaksi on määriteltävissä 400-luvun eKr. klassinen Kreikka. Ajoitus on juonen kannalta yhdentekevä, tosin se kertoo osaltaan ajanjakson arvostuksesta ajanlaskun alun antiikissa.

Ajallinen määrittely tekee kirjasta historiallisen romaanin, joskin Kaimio esipuheessaan moittii sitä joistakin historiallisista epätarkkuuksista ja anakronismeista. Khariton, asianajaja Athenagoraan sihteeri Afrodisian kaupungista, oli siis eräänlainen antiikin Kaari Utrio.

Hermokrateen tytär Kallirhoen rakastettu oli kaupungin toisen mahtimiehen Aristonin poika Khaireas. Hänkin oli kaunis nuorukainen, todellisuudessakin niin komea kuin 'Akilleus taiteessa'. Kahden kauniin nuoren liittoa varjosti isien poliittiset erimielisyydet ja valtataistelu. Välien selvittelyn ollessa kesken perheiden välinen naimakauppa ei voinut tulla kyseeseen.

Kallirhoe kulkee antiikin romaaneille tyypillistä kaavaa: on rakastava pari, joka joutuu eroon toisistaan. Poika ja tyttö kumpikin kokee hurjia seikkailuja, kaukorakkautta koetellaan, väärinkäsitykset ja juorut ovat johtaa eroon. Lopulta kaiken kestänyt rakkaus voittaa ja pari saa toisensa.

Kallirhoe joutuu Sisiliasta aina maailmanlaidalle Eufratvirran taakse saakka. Viimeisellä sivulla kaikki on taas hyvin ja Kallirhoe osoittaa rukouksen Afroditeelle:

Rukoilen sinua, älä enää erota minua Khaireaasta, vaan suo meidän elää onnellisina ja kuolla yhdessä.

Ennen eroon joutumista Kallihoe ja Khaireas ehtivät sala-avioon ja liiton täyttämiseen. Nuorten ja kauniiden yhtyminen tuottaa heti hedelmää. Jälkikasvun alkuperää päädytään setvimään oikeudessa kaukana kotoa. Tässä heijastunee kirjailijan siviiliammatti.

Kallirhoen raskauden tultua julki mahdollisuutena nousee esiin myös abortti, itseaiheutettu keskenmeno. Sekään ei siis mikään nykyajan keksintö ole, vaikka joskus niin tulee ajatelleeksi.

Iästään huolimatta Kallirhoe on ihan ajantasaista, romantiikan nälän täyttävää tekstiä. Eikä varmaankaan tarvitse antaa edes varoitusta 'hankalista' nimistä, ovathan niitä nykyisetkin tv-sarjat ja elokuvat täynnä: Rhett, Thorne, Brooke, Ridge, Scarlett...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti