keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kansanedustajan lahjominen


Useissa lehdissä on mainittu, että Matti Vanhasen mahdollisesti rikkoma laki "tuppeensahatun lautakasan" vastaanottamisessa Nurmijärven Katajamäen rakennustyömaalleen olisi tullut voimaan vasta vuonna 2002. Kansanedustajien osalta onkin näin, mutta jo vuoden 1991 alusta on rahoin ja lahjoin voitelu kielletty elinkeinotoiminnassa. Nykyisin voimassa oleva Rikoslain 30 luvun 8 § muotoilu on kyllä vuodelta 2002. Vanhentunuthan mahdollinen rikos joka tapauksessa on, juridisesti.

Aamutelevisiossa muisteltiin Kekkosen aikoja ja suuria rakennusurakoita itänaapuriin. "Maan tavan" katsottiin periytyvän sieltä, eikä silloinen voitelu ja sulle-mulle -jaot ollutkaan voimassaolevien lakien vastaista.

Vuoden 1991 alusta tulivat monet liike-elämään liittyvät "maan tavat" kielletyiksi. Tuolloin rikoslakiin otettiin pykälät markkinoinnista, kilpailutuksesta, yrityssalaisuuksista, lahjomisesta ja lahjuksen vastaanottamisesta taloudellisessakin toiminnassa.

Kahdeksantoista vuotta on aika pitkä siirtymäajaksi uusien lakien noudattamisessa.

Kansanedustajien lahjonta ja lahjuksen vastaanotto tulivat rangaistaviksi helmikuun alusta 2003. Asia tuli vireille Euroopan Unionin kautta, 1998 oli solmittu lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimus ja Suomi oli hyväksynyt sen 1999.

Sopimus antoi mahdollisuuden olla säätämättä lakeja kansanedustajien lahjonnasta, mutta allekirjoittaessaan Suomi ei käyttänyt mahdollisuuttaan. Niinpä asia tuli vireille eduskuntaan hallituksen esityksenä 77/2001.

Hallituksen esitys pienin muutoksin hyväksyttiin eduskunnassa 11. kesäkuuta 2002. Keskustan Seppo Lahtela ilmoittautui toisessa ja ratkaisevassa käsittelyssä valmiiksi kannattamaan lain hylkäävää esitystä, mutta kukaan ei sellaista tehnyt.

Lain yleiskeskustelussa kansanedustajien lahjonnan kriminalisointi puhutti kovasti. Esimerkiksi Keskustan Lauri Oinonen ja Kokoomuksen Marja Tiura pohtivat perättömien ilmiantojen mahdollisuutta ja väljiä määritelmiä:

Oinonen: näin on, että aiheeton ilmianto, pelkkä huhu, riittää vahingoittamaan. Kansanedustajavaalien alla on ajankohta, jossa ei enää ennätä saada korjausta asioihin, ja valitusoikeutta ei ole. Tämän takia tuollaisia tilanteita ei saa olla.

Tiura: Pidän tärkeänä, että hyväksyessään ehdotuksen eduskunta kiinnittää huomiota siihen, että poliisin tulee vähentää perättömän ilmiannon ja rikosepäilyn haittoja ripeällä esitutkinnalla ja asianmukaisella tiedottamisella. Muutenhan tämä kriminalisointi on osin ongelmallinen, kuten täällä onkin jo nostettu esille nimenomaan vaalitaistelunkin näkökulmasta.

Keskustan Paula Lehtomäki melkein kuin ennakoi tulevaa: "Käsissämme oleva lainsäädäntö on, niin kuin keskustelusta on jo käynyt ilmi, vähän sellaista "suo siellä, vetelä täällä" -tyyppistä lainsäädäntöä."

Vanhasen rakentamisen aikaan 1990-luvulla kansanedustajan työmaalle siis saattoi vallan hyvin kuorman ja toisenkin viedä, ei se mitenkään kiellettyä ollut. Sen sijaan elinkeinotoimintaa harjoittavan säätiön puheenjohtajistoon kuuluvan pihanmaalle ei 1991 voimaan tulleiden lakien mukaan enää saanutkaan tavaraa tuoda, varsinkaan, jos sen tarkoituksena oli saada puheenjohtaja myötämieliseksi antajan rakennusurakkatarjouksille.

Lukuisia sivutoimia tekevien on vaikea muistaa, missä kaikessa on mukana. Onhan se monesti nähty.

"Maan tapojen", liike-elämän ja poliitikkojen symbioosin purkautuminen alkoi siis jo 1991. Olisivat nopeampaakin tahtia voineet jäädä poliittisen historiankirjoituksen kauraksi.

Monet toimittajat raportoivat tiistaisesta Vanhasen tiedotustilaisuudesta, että tavallisesti teflonpintaisena tunnettu pääministeri olisi hätkähtänyt tietoa poliisin aloittamasta tutkinnasta.

Sitähän eduskunta, keskustalaiset etunenässä poliisilta eduskunnassa lakia säädettäessä vaativat. Poliisi ripeästi ja oma-aloitteisesti alkoi työhön. Taisi tämä olla ensimmäinen kerta, ainakin valtakunnan politiikassa, kun tällaisiin lakia säädettäessä pelättyihin selvityksiin tarvitsi ryhtyä?


* * *

Laitan tähän loppuun vielä kansanedustajien lahjonnasta käydyt eduskuntakeskustelut, jos jotakuta kiinnostaa.

PTK 73/2002 vp
73. TIISTAINA 4. KESÄKUUTA 2002 kello 14
4) Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä eräiden virkarikoksia ja niihin liittyviä rikoksia koskevien säännösten muuttamisesta
Hallituksen esitys HE 77/2001 vp
Lakivaliokunnan mietintö LaVM 10/2002 vp
Yleiskeskustelu:

Matti Vähänäkki /sd: Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on esitys Euroopan neuvoston lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen ja siihen liittyvän lainsäädännön hyväksymisestä. Esityksessä eniten huomiota on herättänyt ehdotus säätää kansanedustajan lahjominen ja lahjuksen ottaminen kansanedustajana rangaistavaksi. Muilta osin hallituksen esitys, vaikka on aika paksukin, sisältää enemmänkin vuonna 1990 voimaan tulleiden virkarikossäännösten korjaamista nykyisen järjestelmän ja rikoslain kokonaisuudistuksen mukaisiksi.

Euroopan neuvoston lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen eli korruptiosopimuksen 4 artikla velvoittaa sopimuspuolen säätämään rangaistavaksi lainsäädäntövaltaa käyttävän kansanedustuslaitoksen jäsenen aktiivisen ja passiivisen lahjomisen. Sopimuksen 37 artiklan 1 kappaleen mukaan valtio voi kuitenkin varata itselleen oikeuden olla säätämättä näitä tekoja rangaistavaksi. Allekirjoittaessaan yleissopimuksen Suomi ei ilmoittanut tällaisen varauman tekemisestä.

Lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan esitykseen sisältyvien ehdotusten hyväksymistä usein huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Asia on ollut perustuslakivaliokunnassa lausunnolla. Perustuslakivaliokunta päätyy lausunnossaan siihen, että vaikka kansanedustajan lahjontaa koskevat ehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä, rikoslain muuttamista ...

Ensimmäinen varapuhemies (koputtaa): Ed. Vähänäkki, ihan pieni hetki. Salissa on aivan liian paljon meteliä.

Puhuja: ... siis rikoslain muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta on silti syytä poistaa kansanedustajaan liittyvät lahjontasäännökset ja Suomen on aiheellista tehdä korruptiosopimukseen sitä koskeva varauma.

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei kansanedustajan lahjontaa koskeva säännösehdotus ole riittävän täsmällinen. Säännöksen sanamuodon perusteella ei voida ennakoida, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Perustuslakivaliokunnan mukaan asiaa arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon kansanedustajan tehtävän erityinen luonne ja tähän perustuva vaatimus turvata edustajan tehtävän hoitaminen siihen perusteettomasti kohdistuvilta häiriöiltä. Kansanedustaja on tehtävänsä vuoksi jatkuvasti yhteydessä yhteiskunnan eri alojen toimijoihin käydäkseen keskusteluja eduskunnan käsiteltävänä olevista ja sinne käsiteltäväksi tulevista asioista. Näille keskusteluille on ominaista pyrkimys vaikuttaa edustajan käsityksiin ja toimintaan.

Perustuslakivaliokunta toteaa myös, että edustajan tehtävä on herkkä kielteiselle julkisuudelle. Henkilövaaliin perustuvassa järjestelmässä pelkkä väite edustajaan tai edustajaehdokkaaseen mahdollisesti kohdistuvasta rikosepäilystä voi olla vaalin tuloksen kannalta ratkaiseva. Vaalin tulokseen nähden on tällöin samantekevää, johtaako epäily syytteen nostamiseen ja rangaistuksen tuomitsemiseen vai todetaanko väite perättömäksi.

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulla kriminalisoinnilla on lähinnä symbolinen merkitys eikä rikoslakia pidä käyttää tällaiseen tarkoitukseen. Epämääräiseksi jäävä kriminalisointi yhdessä mahdollisuuden kanssa esittää kansanedustajaan kohdistuvia vihjailuja, väitteitä ja epäilyjä voivat aiheuttaa edustajantoimen hoitamiselle ja poliittiselle kulttuurille suurempia haittoja kuin rangaistussäännöksellä saavutettaviksi arvioidut hyödyt olisivat. Näin siis perustuslakivaliokunta. Mahdollisiin epäkohtiin voidaan tarvittaessa puuttua esimerkiksi vaalirahoituksen avoimuutta koskevaa lainsäädäntöä kehittämällä.

Lakivaliokunta puolestaan on arvioinut kansanedustajan lahjontasäännösten tarpeellisuutta, täsmällisyyttä sekä kriminalisoinnin hyötyjä ja haittoja oman toimialansa näkökulmasta. Tässä arvioinnissa perustuslakivaliokunnan lausuntoon on suhtauduttu vakavasti.

Lakivaliokunta toteaa, että kansanedustajan lahjontasäännösten tarkoituksena on suojata eduskunnan päätöksentekoa epäasialliselta vaikuttamiselta ja kansalaisten luottamusta päätöksenteon asianmukaisuuteen. Suojeltavan oikeushyvän tärkeyden vuoksi kriminalisointia voidaan pitää perusteltuna. Näin siis lakivaliokunta.

Rikoslainsäädännölle yhteiskunnallisena sääntelykeinona on luonteenomaista myös sen symbolinen merkitys. Säätämällä jokin teko rangaistavaksi osoitetaan sen haitallisuus ja korostetaan oikeudellisesti suojatun edun merkitystä. Ei ole yksinkertaista arvioida, missä määrin ehdotettu kriminalisointi lisäisi riskiä, että kansanedustajan väitetään perusteettomasti syyllistyneen rikokseen. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon, että rikoslain lahjusrikossäännökset koskevat nykyäänkin kunnanvaltuutettuja. Kunnanvaltuutettujen osalta tai kunnallisvaaleihin liittyen ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella väärien ilmiantojen riskin voisi olettaa olevan merkittävän.

Jo nyt kansanedustajan voidaan perusteettomasti väittää syyllistyneen johonkin muuhun rikokseen. Lakivaliokunnan arvion mukaan väärien ilmiantojen riski ei oletettavasti kohtuuttomasti lisäänny, mikäli kansanedustajaan liittyvät lahjontasäännökset kirjoitetaan riittävän täsmällisesti. Huomionarvoista on myös se, että lahjuksen ottaminen on paheksuttavaa riippumatta siitä, onko se säädetty rangaistavaksi. Väite kansanedustajien syyllistymisestä lahjuksen ottamiseen aiheuttaa jo sellaisenaan kielteistä julkisuutta. Lahjuksen ottamisen täsmällinen kriminalisointi voi jopa vähentää perusteettomia väitteitä kansanedustajan epäasiallisista sidonnaisuuksista, koska väärä ilmianto on säädetty rangaistavaksi.

Lahjuksen ottaminen kansanedustajana on säädetty rangaistavaksi lähes kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Vaikka esimerkiksi vaalijärjestelmät, vaalikampanjointi ja tiedotusvälineiden toiminta poikkeavat eri maissa, ei ole syytä olettaa, että väärien rikosilmoitusten osalta Suomi poikkeaisi merkittävästi esimerkiksi muista Pohjoismaista, joista ei ole kantautunut minkäänlaisia tietoja epäkohdista. Sitä vastoin on todennäköistä, että varauman tekeminen sopimuksen kannalta keskeiseen säännökseen herättäisi laajaa kansainvälistä huomiota.

Lakivaliokunta on myös pohtinut lahjontasäännösten suhdetta kansanedustajan koskemattomuuteen, koska tätä käsitellään esityksen perusteluissa varsin niukasti. Niissä todetaan ainoastaan, että valtaosa kansanedustajan lahjusrikoksista tulisi ilmeisesti kuulumaan säännöksen soveltamisalaan. Rikoslakiin ehdotetun säännöksen mukaan lahjuksen ottaminen kansanedustajana -rikos täyttyisi ennen kuin kansanedustaja on esittänyt mielipiteitään tai osallistunut asian käsittelyyn valtiopäivillä. Rikoksen tunnusmerkistötekijät liittyvät kuitenkin erittäin läheisesti kansanedustajan toimeen ja toimimiseen kansanedustajana. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan sellainen lopputulos, että kansanedustajaa vastaan voitaisiin nostaa syyte lahjuksen ottamisesta kansanedustajana ilman eduskunnan suostumusta, olisi perustuslain kansanedustajan koskemattomuutta suojaavan säännöksen tarkoituksen kannalta erittäin arveluttava.

Lakivaliokunta esittää useita täsmennyksiä rikoslain 40 luvun 4 §:ään, jossa lahjuksen ottaminen kansanedustajana ehdotetaan kriminalisoitavaksi. Perustuslakivaliokunnan lisäksi lakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat ovat pitäneet säännösehdotusta liian epätäsmällisenä, jonka vuoksi jouduttiin suurempi remontti tekemään.

Ensinnäkin valiokunta ehdottaa, että säännöksen selkeyttämiseksi siitä poistetaan maininta kansanedustajaehdokkaasta. Säännöksen rajaaminen kansanedustajiin ei kavenna sen soveltamisalaa niin merkittävästi kuin ensi silmäykseltä näyttää. Kansanedustajaehdokas, joka ei ole kansanedustaja, olisi ehdotetun säännöksen perusteella rikosoikeudellisen vastuun piirissä vain noin kuukauden ajan ennen vaalipäivää. Myöskään Euroopan neuvoston korruptiosopimus ei edellytä tällaista näin pitkälle menevää kriminalisointia. Miksi olisimme, herää kysymys, paavillisempia kuin paavi itse, joka vaatii ainoastaan kansanedustajien kohdalla kriminalisointia?

Toiseksi valiokunta ehdottaa, että pykälästä poistetaan tekotapaa koskeva ilmaisu siitä, että kansanedustaja lupaa toimia tai antaa ymmärtää toimivansa edun vuoksi tietyllä tavalla. Lupausta vihjeellisempi toimintatahtoa koskeva ilmaisu on liian epätäsmällinen.

Kolmanneksi valiokunta ehdottaa, että ilmaisu "asian ratkaisemiseksi" korvataan ilmaisulla "asian päättämiseksi". Säännöksen soveltamisalaan kuuluu sen jälkeen selkeästi lainsäädäntöön ja budjettivallan käyttöön liittyvä päätöksenteko täysistunnossa ja valiokunnassa sekä esimerkiksi eduskunnan kansliatoimikunnassa tapahtuva yksittäisen asian ratkaiseminen.

Neljänneksi valiokunta ehdottaa, että vaatimus siitä, että menettely on omiaan heikentämään luottamusta eduskunnan päätöksentekoon, poistetaan ja pykälään lisätään edun oikeudettomuutta koskeva vaatimus.

Edellä sanotun lisäksi valiokunnan mietinnössä on annettu hallituksen esityksen perusteluja täydentäviä tulkintaohjeita. Perättömän ilmiannon varalta valiokunta on kiinnittänyt huomiota esitutkintasäännöksiin ja todennut, että esitutkinta velvoittaa ripeään toimintaan ja edellyttää asianmukaista tiedottamista.

Tämä oli lakivaliokunnan virallinen kanta, johon kaikki jäsenet ovat yhtyneet. Oppositiokaan ei näyttänyt eriäviä mielipiteitä asiassa.

Kirsi Ojansuu /vihr: Arvoisa puhemies! Kuvittelin, että laki kansanedustajien lahjonnan kriminalisoinnista olisi itsestäänselvyys, jota kaikki kannattavat. Onhan lain perimmäisenä tavoitteena lisätä päätöksenteon avoimuutta sekä luotettavuutta ja sitä kautta vahvistaa uskoa edustukselliseen demokratiaan. Vihreä eduskuntaryhmä on nähnyt lain hyväksymisen erittäin tärkeäksi. Yllätyin, että tämä osoittautui näinkin pitkäksi ja vaikeaksi prosessiksi.

Hallitus esitti, että Euroopan neuvoston lahjontaa koskeva rikosoikeudellinen yleissopimus hyväksyttäisiin mahdollisimman vähin varaumin. Rangaistavaa olisi niin lahjuksen ottaminen kuin antaminen ja lain piiriin kuuluisivat sekä kansanedustajat että eduskuntavaaliehdokkaat.

Perustuslakivaliokunta katsoi, ettei eduskunnan tulisi hyväksyä kansanedustajan lahjontaan liittyviä säännöksiä. Yhtenä perusteluna oli se, että edustajan työ on erityisen herkkä kielteiselle julkisuudelle ja pelkkä väite rikosepäilystä voi olla vaalimenestyksen kannalta ratkaisevaa eikä myöhemmin todettu syyttömyys enää vaikuta vaalin tulokseen.

Lakivaliokunta paneutui huolella perustuslakivaliokunnan näkemyksiin. Totesimme, ettei ole yksinkertaista arvioida, missä määrin esitetyt rangaistussäännökset lisäisivät perusteettomia lahjontaväitteitä. Asiaa voi kuitenkin katsoa myös toiselta kannalta. Nykytilanne ei estä perusteettomien lahjonta- tai rikosväitteiden esittämistä. Lakivaliokunta arvioikin, että lahjuksen ottamisen täsmällinen kriminalisointi voi päinvastoin vähentää perusteettomia vihjeitä, koska myös väärä ilmianto on säädetty rangaistavaksi.

Lakivaliokunnan arviota tukevat kokemukset kunnallispolitiikasta. Rikoslain lahjussäännökset koskevat nykyisin kunnanvaltuutettuja, eikä kunnallispolitiikasta saatu kokemus osoita väärien ilmiantojen olevan suurikaan riski. Toisin kuin perustuslakivaliokunta annoimme suuren painoarvon lain symboliselle merkitykselle. Lailla voidaan harvoin poistaa rikoksia, mutta sillä voidaan osoittaa raja oikean ja väärän välille.

Tämän vuoksi lakivaliokunta esittää 4 §:ään määritelmää "oikeudeton etu" ja rajaa näin normaalin kanssakäymisen muodot rikossäännösten ulkopuolelle. Tämän määritelmän luulisi auttavan perustuslakivaliokunnan täsmällisyysvaatimusten täyttymistä. Rangaistavuuden raja säilyisi edelleen suurin piirtein sellaisena kuin se on esitetty hallituksen esityksen perusteluissa. Etuna on myös ilmaisun lähentyminen muissa lahjusrikoksissa ja Euroopan neuvoston korruptiosopimuksissa käytettyä käsitteistöä.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä rikosoikeudessa kamppailu lahjontaa vastaan on erittäin keskeinen tavoite. Siksi varaumien tekeminen Euroopan neuvoston sopimukseen näyttäisi ulkopuolisten silmissä vähintäänkin oudolta ja nakertaisi kansainvälistä uskottavuuttamme. Minusta se olisi häpeällistä. Esimerkiksi YK:ssa on parhaillaan valmisteltavana lahjontaa koskeva sopimus, ja jotta voimme vaatia korruption kitkemistä muilta, on meidän itse toimittava esimerkillisesti.

Lakivaliokunta jätti eduskuntavaaliehdokkaat rangaistavuuden ulkopuolelle. Monet asiantuntijat katsoivat, ettei kansanedustajaehdokas ole kriminalisoinnin kannalta niin tärkeässä asemassa kuin lainsäädäntövaltaa käyttävä kansanedustaja. Valiokunta perustelee kantaansa myös sillä, että kansanedustajaehdokkaan asemaan olisi parempi palata sitten, kun vaalirahoituksen julkistamisvelvollisuudesta on kertynyt riittävästi kokemusta. Olkoon nyt näin. Tärkeintä on lain läpimeno.

Lopuksi harmittelen sitä, että laki astuu voimaan vasta ydinvoimaäänestyksen jälkeen. Esitys annettiin eduskunnalle 22.5.2001, joten meillä olisi ollut hyvin aikaa saada laki voimaan jo ennen, jo tämän vuoden alusta. Useat asiantuntijat nostivat juuri ydinvoimaäänestyksen esimerkiksi sellaisesta päätöksestä, jossa kiusaus lahjontaan ja lahjusten vastaanottamiseen voi olla suuri. Siksi olisin toivonut, että eduskunnasta olisi löytynyt poliittista tahtoa lain nopeammalle käsittelylle. Harvoin on yhdellä äänestyksellä niin suoria yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia kuin tässä. Äänestys on kuitenkin takana, joten nyt on todettava hieman sarkastisesti, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Annika Lapintie /vas: Rouva puhemies! Aluksi korjaan pienen virheen, jonka varapuheenjohtaja ed. Vähänäkki teki esittelyssä huomaamattaan, mutta johtuen ehkä siitä, että asiasta ei äänestetty.

Lakivaliokunnan mietintöön liittyy kyllä eriävä mielipide tai itse asiassa vastalause, jonka ed. Aittoniemi on jättänyt. Hän on perustellut vastalausettaan perustuslakivaliokunnan kannanotoilla, joita kyllä puolestaan sitten varapuheenjohtaja Vähänäkki esitteli. Itse asiassa ehkä tässä ainokaisessa vastalauseessa, joka ei kyllä sitten enää valiokunnan käsittelyssä saanut kannatusta, heijastuu se vaikeus, mikä eduskunnassa on tämän asian käsittelyssä ollut, ja kuten ed. Ojansuu äsken kertoi, itsekin sitä kovasti ihmettelin. Jossain vaiheessa perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen alkoi kyllä ihmetellä, onkohan siellä jotenkin eksytty väärille raiteille, mutta kyllähän nämä rikosoikeuden täsmällisyysvaatimukset olivat sinänsä perusteltuja. Muuten tämä pelko tuntui vähän hätävarjelun liioittelulta. Asiassa on hyvin monta puolta, ja koetan nyt vain käsitellä niistä muutamaa, jotta ei annettu aika ylity.

Ensinnäkin, onko meidän syytä säätää tällaista rikoslain pykälää, jonka mukaan kansanedustuslaitoksen jäsenen, Suomen korkeimman päättävän elimen jäsenen, lahjominen ja lahjuksen vastaanottaminen on rikollista? Paljon on tässä vuoden kuluessa perusteltu asiaa sillä, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Kolmena vuotena on nyt tehnyt Berliinissä päämajaansa pitävä laitos Transparency International tutkimuksen, jonka tarkoituksena on ensi sijassa palvella kansainvälisiä liikeyrityksiä, jotta ne tietäisivät, minkälaisessa maassa toimivat. Tuoreimman tutkimuksen mukaan Suomi saa 10 pisteestä lähes täydet eli 9,9 ja on maailman vähiten korruptoitunut maa. Perää pitää näistä 91 maasta Bangladesh pistemäärällä 0,4.

Toisaalta myös muissa kansainvälisissä EU-yhteyksissä Suomen virkamiehet ovat usein joutuneet vastaamaan kysymykseen: Oletteko aivan varma, kun sanotte, että teillä ei esiinny korruptiota? Ehkä ongelmanne on vain se, että te ette tunnista korruptiota? Itse asiassa, kun näin kysytään, niin täytyyhän sitä ihmetellä, voiko siitä olla kysymys, että meillä esiintyy kyllä korruptiota samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa, mutta me olemme niin sinisilmäisiä ja suorarankaisia suomalaisia, että emme tunnista tätä ongelmaa. Kymmenen vuotta sitten Suomessa ei ollut perheväkivaltaa ja 20 vuotta sitten kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan insestistä, mutta nyt nämä molemmat ovat ongelmia. Mutta kun on oikein vaikeita kysymyksiä, niin ehkä niiltä suljetaan silmät ja vasta sitten, kun asia kirjataan rikoslakiin ja tunnustetaan, että ongelma on olemassa, aletaan nähdä, että näitäkin tapauksia löytyy. Toivottavasti tästä ei ole kysymys, mutta tämän takia se perustelu, että meillä ei ole korruptiota, puoltaa tämän lain hyväksymistä pikemmin kuin sitä, mihin perustuslakivaliokunta päätyi, että ei olisi syytäkään tätä rikolliseksi säädellä.

Toisena kysymyksenä paljon asiaa väännettiin siitä, mikä tällainen "oikeudeton etu" sitten on. Itse asiassa hallituksen esityksessä sivulla 46 on monessa kappaleessa pitkälti selostettu, mitä se voi olla. Se vastaa kyllä näitä lahjontamääritelmiä, mitä meillä on muiden ihmisten kuin kansanedustajien kohdalta ollut voimassa pitemmän aikaa. Etu voi olla laadultaan taloudellinen, se voi olla aineeton, se voi olla rahaa, esine, matkustamista, muita palveluita, niiden tarjoamista. Tällainen etu voi olla esimerkiksi maksuton palvelu. Sen lisäksi etu voidaan osoittaa suoraan kansanedustajalle itselleen, mutta se voidaan ohjata myös jollekin toiselle, esimerkiksi edustajan sukulaiselle tai jollekin edustajan läheiselle tai tärkeälle tai häntä tukevalle yhteisölle.

Tämä määritelmä nyt sitten ilmeisesti hermostutti joitakuita käsittelyn yhteydessä. Itse en osaa nähdä tätä suurena ongelmana, koska mielestäni sellainen käsite kuin terve järki kyllä sanoo, milloin on kyse sallitusta vaalityön ja vaalirahoituksen tukemisesta ja milloin on kyse lahjuksesta. Jos se on kovasti epäselvää, niin olen sitä mieltä, että meistä jokaisen on kyllä sitten itsellemme aika selkeästi selvitettävä, milloin minua yritetään lahjoa ja milloin joku haluaa tukea vaalityötä. Totta kai nämä ovat ongelmallisia kysymyksiä, mutta tällaisten asioiden pois pyyhkiminen ja piilottaminen sillä varjolla, että määritelmä on liian vaikea, ei ole oikeaa eikä rehellistä, vaan kyllä terve järki sen sanoo, milloin kyseessä on lahjonta tai lahjontayritys.

Sen lisäksi aika tuore laki vaalirahoituksesta myös määrittelee, milloin on kyse vaalirahoituksesta eli milloin on kyse siitä, että tuetaan vaalityötä. Tällainen etuhan ei tietenkään ole oikeudeton, vaan se on nimenomaan sallittu ja hyväksytty ja kirjataan kansanedustajan saamaan vaalitukeen. Vaalirahoituspykälässä on kyllä yksi ongelma, ja se on se, että vaalirahoituksen ilmoittamatta jättämistä ei ole rikosoikeudellisesti säännelty, vaan se pohjaa ainoastaan siihen, että uskotaan, että kansanedustajat tai kunnanvaltuutetut tai presidentti sitten aikanaan ilmoittavat, että ovat tällaista lahjoitusta saaneet, ja julkisuus sitten hoitaa lopun.

Uskon, että nyt, kun myös kansanedustajien lahjominen tulee rangaistavaksi, siinä samalla voidaan myös tarkastella, onko tarpeen myöhemmässä vaiheessa muuttaa vaalirahoituksen julkisuutta käsittelevää lakia niin, että rahoituslähteen tai rahoitussumman ilmoittamatta jättäminen olisi myöskin rangaistavaa. Olisin alun perinkin toivonut, että näin olisi, mutta tätäkin voidaan varmasti tarvittaessa korjata.

Kolmantena asiana pohdittiin kovasti sitä, milloin kansanedustaja on kansanedustaja ja milloin häntä voidaan lahjoa. Ed. Kanerva, joka oli salissa, mutta ei ole enää, käytti tätä esimerkkiä kovasti siitä, että tuolla Kymppikerroksessa kuulemma voidaan myös lahjoa kansanedustajaa. Näinhän se on, että tämän pykälän kirjoitustavan mukaan kansanedustajalle voidaan milloin tahansa, missä tahansa, tarjota lahjomaa ja jo se on rikollista, että suostuu tämän ottamaan vastaan, ja sekin on rikollista, että sitä tarjoaa.

Sen lisäksi tietenkin tämän edun vastaanottamisen pitää liittyä siihen, että samalla kansanedustaja lupaa toimia jollakin tavalla edustajan tehtävässään. Edustajan tehtävä sitten taas on määritelty monellakin tavalla, eli kuten lakivaliokunta tähän kirjoitti, että kun toimii eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, niin silloin on kyse lahjuksesta.

Siinä on kaksi puolta: ensinnäkin ottaa vastaan lahjuksen ja toiseksi lupaa toimia tietyllä tavalla. Itse kyllä koen, että kyse on ihan normaalista rehdistä, reilusta käyttäytymisestä, ja jos se ei sitä ole, silloin on kyse lahjuksesta. Uskon, että tämä varmasti nyt selkeyttää tätä asiaa ja tuo esille sen, että näitäkin asioita on syytä pohtia huolimatta siitä, että hyvin pärjäämme näissä kansainvälisissä vertailuissa.

Hallituksen alkuperäisessä esityksessähän oli se ongelma, että edellytettiin, että kansanedustajaa voidaan lahjoa vain, kun tehdään joitain yksityiskohtaisia päätöksiä, esimerkiksi eduskunnan lisärakennuksen urakointisopimuksen hyväksyminen tai jotain tätä tyyppiä. Kansainvälisen sopimuksen eli Euroopan neuvoston sopimuksen sopimusartiklassahan on kuitenkin täsmällisesti kirjoitettu, että kansanedustajan lahjominen on rikollista silloin, kun on kyse lainsäädäntötyöstä tai asioiden päättämisestä kansanedustuslaitoksesta. Hyvä, että tämäkin nyt on selkeämmin tähän ulos kirjattu.

Itse asiassa aika monet niistä laeista, joita me päätämme, voivat näyttää objektiivisilta ja yleisluontoisilta, mutta käytännössä ne koskettavat vain esimerkiksi yhtä yritystä tai muutamaa yritystä. Silloinhan kyse on aivan selkeästi jotakin tiettyä yritystä koskevasta asiasta, mikä hyvinkin voi antaa aihetta pohdiskella sitä, olisiko paljon hyötyä siitä, että lahjotaan nyt joku tai jonkin valiokunnan jäsen.

Hyvä esimerkki on ydinvoima, joka aikaisemmin tuli esille. Mutta esimerkiksi merenkulun tukipaketissa, jota liikennevaliokunta jokin aika sitten käsitteli, hyvin yleisluontoisesti säädetään palkan sivukulujen määrittelystä ja palauttamisesta, mutta käytännössähän se koskee vain muutamaa yritystä, eli kyllä kaikki ne asiat, mitä me täällä päätämme, ovat sen luonteisia, että jos on rikollinen mieli, niin kyllä tätä pykälää tarvitaan sen suojaamiseksi, että kansanedustajan työhön ei yritetä vaikuttaa epäasiallisesti.

Oikeusministeri Johannes Koskinen: Arvoisa puhemies! Pariin seikkaan ed. Lapintien puheenvuorossa kommentteja.

Ensinnäkin hän arveli, ovatko nämä hyvät tilastomerkinnät korruptionvastaisesta työstä oikeita Suomen tapauksessa vai onko laajaa piilorikollisuutta. Tässä voisi aika syvällä rintaäänellä todeta, että ne ovat oikeita. Pohjoismaissa laaja julkisuusperiaate, joka on viety kaikille hallinnon tasoille ja kaikkiin toimijoihin, on paras ennalta ehkäisevä keino korruptiota ja lahjontaa vastaan. Oikeastaan aina pitää kansainvälisille tarkkailijoille esimerkiksi selostaa tilanne, oikeastaan lähteä liikkeelle siitä, että se on paljon olennaisempi kuin rikosnormistot estämään tällaista korruptiota, joko rakenteellista tai yksittäistapauksiin kohdistuvaa.

Toiseksi vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuudesta: Ed. Lapintie kaipaili kriminalisointia ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntien varalta. On muistettava, että siinä on sitten muitakin vaihtoehtoja. On hallinnolliset tehosteet, uhkasakot ja vastaavat, jotka olisivat luontevia ja ensisijaisia, jos joitakin tehosteita tarvitaan, ensisijaisia siis kriminalisointiin verrattuna. Jos on kysymys esimerkiksi vaalituesta, jota ei ole ilmoitettu vaalirahoitusilmoituksessa, niin se ei suoraan johda siihen, että sitä pidettäisiin lahjomana, vaan tietysti silloinkin vaaditaan näyttöä siitä, että on tällainen vaikuttamistarkoitus ja muut kriminalisoinnin kriteerit olemassa. Tietysti se on yksi indisio, aihenäyttö, siitä, että jotakin hämärää on, jos kyseistä tukea ei ole vaalirahoitusilmoituksessa julkituotu.

Annika Lapintie /vas (vastauspuheenvuoro): Rouva puhemies! Valiokunta kyllä pohdiskeli näitä vaalirahoitusvaihtoehtoja. Tässähän ei nyt ole valiokunnan lausumaa, mutta toivon, että oikeusministeri silti pistäisi korvan taakse sen, että nämä kansanedustajan lahjomarikokset ja vaalirahoitus eivät ole vielä ihan kunnossa. Nythän Suomi joutuu kuitenkin jättämään varauman tähän kansainväliseen rikosoikeussopimukseen, koska esimerkiksi puoluesihteerin lahjominen ei ole rangaistavaa tai jonkun toisen puoluehallituksen jäsenen, joka yrittää sitä kautta sitten vaikuttaa kansanedustajaan. Itse olisin toivonut, että tässä yhteydessä olisimme voineet myös tällaisen välillisen lahjoman säätää rangaistavaksi, jotta olisimme välttyneet kokonaan näiltä varaumilta, ja sen lisäksi tähän liittyy kyllä kiinteästi se, että jotenkin täytyy sanktioida se, että ei ilmoita rehellistä, reilua vaalirahaa.

Toimi Kankaanniemi /kd: Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys kulminoituu todella tähän kansanedustajan lahjontakysymykseen. Muilta osin valiokunnassakaan ei erityisempiä ongelmia tai kysymyksiä herännyt. Tämä on riittävän iso asia keskustelun aiheeksi. Tässä on pohjana, niin kuin on kuultu jo näissä erinomaisissa aikaisemmissa puheenvuoroissa, muun muassa varapuheenjohtaja Vähänäkin esittelyssä, Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksyminen.

Euroopan neuvosto on siis eri, tietysti kaikki tietävät, kuin Euroopan unioni. Euroopan neuvostoon kuuluu meille vastikään jaetun, käsittelyssä olevan kertomuksen mukaan tänä päivänä - huhtikuussa liittyi 44. valtio, Bosnia-Hertsegovina - 44 jäsenmaata, pääosin myös Itä-Euroopan uudet valtiot, entiset sosialistiset valtiot jopa Armeniaa ja Azerbaidzhania myöten.

Euroopan neuvosto on siis tämän sopimuksen hyväksynyt, ja nyt on kysymys siitä, jättääkö Suomi siihen varauman kansanedustajien lahjonnan osalta. Tämä sopimus tulee sitovaksi, kun sen hyväksyy 14 jäsenmaata. Vielä ei näin monta ilmeisesti ole mukana.

Korruptio on erityisen vakava ongelma Itä-Euroopan maissa, niissä maissa, jotka ovat Euroopan neuvostoon liittyneet 90-luvulla ja viime aikoina. Mutta se on ongelma monissa muissakin Euroopan maissa, myös läntisessä Euroopassa. Se on rikollista toimintaa, ja siihen liittyy sellaisia tekijöitä, joista kärsivät muun muassa suomalaiset yritykset, jotka käyvät ulkomaankauppaa ja ovat mukana elinkeinotoiminnassa eri puolilla. Myös tämä poliittisten päättäjien ja parlamenttien jäsenten lahjontakysymys on siis tässä mielessä hyvin vakavasti otettava ongelma, rikollisuuden muoto.

Kun Euroopan neuvosto on saanut aikaan tällaisen yleissopimuksen ja kun Suomi on Euroopan neuvoston jäsenmaa, niin tältä pohjalta erityisesti kun harkitsin tätä asiaa, tulin siihen tulokseen, että Suomen sivistys- ja oikeusvaltiona on syytä olla tässä rintamassa mukana edistämässä laajalla 44 valtion yhteisöllä ja sen sisällä korruption vastaista toimintaa myös tältä osin. Tämä oli aivan ratkaiseva peruste sille, että katsoin, että Suomen on tähän syytä sitoutua ja olla näin edistämässä tätä korruption vastaista taistelua Euroopassa, jopa vähän Aasian puolella.

Arvoisa puhemies! Tätä kansanedustajan lahjonnan kriminalisointia on vastustettu muun muassa sillä perusteella, että Suomessa ei ole tällaisia ongelmia. On totta, että tällaisia ongelmia ei ole ilmi tullut. Voi olla, että niitä ei todellakaan ole, tai sitten voi olla, että kun ne eivät ole kriminalisoituja, niitä ei ole nostettu esille tai jostakin muusta syystä asia ei ole noussut esiin. Uskon toki, että Suomessa ei tällaisia ongelmia olekaan, mutta kysyn, onko meillä ensin oltava ongelmia ja onko vasta sitten muutettava rikoslakia.

Pankkikriisi kymmenisen vuotta sitten oli sellainen tapahtuma, että meillä ei lainsäädännössä, ei pankkivalvonta- eikä rikoslainsäädännössä, ollut varauduttu sellaiseen tilanteeseen, johon siinä yhteydessä jouduttiin. Ensin syntyi suuri ongelma, sitten vasta ruvettiin lainsäädäntöä panemaan kuntoon, ja taannehtivaa rikoslainsäädäntöähän me emme voi säätää. Siksi mielestäni tämä peruste, että meillä ei ole ongelmia, on hyvin kyseenalainen eikä itselleni riitä perusteeksi tämän asian hylkäämiselle.

Täällä on mainittu muutamia eduskunnan käsittelemiä asiatyyppejä, joissa voi tulla erityisesti vastaan lahjonta. Ydinvoima on sen tyyppinen asia. Telakkatuki on sen tyyppinen asia, samoin merenkulun tuki tai todellakin eduskunnan lisärakennuksen urakoihin ja muihin vastaaviin kansliatoimikunnan käsittelemiin asioihin liittyvät asiat. Periaatteessa näin voi olla, ja käytännössäkin voitaisiin tällaiseen tilanteeseen ajautua. Varsinkin esimerkiksi kansliatoimikunnassa muutama jäsen käsittelee isoja, tärkeitä asioita. Siellä voisi olla tällaiseen mahdollisuus.

Meidän ei tietystikään pidä puolin eikä toisin näitä kauhukuvia maalata. Siihen ei ole varmastikaan syytä. Hieman tuntui, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa maalattiin lähes kauhukuvia siitä, että nyt tulee ilmiantoja joka mutkassa vastaan ja sitten kaikki 200 edustajaa tai ainakin monet ovat julkisen syyttelyn ja sitä kautta häpeän kohteena. Mielestäni tällaiseen ei ole perusteita. Esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa tämä on jo ollut järjestelmänä, ja siellä viime vuosina on pari kolme tapausta ollut eikä niistäkään ole ollut mitään suuria ongelmia. Osassa on ehkä ollut jotakin aihetta, osassa ei.

Tätä asiaa on siis syytä hyvin vakaasti harkita siltä pohjalta, että me ennakoimme mahdollisuuksia ja panemme lainsäädännön siihen kuntoon, että voimme niistä sitten selvitä kunnialla.

Arvoisa puhemies! Ehdokkaita en näe perustelluksi sisällyttää tähän järjestelmään. Sitä ei Euroopan neuvoston sopimus edellytä. Vaalirahoituksen julkisuus pieneltä osin tätä asiaa auttaa. Sitä on mielestäni syytä tehostaa, niin kuin ed. Lapintie nosti asian esille. Jos ehdokkaat otettaisiin, se käsittäisi vain 31 päivää ennen vaaleja. Se on suhteellisen lyhyt aika. Jos haluaa lahjuksen ottaa, niin ottaa sen 32 päivää ennen ja on vapaa rikoksen syntymisestä. Näin ollen johonkin raja on vedettävä. Mielestäni tässä tilanteessa on paikallaan vetää se siihen, mihin Euroopan neuvoston sopimus edellyttää, eli kansanedustajain ja Euroopan parlamentin jäsenten kohdalle.

Arvoisa puhemies! Näillä perusteilla hyväksyn tämän hallituksen esityksen siinä muodossa kuin lakivaliokunta esittää.

Johannes Leppänen /kesk: Arvoisa puhemies! Meillä on käsittelyssä lakivaliokunnan mietintö n:o 10/2002, joka koskee Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymistä. Kansankielellä sanottuna on kysymyksessä kansanedustajien lahjonnan kriminalisointi.

Yleissopimus on tehty Strassburgissa 4. päivä marraskuuta 98, ja Suomi on allekirjoittanut sopimuksen tammikuussa 99. Suomi ei käyttänyt sopimuksen 37 artiklan 1 kappaleen mukaista mahdollisuutta varauman tekemiseen, jolla olisi varattu oikeus olla säätämättä 4 artiklassa tarkoitettu toiminta osittain tai kokonaan rangaistavaksi.

Hallituksen esitys lähetettiin 22. päivänä toukokuuta 2001 eduskunnan hallintovaliokunnalle, jolle perustuslakivaliokunnan tuli antaa lausunto. Täällä on jo useamman kerran siteerattu perustuslakivaliokunnan lausuntoa, ja siteeraan sitä itsekin hyvin lyhyesti.

Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 19. päivänä kesäkuuta 2001. Lausunnossaan, sen ponnessa, valiokunta esitti, että eduskunnan suostumus on tarpeen lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimukseen sekä varaumien tekemiseen siihen, että näistä päätetään äänten enemmistöllä ja että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta katsoi kuitenkin, että lakiehdotuksesta on syytä poistaa kansanedustajaan liittyvät lahjontasäännökset ja että Suomen on aiheellista tehdä Euroopan neuvoston korruptiosopimuksen 4 artiklaan sopimuksen 37 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu varauma.

Perustuslakivaliokunta perusteli kantaansa perustuslain 8 §:ssä säädetyllä rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvällä täsmällisyysvaatimuksella. Kunkin rikoksen tunnusmerkistö on tämän mukaan ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodosta käy selvästi ilmi, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Esitys ei täyttänyt tätä vaatimusta.

Perustuslakivaliokunta katsoi kansanedustajan työn luonteen olevan hyvin poikkeavaa esimerkiksi runsaiden kontaktien ja monien eri intressitahojen kanssa toimimisen johdosta. Toisaalta edustajan on oltava yhteydessä omiin tukijoihinsa ja vain harvoin on kysymyksessä sellainen konkreettinen asia, jolle yksi edustaja voisi jotakin merkittävää tehdä. Näille keskusteluille on lisäksi ominaista, että niissä käsitellään tulevia ja käsittelyssä olevia asioita. Olisi siis oltava riittävällä tarkkuudella tiedossa, onko jokin menettely rangaistavaa. Perustuslakivaliokunta ei ratkaisullaan suojaa kansanedustajia väärinkäytöksiltä, vaan korostaa eduskunnan ja kansanedustajan perustuslaillista erityisasemaa ja myös erityistä vastuuta.

Lakivaliokunta on asettunut toiselle kannalle ja esittää sopimuksen hyväksymistä pääpiirteissään. Kun olen kuunnellut perusteluja, niin hyvin ymmärrän niitä. Siinä lähdetään toisesta näkökulmasta, vähän tällaisesta pykälänikkaroinnista ja ehkä kielteisemmästä näkökulmasta, eikä korosteta kansanedustajan erityisasemaa eikä eettistä eikä moraalista vastuuta.

Arvoisa puhemies! Olen edellä hieman käsitellyt perustuslakivaliokunnan yhteistä kantaa, joka kokonaisuudessaan on lakivaliokunnan mietinnön liitteenä ja johon olette varmasti tutustuneet. Nyt muutama oma ajatukseni esitetystä asiasta.

Kysyn aluksi: Onko lahjonta ja korruptio ollut Suomessa ongelma kansanedustajien keskuudessa? Jos on ollut, pitää tehdä jotakin, jos ei ole ollut, miksi säädöstä tarvitaan? Senkö vuoksi, että niin tehdään muuallakin maailmassa? Senkö vuoksi, että me näin osoitamme vielä suurempaa paremmuutta kuin ehkä itse asiassa on tarpeellistakaan? Senkö vuoksi, että muuallakin tehdään saman kaltainen säännös? Eikö lainsäädäntötoimi pidä tehdä tarpeeseen, vaikkakin ed. Kankaanniemi edellä perusteli juuri toisesta näkökulmasta?

Toinen kysymykseni kuuluu: Perustetaanko kansanedustajien moraali lakipykälien varaan? Kansanedustajat ovat kansan valitsemia ja käyttävät ylintä valtiollista päätösvaltaa. Toimintaamme valvoo aktiivinen ja osaava journalismi. Olemme viime päivinä saaneet tuosta valvonnasta konkreettista näyttöä. Olen itsekin saanut siitä tarpeellisen ja hyvän osoituksen kansanedustajaurani aikana. Osaavan ja tutkivan journalismin tehtävänä on kertoa kansalaisille kansanedustajien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Sen jälkeen kansalaiset toimivat tietyllä tavalla ja tekevät omat ratkaisunsa.

Tämä on peruslinjaus, ja tämä on myös perustuslaillinen peruslinjaus kansanedustajan vastuusta. Tämän on oltava erilainen kuin virkamiehillä. Meistä kansanedustajista ei pidä hivuttamalla tehdä virkamiehiä tai heihin rinnasteisia. Tämä esitys on yksi siihen suuntaan. Meidän on otettava moraalinen ja eettinen vastuu yksilöinä ja yhdessä myös kansanedustuslaitoksena.

Kun lakivaliokunta hakee perusteita kannanotolleen, rohkenen sanoa, että siellä on vähän huvittaviakin kohtia, kuten mietinnön sivulla 4 oikealla palstalla, ensimmäinen täysi kappale: "Kuten perustuslakivaliokunta on todennut, on edustajan tehtävä herkkä kielteiselle julkisuudelle ja rikosepäilyllä voi olla vaalin tuloksen kannalta ratkaiseva merkitys. Perättömän ilmiannon ja rikosepäilyn haittoja voidaan vähentää ripeällä esitutkinnalla ja asianmukaisella tiedottamisella. Tähän viranomaisia velvoittaa esitutkintalaki, jossa säädetään esitutkinnan toimittamisesta ja menettelytavoista. Lain 6 §:n mukaan esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä. Lain 49 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa." Onko esimerkiksi ripeä esitutkinta toteutunut Merenkulkuhallituksen lahjusepäilyjen kohdalla, voisi hieman retorisesti kysyä. Minusta tämä perustelu on, kuten jo sanoin, aika huvittava.

Jokainen politiikassa olija tietää, että tässä maassa ei paheksuta ja tuskin tuomitaankaan ketään sellaista, joka on asettanut kansanedustajan aiheettomasti epäluulon alaiseksi. Miksi? Siksi, että me olemme, on se sitten hyvää tai pahaa, paljolti, sanon tämän sitaateissa, äänestäjien yhteistä omaisuutta. Se kuuluu tähän työhön. Me olemme sen hyväksyneet, niin sanotun julkisuuden henkilön statuksen - ja se on vielä ykkösstatus - ja sen mukanaan tuoman, jopa voisi sanoa, eriarvoisuuden. Me saamme siitä palkkaa ja siitä ei tarvitse maksaa ennakonpidätystä, olen joskus sanonut.

Toisaalta voisi kysyä, miten äsken siteeraamani esitutkintalain mukaan tulkittaisiin kyseessä olevassa tapauksessa "tarpeeton vahinko ja haitta". Sekin kuuluu tähän julkisuuden henkilön statuksen tuomaan näkökulmaan. Minulla itselläni on siitä kokemuksia, ja uskon, että monilla muillakin on kokemuksia, eikä tämä kannanottoni eikä tämä arviointini johdu siitä, että olisin kohdeltu väärin julkisuuden taholta, ei, vaan minä korostan, että kysymyksessä on ainutlaatuinen instituutio, joka käyttää ylintä valtiollista päätösvaltaa. Siksi se on myös erityisasemassa.

Milloin sitten yksittäisellä kansanedustajalla on mahdollisuus toimia ratkaisevalla tavalla lahjuksen tarjoajan tai antajan hyväksi? Niitä tilanteita taitaa olla hyvin harvoin, erittäin harvoin, enkä usko, että edes kuluneen talven aikana, vaikka täällä on jo viitattu siihen, olisi tämän kaltaisia ilmiöitä näkynyt, että olisi tarvetta tämän kaltaiseen säätämiseen.

Arvoisa puhemies! Kysynkin: Siirtyykö nyt osa kansanvallasta käräjäsaleihin ja esitutkintakamareihin? Päätetäänkö tulevaisuudessa tulevat kansanedustajat tai osa niistä sensaatiolehdissä? En puhu tätä siksi, että olisin parempi muita tai etten olisi itse altis kaikille ajassa liikkuville vaikutuksille. Esitän tämän kansanedustajainstituution puolustukseksi, kansanvallan puolustukseksi. Tämä joukko tavoittelee, uskoakseni kaikki täällä salissa nyt olijat ja muualla olijat tavoittelevat jokainen omakohtaisesti, vilpittömästi korkeaa eettistä ja moraalista tasoa näissä asioissa.

Riippumattomuus on meille kunnia-asia. Moraalinen vastuu on meidän kannettava yksilöinä, ei sitä pidä jättää lakipykälien varaan eikä sitä ratkaista pykälillä. Jos me itse emme puolusta tätä instituutiota, kuka sen tekee? Se ei ehkä ole tänä päivänä muodikasta, mutta se turvaa kansanvallan tulevaisuudessa pitkällä tähtäimellä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Olen kuullut, että lakivaliokunnassa useimmat ovat olleet sitä mieltä, että tämä säädös on tarpeeton, mutta kuitenkin se on säädettävä, aivan kuin yleisistä syistä kukaan ei voi poiketa. Mistä tällainen ajatus sitten tulee? Sanotaan, että se on poliittisesti arka juttu. Olisiko meidän aika ryhdistäytyä ja siirtyä säätämään vain sellaisia lakeja, joiden takana kaikki edustajat voisivat olla sekä julkisuudessa että pöytäkeskusteluissa?

Matti Vähänäkki /sd (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Olisin pyytänyt, että ed. Leppänen vie perustuslakivaliokuntaan kiitokset, koska perustuslakivaliokunta antaessaan lausuntonsa antoi hyviä vihjeitä, totesi esimerkiksi sen, että tämän lain säätäminen ei vaadi vaikeutettua järjestystä, ja toisaalta huomautti pykälien täsmällisyyden vajavuudesta. Nimenomaan pykälien kohdalta lakivaliokunta teki mietinnön hyvin arvostetun ja suuren asiantuntijakaartin antamien vihjeiden ja ideoiden pohjalta.

Annika Lapintie /vas (vastauspuheenvuoro): Rouva puhemies! Ed. Leppänen syytti lakivaliokuntaa pykälänikkaroinnista ja siitä, että emme oikeasti haluaisi tätä lakia säätää. Näin ei kyllä ole, vaan nimenomaan tämä on tarpeellinen ja välttämätön rikoslaissa.

Sen lisäksi ed. Leppänen sanoi, että kansanedustajan asema on erilainen siksi, koska siihen liittyy paljon kontakteja, paljon yhteistyötahoja, ja pitää olla tällainen eettinen ja moraalinen vastuu. Juuri näin on, ja siksi tämän lain pitääkin olla olemassa. On itsestäänselvää, että jos on paljon kontakteja ja yhteistyötahoja, niin silloin sitä suuremmalla syyllä pitää miettiä, kun tämä yritys esittää lounaskutsun ja tuo yritys tarjoaa matkaa, onko kyse lahjonnasta vai onko kyse sallitusta vaalirahoituksesta ja vaalityön tukemisesta. Kyllä minun mielestäni jokaisen kansanedustajan velvollisuus on tätä pohdiskelua joka ikinen kerta käydä, kun on (Puhemies koputtaa) näitä kontakteja ja yhteistyötahoja.

Mauri Salo /kesk (vastauspuheenvuoro): Arvoisa rouva puhemies! Ed. Leppänen perustuslakivaliokunnan jäsenenä oli paneutunut asiaan erinomaisella huolella. Hän esitti kysymyksiä, minkä vuoksi, senkö vuoksi kun muuallakin, tätä lakia täällä ollaan säätämässä. Nämä ne perustelut tälle laille olivat, ei suinkaan se, että meillä on tähän todellinen tarve, vaan tällaiset kansainväliset vaikuttimet ovat tulleet tähänkin taloon.

Erityisesti huolestuttaa kyllä edustajatovereiden kannanotot. Esimerkiksi nyt heitetään ilmaan, olisiko tämän lain jo pitänyt olla ydinvoimaäänestyksen alla käytössä. Ainakaan minua, joka olin jonkinmoisessa myrskynsilmässä tuossa ydinvoimakeskustelun yhteydessä, ei yksikään ydinvoimamyönteinen eikä ydinvoimakielteinen taho lähestynyt, vaan asiantuntijakuulemisen pohjalla valiokunnassa muodostin oman mielipiteeni. On tämän talon kannalta halveksuttavaa käyttää sellaisia puheenvuoroja, että täällä edustajien sieluja ostetaan lahjomalla.
__________

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

__________
Toimi Kankaanniemi /kd (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnassa toki tätä asiaa pitkään ja perusteellisesti pohdittiin, mutta en kyllä voi yhtyä siihen ed. Leppäsen näkemykseen, että siellä enemmistö olisi ollut vastaan tätä. Muutoksiahan tehtiin, eikä se ollut nikkarointia, vaan todella vakavaa ja syvällistä asiantuntijakuulemisen pohjalta tehtyä uudelleenkirjoittamista ja perustelujen tarkkaa harkintaa. Eli tuo kohta edustajan puheenvuorossa oli kyllä harhaanjohtava ja tulkoon kumotuksi.

Lakivaliokunta nosti nähdäkseni kynnystä näissä asioissa, niin kuin oli ihan paikallaankin. Erityisesti haluan vielä todeta, että omaan ratkaisuuni vaikutti kansainvälinen rintama. Koska tämä on muualla suuri ongelma, niin meidän on oltava siinä taistelussa mukana siitä huolimatta, että meillä ei nyt ole ilmeisiä ongelmia, mutta tulossa voi olla meillekin. Ei meillä ollut monia muitakaan ongelmia, mutta kansainvälisyyden (Puhemies koputtaa) myötä on tullut.

Kirsi Ojansuu /vihr (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Ed. Leppäseltä voisi kysyä, miten te selittäisitte niille Afrikan eri valtioiden virkamiehille, kun me suomalaiset edellytämme kehitysyhteistyömäärärahojen jaon perusteella hyvää hallintoa ja korruption kitkemistä, että samanaikaisesti emme kuitenkaan tekisi sitä täällä Suomessa eli emme suomalaisia parlamentin jäsenten lahjontaa koskevaa lakiesitystä hyväksyisi. Toisaalta ihmettelen, miksei ed. Leppänen esittänyt, että tämä laki hylätään, jos olette perustaltaan sitä mieltä, että tämä todellakin on tarpeeton, ja olette sanojenne takana.

Johannes Leppänen /kesk (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Äskeiset vastaukset osoittivat sen, että lakivaliokunta lähestyy tätä asiaa pääosin juuri rinnastaen kansanedustajat virkamiehiin. Esimerkiksi ed. Ojansuun vastaus - hyvää hallintoa jne. jne. - on juuri sitä: kun kehitysyhteistyövaroja annetaan, ne eivät mene siellä kansanedustuslaitokselle vaan ne menevät virkamiehille jne. Siinä meidän erilainen näkemyksemme juuri onkin, että lähestyn asiaa kansanedustajan erityistehtävästä lähtien, niin kuin perustuslakivaliokuntakin lähestyy, ja te lähestytte sitä virkamiesnäkökulmasta. Tämä on tietysti sovittamaton ristiriita, että rinnastatte virkamiehen kansanedustajaan.

Annika Lapintie /vas (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Ed. Leppänen, nyt ette ole lukenut lakivaliokunnan mietintöä. Missään tapauksessa kansanedustajaa ei rinnasteta virkamiehiin vaan päinvastoin. Nimenomaan perustuslain 30 §:ää hyvin hartaasti luettiin lakivaliokunnassa, ja mietinnöstäkin käy tarkkaan ilmi, että nimenomaan "kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut". Tämä on nimenomaan kaikkea muuta kuin virkamieskäsittelyä. Kyllä kyseessä on erityisesti Suomen korkeimman päättävän elimen vakava ja vastuullinen käyttäytyminen ja nimenomaan luottamus siihen, että eduskunnan ja kansanedustajan päätöksentekoon ei yritetä epäasiallisesti vaikuttaa. Kyse ei ole ollenkaan virkamiesmäisestä pykälänikkaroinnista.

Paula Lehtomäki /kesk: Arvoisa herra puhemies! Käsissämme oleva lainsäädäntö on, niin kuin keskustelusta on jo käynyt ilmi, vähän sellaista "suo siellä, vetelä täällä" -tyyppistä lainsäädäntöä. Jos ja kun me nyt hyväksymme tämän lain, kyllähän se monilla tahoilla herättää sellaisia ajatuksia, että jaaha, eivät ole kansanedustajat itsekään enää varmoja omasta moitteettomuudestaan ja kriminalisoivat lahjonnan. Jollemme hyväksy tätä lainsäädäntöä, siitä lähtee vahva viesti, että lahjominen olisi jollakin tavalla hyväksyttävää tai jopa suotavaa. Tämmöistäkään viestiä me tuskin haluamme kenellekään antaa.

Kuten edeltävistä puheenvuoroista on käynyt ilmi, perustuslakivaliokunta on erittäin painavin perustein arvioinut ja arvostellut, kritisoinut, tätä lakiesitystä ja omalta osaltaan tullut siihen johtopäätökseen, että meidän ei pitäisi kansanedustajan lahjomasäännöstä hyväksyä. Perustuslakivaliokunta on aiheellisesti kiinnittänyt huomiota nimenomaan täsmällisyysvaatimukseen, eli jopa meidänkin kahdensadan olisi täsmällisyysvaatimuksen nojalla tiedettävä pykälän lukemisella, mikä on rangaistavaa ja mikä ei. Perustuslakivaliokunta on myöskin kyseenalaistanut tämän lainsäädännön tarpeellisuuden ja toteaakin lausunnossaan, että kriminalisoinnilla olisi lähinnä symbolinen merkitys.

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on myöskin tullut laajaa kritiikkiä tätä lakiesitystä kohtaan. Hyvin laajalti on kyseenalaistettu juuri tämän lainsäädännön tarve, eli onko meillä todellisia perusteluita siihen, että tämä pitäisi kriminalisoida. On tuotu esille myöskin asiantuntijoiden taholta, että ylipäätään tällainen kriminalisointi pitäisi aina lainsäädännössä tai yhteiskunnassa olla viimeinen keino, että kun jokin olemassa oleva ongelma havaitaan ja se pyritään ratkaisemaan, kuitenkin rikoslakiin turvautuminen olisi tietyllä tavalla vasta viimesijainen keino, kun muut keinot on pyritty jo käyttämään.

Asiantuntijat ovat myöskin tukeneet perustuslakivaliokunnan kritiikkiä tulkintaongelmista, ja myöskin julkisuuskysymyksen osalta, mikä keskustelussa on noussut jo hyvin voimakkaasti esille, on esitetty aiheellisia käsityksiä siitä, että lehdistö tämän jälkeen hoitaa sekä tutkinnan, tuomion että myöskin erottamisen.

Tähän lainsäädäntöön liittyy juuri se, mitä ed. Lapintie viime vastauspuheenvuorossaan toi esille, eli lähes kaikki niistä tapauksista, jotka kuuluisivat uuden kriminalisoinnin piiriin, kuuluisivat myöskin kansanedustajan koskemattomuuden piiriin, jolloin käytännössä viisi kuudesosaa tästä salista joutuisi äänestämään siitä, voiko syytteen nostaa vai ei. On esitetty epäilyjä ja kritiikkiä sitä kohtaan, että tietyllä tavalla saatamme jossain tilanteessa ajautua tällaisen toverituomioistuimen tilanteeseen.

Tietenkin näitä kritiikkejä kohtaan voidaan myös hyvin perusteellisesti esittää vasta-argumentteja. Jos perustuslakivaliokuntakin toteaa, että sillä on lähinnä symboliarvo, toisaalta se voidaan kääntää myös toisin päin: lainsäädännöllä on ja sillä pitääkin olla myöskin signaali- ja viestiarvo. Tällä lainsäädännöllä on tietysti se viestiarvo, että ensinnäkin me haluamme olla kansainvälisessä yhteistyössä voimakkaasti tämän osalta mukana ja että pidämme moitittavana tämän kaltaista toimintaa, mikä 4 §:ään on kirjattu.

Myöskin tulkintaongelmat, joita pykälistä mahdollisesti syntyy, lienevät ratkaistavissa, koska virkamiehiä koskeva lahjusrikossäännöstöhän meillä on ollut jo voimassa ja tuomioistuimissa on pystytty ratkaisemaan myöskin näitä kysymyksiä. Sitten ehkä tärkein tai eräs painavimmista asioista: meidän kaikkien on hyvä muistaa se, että julkisuuteen ja julkiseen toimintaan liittyvät kirot ja ilot ovat jokaisen kansanedustajan ilona ja riemuna ja hankaluutena ihan riippumatta siitä, tehdäänkö tämä lainsäädäntö vai ei. Perättömiä ilmiantoja mitä ihmeellisimmistä asioistahan voidaan joka tapauksessa tehdä.

Lakivaliokunta on hyvin moninaisin muutoksin ja tarkennuksin päätynyt tukemaan tämän esityksen hyväksymistä, ja olen itsekin valiokunnan jäsenenä ja tätä siellä pohdittuani tämän näkemyksen takana. Valiokunta on tämän esityksen kanssa tehnyt harkitsevaa, pitkäjänteistä ja hyvää työtä, ja on siinä mielessä hyvin ymmärrettävää, että tämä käsittely on vienyt myöskin pitkän ajan. Tätä taustaa vasten on tietysti aika rohkeaa ja jopa osaltaan kyseenalaista ed. Ojansuun heitto siitä, että meillä olisi pitänyt olla tämä lainsäädäntö tiettynä päivänä, tiettyä äänestystä varten, valmiina.

Valiokunta on tehnyt tähän keskeisiä täsmennyksiä, joiden avulla perustuslakivaliokunnan kritiikki voidaan voittaa tai on löydetty ratkaisuja näihin kritiikin kohteisiin. Kansanedustajaehdokas on poistettu tästä, sitten on tarkennettu, että pelkkä vihjaus ei riitä, vaan tarvitaan ihan oikea lupaus, sitten on tämä käsite "oikeudeton etu" tuotu tähän ja myöskin pyritty valiokunnan mietinnössä selventämään sitä, miten on tarkoitettu tämän ehdotetun sääntelyn linkittyvän kansanedustajan perustuslaissa turvattuun koskemattomuussäädökseen, ja varmasti valiokunnan mietinnöstä siinä kohtaa löytyy ainakin jonkinlaista tulkinta-apua.

On myönnettävä, että tämä kansainvälinen elementti on ollut hyvin painava ja ratkaiseva asia siinä, että me olemme vieneet tätä lakiesitystä eteenpäin; ehkä aivan omaehtoisesti ja omista lähtökohdista, kansallisista näkökulmista lähtien, tätä ei olisi lähdetty säätämään. Useimmissa muissa Euroopan neuvoston jäsenmaissa tämän kaltainen sääntely on jo olemassa, ja siksi on tietysti selvää, että varauman tekeminen tämän sopimuksen kannalta keskeiseen säännökseen olisi herättänyt aika laajaa ja vahvaa kansainvälistä huomiota. Tällä sääntelyllä pyritään nyt antamaan se viesti, että Suomi omalta osaltaan tukee ja on mukana kansainvälisessä taistelussa korruptiota vastaan.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on todettu, että niitä tilanteita, jolloin kansanedustaja voi toimia tällaisen potentiaalisen lahjuksenantajan hyväksi, on harvoin. Se on yksi syy, että tälle lainsäädännölle ei ehkä niin kovin kipeää tarvetta ole. On todellakin epävarmaa, minkä verran näille pykälille on käyttöä, mutta erityisesti sen jälkeen, kun nämä parannukset ja tarkennukset tähän esitykseen on tehty, ja erityisesti myöskin sen vuoksi, että olemme mukana tällaisessa kansainvälisessä yhteistyössä, en näe myöskään erityistä syytä jättää näitä pykäliä säätämättäkään.

Timo Seppälä /kok: Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys ja erityisesti siihen sisällytetty kansanedustajien lahjontakielto on tuottanut lakivaliokunnassa päänvaivaa. Kun hallitus esitti Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten mukaisesti, että kansanedustajien lahjominen ja lahjusten otto olisi tehtävä rangaistavaksi, oli asia ensin perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä. Kuten moneen kertaan on todettu, perustuslakivaliokunta asettui yksimielisesti vastustamaan tätä osaa hallituksen esityksestä, kun taas lakivaliokunta tukee hallituksen esitystä. Molempien valiokuntien näkemyksillä on omat hyvät perusteensa.

Perustuslakivaliokunta pelkäsi, että vaalitaistelun yhteydessä kansanedustajia saatetaan perusteettomasti saattaa lahjusepäilyn kohteeksi ja näin tuhota mahdollinen vaalimenestys. Tästä on olemassa jo esimerkki elävästä elämästä, jossa ehdokkaasta julkistettiin juuri vaalien alla kanteluun perustuva epäily, joka myöhemmin todettiin aiheettomaksi mutta joka kuitenkin johti istuvan kansanedustajan putoamiseen eduskunnasta.

Lakivaliokunta taas katsoi, että ei ole mitään syytä jättää suomalaisia kansanedustajia lahjontakiellon ulkopuolelle, kun kielto on jo voimassa useissa Euroopan maissa. Käsitykseni mukaan perustuslakivaliokunta ei ajatellut sitä, minkälaisen viestin kansanedustajien jättäminen lahjontakiellon ulkopuolelle jättäisi.

Luottamushenkilöiden ja virkamiesten lahjonta on Suomessa hyvin vieras ilmiö toisin kuin monissa Etelä-Euroopan maissa. Sen johdosta ei täällä varmaankaan tätä lakia tarvittaisi, mutta jos kansanedustajat nyt jätettäisiin lain ulkopuolelle, se saattaisi hyvinkin ruokkia epäluuloja, joiden mukaan kansanedustajat ovat lahjottavissa ja että he suorastaan haluavat lahjuksia.

Kun tämä laki saatetaan voimaan, on mahdollista, että sitä aluksi myöskin kokeillaan. Esimerkiksi vaalirahoituksen vastaanottaminen yleensä on hiljainen viesti siitä, että lahjoittajan asioita suostutaan viemään eteenpäin. Miksi muuten SAK:ta, MTK:ta tai Yrittäjiä lähellä olevat instanssit ehdokkaitaan tukisivat? Meillä on kuitenkin laki vaalirahoituksen julkisuudesta, ja se vääjäämättä tuo esiin ehdokasta tukevat tahot. Tämän julkisuusnäkökohdan on katsottu poistavan lahjontaan oikeuttavat epäilykset.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan on kysymys ongelmallisesta asiasta, mutta tässä ei kuitenkaan ole kuin yksi vaihtoehto. Se on se, että suomalaisia kansanedustajia tulee koskea samojen lainalaisuuksien kuin muitakin eurooppalaisia kollegoja, oli niihin aihetta tai ei. Tämän lakiesityksen sekä takana että edessä on helppo seistä.

Leena-Kaisa Harkimo /kok: Arvoisa puhemies! Hallituksen säännösehdotus kansanedustajien lahjonnasta on katsottu sekä perustuslakivaliokunnassa että lakivaliokunnassa liian väljäksi ja epätäsmälliseksi. Lakivaliokunta toisin kuin perustuslakivaliokunta on asettunut säännöksen kannalle mutta on samalla pyrkinyt tiivistämään ja täsmentämään sen sisältöä. Lopullisesti lahjontasäännös tullee muotoutumaan ja hakemaan rajansa oikeuskäytännössä.

Mielestäni on turha maalata uhkakuvia lahjonnan kriminalisoinnista ja siitä mahdollisesti seuraavista kansanedustajaan kohdistuvista perusteettomista väitteistä. Tiedotusvälineet ovat perinteisesti toimineet yhteiskunnan eri toimintojen, myös politiikan, portinvartijana. Kielteinen julkisuus mahdollisista perusteettomista lahjusepäilyistä on yhtä suuri paha riippumatta siitä, onko lahjonta kriminalisoitu vai ei. On arvioitu jopa, että kriminalisointi saattaa vähentää perusteettomia väitteitä, koska väärä ilmianto on säädetty rangaistavaksi.

Kansanedustajan lahjonnan kriminalisoinnilla annetaan selkeä viesti niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kansalaisten luottamusta lainsäätäjän toimiin ja päätöksentekoon on syytä suojata. Rikosoikeudellisella sääntelyllä on myös symbolinen tehtävä oikeuskulttuurissa ja yhteiskunnassa. Teon kriminalisointi viestii teon rangaistavuudesta. Suomen on lisäksi tärkeää omilla toimillaan edistää kansainvälistä yhteistoimintaa korruption torjumiseksi.

Arvoisa puhemies! Kansanedustajaehdokas on lakivaliokunnan mietinnössä ehdotettu poistettavaksi lahjontasäännöksen soveltamisalasta. Poistamista kannattivat myös useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat. Säännöksen on tarkoitus suojata luottamusta eduskunnan päätöksentekoon, eikä kansanedustajaehdokas siten ole kriminalisoinnin suhteen samassa asemassa kuin kansanedustaja. Ehdokasta ei voi rinnastaa ylintä lainsäädäntövaltaa käyttävään kansanedustajaan. Huomion arvoista on myös se, että Euroopan neuvoston korruptiosopimus ei koske kansanedustajaehdokkaita.

Vaalirahoituksen julkisuutta koskeva laki täydentää rikosoikeudellista säännöstä kansanedustajan lahjonnasta ja on tässä vaiheessa mielestäni riittävä keino torjua vaalirahoitukseen mahdollisesti liittyvät epäasianmukaiset sidonnaisuudet. Kansanedustajan aktiivisen ja passiivisen lahjomisen ulottamista kansanedustajaehdokkaaseen on arvioitava uudelleen sen jälkeen, kun vaalirahoituksen julkistamisvelvollisuudesta on kertynyt riittävästi kokemusta.

Lasse Virén /kok: Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä n:o 77 viime vuodelta kansanedustajan lahjonta tai lahjuksen ottaminen ehdotetaan rangaistavaksi, niin kuin suurimmassa osassa Euroopan unionin jäsenmaita on tehtykin, enkä näe mitään estettä, ettei meillä Suomessakin tällainen voitaisi hyväksyä.

Lakivaliokunnassa puntaroitiin myös kansanedustajaehdokkaan mukaan ottamista, mutta siitä luovuttiin monien keskustelujen jälkeen, koska myös vaalirahoituksen julkisuudesta keskusteltiin, mikä on sen merkitys tulevaisuudessa arvioitaessa rahoituslähteitä ja niiden vaikutuksia edustajien käyttäytymisessä aikanaan eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! Vaikkakaan en näe mitään huolta suomalaisten kansanedustajien lahjontaa koskevien asioiden hoidossa, kannatan lakivaliokunnan ehdotusta hyväksyä lahjontaa koskeva yleissopimus sellaisenaan.

Lauri Oinonen /kesk: Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä 77/2001 vp. Meillä Suomessahan on totuttu rehellisyyteen, ja tämä on hyvä asia. Minä uskon, että näin on myös jatkossa riippumatta siitä, minkälaiset lait ovat. Jos ihmisen sisimmässä on moraali ja etiikka, se toimii, olivatpa lait minkälaiset hyvänsä. Tämä on kaikkein tärkeintä. Suomessa tarvitaan aina elämän eettiseksi pohjaksi kristillisen uskon korkeita arvopohjia, elämän kultaista sääntöä Kymmentä käskyä. Nämä ovat sellainen laki, joka on enemmän kuin mikään muu, jos ne ovat ihmisen sisään kirjoitetut.

Uskon, että nyt käsittelyssä olevalla lailla halutaan tehdä hyvää. Mutta ed. Johannes Leppänen kokeneena perustuslakivaliokunnan jäsenenä toi esille näkökohtia, joita olisi syytä kyllä tarkastella myös eduskunnan täysistunnossa lähemmin ja nähdä niitä näkökulmia, joita lain käytäntö saattaa tuottaa. Jos leimataan vaalitaistelun kriittisessä vaiheessa epäillyksi, epäily on jo tuomio todellisuudessa, vaikka se olisi kuinka aiheeton tahansa. Kansanedustajavaaleista ei ole valitusoikeutta, kuten muissa asioissa on.

Tulee mieleen keskiaikainen oikeudenkäyttö, kuuluisa raudankanto. Noidaksi tai syylliseksi epäillylle annettiin hehkuva, tulikuuma rauta käteen. Jos rauta poltti, kädet paloivat, hän oli syytön, häntä ei tuomittu. Jos taas rauta ei polttanut, hän oli syyllinen noita ja hänet poltettiin roviolla. Tai toinen rangaistusmuoto: Jalat ja kädet sidottuina syylliseksi tai noidaksi epäilty heitettiin jokeen. Jos hän pysyi pinnalla, hän oli noita, hänet poltettiin, tai muu rikollinen, joka surmattiin, ja taas, jos hän hukkui, vajosi joen pohjaan, hän oli syytön, mutta mitäpä sitten syyttömäksi toteaminen auttoi?

Täällä muun muassa ed. Harkimo viittasi siihen, että oikeuskäytäntö tulee sitten osoittamaan, mihin tämä laki johtaa. Minusta on perin onnetonta, jos tarvitaan oikeusmurhatilanteita, jotta voidaan nähdä, mihin se johtaa. Toivon, että näitä ei tulisi, mutta tämän kaltaiseen tässä on tietty vaara. Toivon, että lait meillä olisivat sellaisia, että samalla, kun ne tahtovat hyvää ja suojella yhteiskuntaa, tässä tapauksessa politiikan käytäntöä, niissä myös voitaisiin välttää tällaiset oikeusmurhat, joihin normaaleissa oikeustapauksissa, muun muassa valitusteitse, on saatavissa ainakin jonkinlainen korjaus.

Mielestäni meidän kansanedustajien tulisi tiedostaa se, minkä ed. Johannes Leppänen toi esille, että kansanedustajan työ on täysin toisenlainen kuin virkamiehen. Virkamies on palkattu. Kansanedustaja on kansan tänne valitsema edustaja. Hän ei saa palkkaa, tämäkin tässä taannoin muutettiin palkkioksi, mikä osoittaa, että kyse ei ole virasta, vaan luottamustoimesta, johon on vaaleilla valittu. Toisin sanoen kansanedustajan työn tausta tulisi juuri nähdä sillä tavalla kuin se meillä perustuslakien mukaan on.

Arvoisa herra puhemies! Juuri näitä kriittisiä näkökohtia haluan tuoda esille ja niitten pohjalta tarkasteltavan sitä oikeushyvää, johon tässä ollaan pyrkimässä, ja korostan, että moraali ja etiikka lähtevät paljon syvempää.

Annika Lapintie /vas (vastauspuheenvuoro): Herra puhemies! Olen kyllä yllättynyt ed. Oinosen näkemyksestä, kun hän ensin kertoi syvästä kristillisestä vakaumuksesta ja sitten esitteli mitä karmeimpia tapoja, mitä Suomen kansalaiset ja äänestäjät aikovat tehdä kansanedustajien ja kansanedustajaehdokkaiden pään menoksi. Aika ristiriitaista!

Sen lisäksi nyt jo kuka tahansa voi tehdä kenestä tahansa minkä tahansa ilmiannon, enkä minä ainakaan muista, että esimerkiksi kansanedustajia kovin usein syytetään pahoinpitelyistä tai kunnianloukkauksista. Ei tällaisia pidäkkeitä nytkään ole ollut olemassa. Sen lisäksi perätön ilmianto on rikollista ja siitä myös joutuu syytteeseen ja saa rangaistuksen. En todellakaan ymmärrä. Tämä erityisesti sen vuoksi, että lakivaliokunta on nyt uudelleen kirjoittanut lahjontasäännöksen. Se on hyvin täsmällinen ja selkeä. Uskon, että se jopa vähentää epäilyjä siitä, onko joku ottanut lahjomaa vai ei.

Marjukka Karttunen /kok (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Demokratiaa parempaa tapaa ei ole, mutta sitäkin voi käyttää väärin. On olemassa henkilöitä, jopa demokraattisesti valituissa elimissä, kuten valtuustoissa, joita ei haittaa se, että väärä ilmianto lahjusepäilystä on rikos. Ei kannata olla hyväuskoinen, sillä tiedämme, että kansanedustajan työhön liittymätönkin julkisuudessa esitetty asia voi vahingoittaa kansanedustajaa pysyvästi.

Lauri Oinonen /kesk (vastauspuheenvuoro): Arvoisa herra puhemies! Juuri näin on, että aiheeton ilmianto, pelkkä huhu, riittää vahingoittamaan. Kansanedustajavaalien alla on ajankohta, jossa ei enää ennätä saada korjausta asioihin, ja valitusoikeutta ei ole. Tämän takia tuollaisia tilanteita ei saa olla.

Tero Rönni /sd: Arvoisa herra puhemies! Haluaisin kiittää ed. Leppästä erittäin hyvästä ja ansiokkaasta puheenvuorosta. Olin lakivaliokunnassa asian käsittelyn aikana lähes samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kansainväliset paineet, kuten tässä monelle muullekin ovat eteen tulleet, saivat minut myöntymään tämän asian positiivisen käsittelyn puolelle.

Ed. Lehtomäki mielestäni analysoi tätä asiaa kohtalaisen hyvin. Samalla tavalla voisin sanoa ed. Oinosen puheesta äsken, jossa hän käytti vertailua kuumasta raudasta. Tehdään niin tai näin, aina palaa, joko kädet tai koko mies. Samalla tavalla tässäkin hommassa käy: tehtiin niin tai näin, aina palaa.

En usko, että tällä lailla saadaan toteutetuksi sitä tarkoitusta, mitä täällä eräät tuovat esiin ja ovat esittäneet, että meillä olisi tarvetta tähän ja olisi pitänyt aikaisemmin saada. Ihmettelenkin ed. Ojansuun kommentteja tähän asiaan liittyen. Onko todella näin, että meidän vihreitten päättäjiemme taso on tämä? Yhden hävityn äänestyksen jälkeen tullaan vainoharhaisiksi ja aletaan jauhaa asiaa ja hakea syitä sieltä sun täältä. Ei voida tunnustaa, että tässä salissa on 200 erilaista ihmistä ja osa käyttää järkeänsäkin vielä ihan oikein.

Marja Tiura /kok: Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä maamme uskottavuuden kannalta, että eduskunta hyväksyy Strasbourgissa 4. päivänä marraskuuta 98 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen.

Rikoslakia uudistetaan vastaavasti virkamiehen käsitteen ja muiden virkavastuusääntelyn piiriin kuuluvien henkilöryhmien, kuten esimerkiksi julkista luottamustehtävää hoitavien henkilöiden, julkisyhteisön työntekijöiden ja julkista valtaa käyttävien henkilöiden sekä ulkomaalaisten virkamiesten osalta. Myös kansanedustajan ja europarlamentaarikon lahjominen ja lahjuksen ottaminen tulevat yleissopimuksen nojalla rangaistaviksi. Kriminalisoinnilla pyritään suojaamaan eduskunnan päätöksenteon asianmukaisuutta ja eduskunnan päätöksentekoa kohtaan tunnettavaa luottamusta.

Kansanedustajaehdokkaat on jätetty kriminalisoinnin ulkopuolelle, koska he olisivat rikosoikeudellisen vastuun piirissä vain kuukauden, elleivät pääse eduskuntaan. Ehdokasasemaan kohdistuva rikosoikeudellinen seuraamus ei ole kaikilta osin perusteltu eikä lisää eduskunnan toimintaan kohdistuvaa luottamusta. Yleissopimus ei edellytä tällaista kriminalisointia.

Vaalirahoituksen julkisuutta on lisätty vuonna 2000 säädetyllä lailla ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta. Kansanedustajaehdokkaita koskevaa kriminalisointia voidaan harkita tarkoituksenmukaiselta kansallisesta pohjalta, kun on saatu kokemuksia vaalirahoituksen julkisuudesta annetusta laista.

Olen sitä mieltä, että kansanedustajaa vastaan ei voitaisi nostaa syytettä lahjuksen ottamisesta kansanedustajana ilman eduskunnan suostumusta. Muu tilanne on perustuslain kansanedustajan koskemattomuutta suojaavan säännöksen tarkoituksen kannalta arveluttava. Lahjus on mikä tahansa vastikkeellinen tai vastikkeeton oikeudeton etu. Oikeudeton etu voi olla muun muassa rahalahjoitus, vastikkeellinen tai vastikkeeton työpanos, vastikkeellinen tai vastikkeeton oikeus käyttää materiaalia, raaka-aineita, tiloja jne. Näin ollen talkootyökin on oikeudetonta, sikäli kuin se ei ole pyyteetöntä. Mikäli esimerkiksi jokin järjestö vastustaa tiettyä lakimuutosta ja tämän johdosta tarjoaa työpanostaan auttaakseen järjestön kanssa samalla tavalla ajattelevia kansanedustajia ja nämä sitoutuvat edes osittain avun takia vastustamaan lain hyväksymistä tai muuttamaan hallituksen esityksen sisältöä, on tämä kansanedustajan lahjomista.

Teon kuvaushan kuuluu kokonaisuutena esitetyssä muodossaan: "Jos kansanedustaja itselleen tai toiselle pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen ja lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnan käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta kansanedustajana sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi."

Lakivaliokunnassa kiinnitimme huomiota oikeusturvanäkökohtiin perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta. Kansanedustajan tehtävä on herkkä kielteiselle julkisuudelle, ja rikosepäilyllä voi olla vaalin tuloksen kannalta ratkaiseva merkitys, kuten ed. Timo Seppälä täällä jo nostikin esimerkin valossa asian esille.

Pidän tärkeänä, että hyväksyessään ehdotuksen eduskunta kiinnittää huomiota siihen, että poliisin tulee vähentää perättömän ilmiannon ja rikosepäilyn haittoja ripeällä esitutkinnalla ja asianmukaisella tiedottamisella. Muutenhan tämä kriminalisointi on osin ongelmallinen, kuten täällä onkin jo nostettu esille nimenomaan vaalitaistelunkin näkökulmasta. Tämä johtuu siitä, että vaikka lakivaliokunnassa täsmensimme teonkuvausta merkittävällä tavalla, seuraavat kysymykset jäävät vielä esitutkintaviranomaiselle tulkinnanvaraiseksi: 1) Mikä on oikeudeton etu? 2) Mitkä asiat ovat käsiteltäväksi tulevia asioita ja millä aikajänteellä? 3) Ovatko lahjonnan antamisen ja vastaanottamisen kriminalisoinnit symmetrisiä?

Lopuksi, arvoisa puhemies: Pidän tärkeänä poliittisen toiminnan uskottavuutta ja sen läpinäkyvyyttä ja kannatankin näillä perusteilla tätä esitystä.

Leea Hiltunen /kd: Arvoisa puhemies! Otin puheenvuoron, kun täällä niin kovasti tuli joissain puheenvuoroissa esille se, että tämä esitys ei olisi tarpeellinen. Haluan ainakin omalta osaltani pöytäkirjaan kirjattavaksi sen, että meidän pitää kaikin keinoin politiikan uskottavuutta ja luottamusta poliitikkoihin käytännössä saada aikaiseksi. Tämä asia, jota käsitellään, lahjusten vastaanotto, mikä sen merkitys tässä yhteiskunnassa ja päätöksenteossa on, se että lainsäädännöllä tähän asiaan on puututtu, on minusta erinomainen asia.

Lakivaliokunta on tehnyt hyvää työtä. Vaikka perustuslakivaliokunnalta on tullut lausunto, jota täällä on tarkasteltu, niin yhdyn täysin lakivaliokunnan mietintöön. Pidän erittäin tärkeänä, että nyt sen jälkeen, kun vaalirahoituksen avoimuudesta on säädetty, jatketaan sitten kansanedustajan lahjontasäädöksestä, koska sillä on myöskin, niin kuin täällä sanotaan, tämmöinen symbolinen merkitys. Mielestäni tässä on myöskin tätä määrittelyä selkiytetty, niin kuin täällä puheenvuoroissa on sanottu, niin että ei meillä pitäisi olla epäselvyyttä siitä, mikä on lahjonta ja mikä sen merkitys on.

Kaiken kaikkiaan, kansanedustajan tulee saada suojatussa ympäristössä, yhteisössä, tehdä työtä niin, että häneen ja hänen päätöksentekoonsa ei epäasiallisesti vaikuteta ja tällä tavalla estetä toimintaa niin, että se ei olisi avointa ja julkista, vaan kansalaisten täytyy voida luottaa päätöksenteon asianmukaisuuteen ja rehellisyyteen.

Lauri Oinonen /kesk: Arvoisa herra puhemies! Nimenomaan on näin, että kansalaisten on voitava luottaa rehellisyyteen ja moraaliin. Tämä on lähtökohta, mutta tuon esille käytännön tilanteen. Oletetaan, että joku ottaa huhun esille lahjonnasta päivä pari ennen vaaleja. Mikään poliisiviranomainen ei ryhdy tätä asiaa tutkimaan eikä selvittämään, eikä enää tuollaisesta väärästä huhusta voi millään tavalla saada viestiä korjatuksi. Elikkä kyllä nämä raudankantotilanteet, joihin keskiaikaisessa oikeudenkäytössä äsken viittasin, tulevat olemaan - jos uhkakuvat toteutuvat, niin kuin pahoin pelkään - osa tulevaa vaalitaistelua ja sitä kautta vieraannuttavat ihmisiä politiikasta, ja joutuu todella alennustilaan se hyvä, mihin tällä ollaan pyrkimässä.

Erkki Pulliainen /vihr: Herra puhemies! Ed. Oinoselle viestiksi, että niinhän se on täällä Suomessa ollut iät ja ajat. Aivan nimeltä mainitsemattoman Suomen keskustaan likeytyvän, nimeltään tuota muistuttavan puolueen piirissä olevat pohjoispohjalaiset tahotkin ovat meikäläiselle järjestäneet noita sirkuksia monta kertaa.

Yleiskeskustelu päättyy.



PTK 77/2002 vp
77. TIISTAINA 11. KESÄKUUTA 2002 kello 14
14) Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä eräiden virkarikoksia ja niihin liittyviä rikoksia koskevien säännösten muuttamisesta
Hallituksen esitys HE 77/2001 vp
Lakivaliokunnan mietintö LaVM 10/2002 vp
Keskustelu:

Toimi Kankaanniemi /kd: Arvoisa puhemies! Mielestäni on aivan perusteltua, että tämä lakipaketti ja sopimus tulee hyväksytyksi myös siltä osin, mikä koskee kansanedustajan lahjontaa. Ensimmäisessä käsittelyssä tästä asiasta käytiin pitkä ja kiivaskin keskustelu. Erityisesti tuosta keskustelusta jäi ikävänä piirteenä elämään sellainen ed. Ojansuun puheenvuoro, jossa hän heitti kohtuuttoman varjon oikeastaan koko eduskunnan ylle, kun hän peräänkuulutti sitä, että tämän lain olisi pitänyt olla voimassa jo ennen ydinvoimaäänestystä ja että silloin olisi tapahtunut jotakin tällaista. Se oli sopimatonta ja olisi edellyttänyt ed. Ojansuulta anteeksipyynnön. Mutta se on jäänyt historiaan.

Tämä sopimus merkitsee sitä, että Suomi on Euroopan neuvoston 44 jäsenmaan joukossa hyväksymässä kansanedustajienkin osalta korruptionvastaista toimintaa ja siihen tarkoitukseen ollaan säätämässä tämä laki. Erityisesti itäisen Euroopan maissa korruptio myös tällä tasolla on vakava ongelma, ja meillä on mielestäni velvollisuus olla sopimuksessa mukana, vaikka omia ongelmia ei olekaan. Meidän on näytettävä esimerkkiä, ei vain sanottava, että älkää tehkö niin kuin me teemme vaan niin kuin me sanomme. Tämmöinen henki jäi vähän elämään niiden osalta, jotka tätä vastustivat. Mielestäni on hyvä, että me olemme etenemässä tällä tiellä.

Seppo Lahtela /kesk: Arvoisa rouva puhemies! On tavallaan helppo jatkaa, tavallaan tyhjä jatkaa tämän ed. Kankaanniemen puheenvuoron jälkeen, kun tavallaan odotin, että hän olisi tyhjentänyt koko pajatson, mutta toisaalta jäi vaikutelma, että hän vaan käsitteli pintapuolisesti silitellen, jopa näki tämän hallituksen onnettoman esityksen hyvänä.

Mutta mitä tulee tähän sisältöön, niin jatkaen ed. Kankaanniemen pohdintaa tässä asiassa kyllähän korruptio, lahjonta ja siihen liittyvä epäily ja hämärätoiminta ovat vakavia asioita.

Mutta se, mitä ensimmäisen käsittelyn aikana täällä voimakkaasti ja vahvasti käytiin läpi, on tämä, kuinka kansanedustajan lahjonta ja lahjominen liittyvät tähän asiaan ja olisiko se syytä ottaa vai ei tähän lakiin mukaan. Hallituksen esitys on lähtenyt siitä, että tämän tulee olla mukana ja että kansanedustajat on syytä rakentaa ja puhdistaa niin, että tällaista lahjomakysymystä ei ole olemassa. Mielestäni mahdollisuudessa saattaa suomalainen kansanedustaja, jopa alkuperäisen esityksen mukaan ehdokaskin, lahjonnan pariin, on ehkä, sanoisin, pitkälti edelleen, niin kuin useimmat puhujat totesivat, eivät niin selkokielisesti ensimmäisen käsittelyn aikana, kysymys hätävarjelun liioittelusta.

Se, mihin sisällössä tässä vaiheessa edelleenkin puuttuisin ja kävisin kiinni, on se, että kun perustuslakivaliokunta selkeästi on pohtinut tämän asian, lausunut kantansa ja todennut, että Suomen on syytä tehdä tähän varauma tältä osin eikä ottaa kaikkea tänne mukaan, niin pidän aika erikoisena ja poikkeavana, että lakivaliokunta nöyrtyy sen jälkeen, kun joku on käynyt kuuntelemassa Euroopan neuvoston tuomareita, neuvonantajia ja muita virkamiehiä tässä asiassa, suomalainen kansanedustuslaitos nöyrtyy, eurooppalaiseen painostukseen ja menee ja hyväksyy tällaisen lahjomakysymyksen tänne mukaan.

Tätä, että kansanedustajasta, niin kuin perustuslakivaliokunta toteaa, voidaan epäilyn kautta nostaa kyseenalainen kytkentä ja luoda sellainen kuva, että edustaja on ottanut lahjoman vastaan, pitäisin kyllä erittäin köyhänä ja vähäisenä asiana, jos Suomessa eduskunta tämän asian pohjaan nousee ja tarttuu.

Ed. Kankaanniemi totesi erityisesti ensimmäisen käsittelyn aikana ed. Ojansuun käyttämän puheenvuoron ja siinä luodun mielikuvan siitä, että Suomen eduskunnassa tällaista lahjomaa tapahtuisi. Rouva puhemies! Suora lainaus: "Lopuksi harmittelen sitä, että laki astuu voimaan vasta ydinvoimaäänestyksen jälkeen. Esitys annettiin eduskunnalle 22.5.2001, joten meillä olisi ollut hyvin aikaa saada laki voimaan jo ennen, jo tämän vuoden alusta. Useat asiantuntijat nostivat juuri ydinvoimaäänestyksen esimerkiksi sellaisesta päätöksestä, jossa kiusaus lahjontaan ja lahjusten vastaanottamiseen on suuri. Siksi olisin toivonut, että eduskunnasta olisi löytynyt poliittista tahtoa lain nopeammalle käsittelylle." Tältä osin mielestäni tässä on luotu sellainen mielikuva, että eduskunnassa ydinvoimaäänestykseen liittyen olisi ollut lahjoman paikka olemassa ja täällä lahjomaa olisi käytetty.

Tämän pohjalta voisi käytännön kokemuksena kertoa ja nähdä tässä asiassa, että itse tietysti ilmoitin, kun aina enemmän puhun ja vähemmän harkitsen, että olen altis kaikenlaisille lahjuksille, ruualle ja juomalle, ja luulin, että sitä nyt sitten teollisuuden puolelta tarjoillaan täällä, mutta ainut, minkä sain, oli se kun kahvilassa ed. Kuosmanen tarjosi kupin mustaa kahvia ilman pullaa ja ilmoitti, että tällä pitäisi äänestää puolesta. Kun sitten puolesta äänestin, luulen, että ed. Kuosmasen kahvikupilla ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa.

Tähän nähden kun otetaan huomioon vaalirahoitus, siihen liittyvät kytkennät ja kaikki, mitä edustajan toimeen tulee edustajan toimiessa vaalikentillä kansalaisten parissa, jos tässä mennään sellaiseen keikarointiin kuin paljojen lakimiesten matkassa voi syntyä ja tulla - ruuan ottaminen ja nauttiminen todeten, että nyt on oltu hyvässä käsittelyssä ja hyvin hoidettu tämä asia, yritetään tätä edistää - niin kyllä, niin kuin valiokunnan perusteluissa, perustuslakivaliokunnan lausumassa ja muissa ilmi käy, tässä voidaan joutua todelliseen suohon.

Sen takia haluan lausua myöskin tässä asiassa, että en missään tapauksessa ole ollut hyväksymässä enkä valmis hyväksymään tätä asiaa. Siltä pohjalta, jos joku tekee hylkäysesityksen, niin vaikka tässä laissa on paljon hyvääkin asiaa olemassa, olen kyllä valmis kannattamaan hylkäysesitystä. En sitten tiedä, olisiko tällä eduskunnassa läpimenomahdollisuuksia, kun se esittäjäkään ei oikein rohkene esille nousta. Monessa asiassa tämä kansanedustajan asema on sellainen, että me kyllä rohkenemme puhua sellaisista yleismaailmallisista asioista, millä on tärkeä vaikutelma ja sanoma toreilla, mutta kun on kysymys ikään kuin omasta asemasta, tulevien eduskuntavaaliehdokkaiden ja edustajien aseman turvaamisesta, siinä meillä usein rohkeus puuttuu.

Se, mikä erityisesti tässä asiassa niin itseäni kuin kansalaisia ja kaikkia muitakin erityisesti kismittää, on se, että Euroopan neuvoston painostuksesta, mikä kansan mielikuvissa mielletään suoraan EU-kytkentäiseksi toiminnaksi, ollaan valmiita nöyrtymään ja alentumaan tähän asiaan ikään kuin ennen vanhaan aikaan, kun neuvot tulivat jostain muusta suunnasta. Tämä on sellainen asia, missä suomalaista itsenäisyyttä pitäisi korostaa ja ylläpitää, ja sen takia olisin nähnyt, että perustuslakivaliokunnan varaumaa olisi pitänyt toteuttaa ja myöskin se tähän sisällyttää.

Rouva puhemies! Tässä lyhennetty oma näkemykseni tästä asiasta, mutta täytyy sanoa, että sydäntä kyllä särkee ja riipaisee, kun tällaista nöyristelyä Suomen eduskunnassa tehdään ja tällaista ollaan täällä hyväksymässä.

Keskustelu päättyy.

Syksyn maastouttamaa



Postin naapurin pihanmaa aina silloin tällöin kärsii pikaisesti tilatut tavarat käyttöönsä haluavien toimista. Syksy parhaansa mukaan niitä yrittää peittää.



tiistai 29. syyskuuta 2009

Émile Zola ja median ylivalta


Häkä on tappava kaasu. Näihin aikoihin vuonna 1902 sen sai onnettomuudekseen kokea Émile Zola (s. 1840). Poliittisesti aktiivisen kirjailijan ja lehtikirjoittelijan kuolemaan epäiltiin liittyvän rikoksen. Näyttöä sellaisesta ei kuitenkaan ole, vaikka eräs Pariisin katoillakulkija vuosikymmeniä myöhemmin kuolinvuoteellaan avustajaksi piipun tukkimisessa ilmoittautuikin.

Poliittiseen historiaan Zola kirjoitti itsensä pysyvästi 1898 syyttämällä kansanvaltaisen Ranskan johtajaa L'Aurore -lehden etusivulla. J'Accuse, minä syytän...!

Sanomalehtien valta ja "ylivalta" on ollut puheena nyt meilläkin. "Etelän metia" keskustan varapuheenjohtajan mukaan yrittää kammeta keskustan puheenjohtajan pääministerin paikalta. Kovia syytöksiä mediaa vastaan. Lehdistö ei varapuheenjohtajan mukaan ymmärrä, että tietenkin pääministeri on oikeutettu saamaan tukea asumiseensa (Nuorisosäätiöltä 23 000 euroa) ja ammatillisiin opintoihinsa (Maaseudun Kukkasrahasto Säätiöltä presidentinvaalien alla 50 000 ja eduskuntavaalien alla vielä viisitonnia lisää). Yleistä tuhmuutta totena toitotetaan.

Ranskassakaan taannoin ei presidentti tykännyt, että hänen asioitaan leviteltiin ja Zola linnaan tuomittiin. Kirjailija lähti mieluimmin maanpakoon ja jatkoi työtään kanaalin toiselta puolen. Pitkäksi ei pakomatka muodostunut, kansa vaihtoi herrat ja Zolan ja muiden sorrettujen maine palautettiin, joskin jälkimmäisten osalta byrokraattisen hitaasti.

Émile Zolan työ sanomalehdissä noteerattiin Suomessakin jo varhain. Hämeen Sanomat julkaisi numerossa 11 helmikuussa 1886 Zolan toimittajan työtä ja sen sopivuutta käsittelevän kirjoituksen.

Sanomakirjallisuus.

Kovia syytöksiä on lausuttu sanomalehtiä vastaan: "Se tappaa kirjallisuuden, vetää kielen lokaan, se on yleisen tuhmuuden edustaja," j.n.e. Minä kuuntelin ja ajattelin itsekseni, että ne jotka puhuvat niin suurella katkeruudella sanomalehdistä, eivät tunne niitä. Sillä en suinkaan sano, ettei sanomakirjallisuus moitteitakin ansaitse; mutta vastaan sanomatointa on myöskin, että se korvaa runsaassa määrässä sen mitä rikkoo. Aatteeni on, että kauan saadaan kärsiä ja taistella sanomakirjailijain rivissä, ennenkuin voidaan oikeen käsittää ja rakastaa heidän työtänsä.

En eperoitse sanoessani, että jokaiselle alkavalle kirjailijalle olisi annettava seuraava neuvo: "Syökse itsesi päätäsi myöten sanomalehtityöhön, niinkuin syöksemme itsemme järveen, oppiaksemme uimaan!" Sanomakirjallisuus on nykyänsä ainoa miesten koulu; sen kautta me opimme tuntemaan ihmisiä ja voittamaan itsemme. Kyllä tiedän syytettävän sanomalehtityötä, että se kuluttaa ihmisiä ja tekee heidät kelvottomaksi syvemmille ja vakaisemmille tutkinnoille. Varmaankin se kuluttaa semmoisia, joilla ei ole mitään sisäpuolella. Mutta eihän se mitään merkitse! Minä en puhu keskinkertaisista; ne jäävät sanomakirjallisuuden mutaan, samoin kun ne olisivat jääneet mutaan kauppatoimessa ja virkatiellä. Minä puhun väkevistä, joilla on työkykyä ja tahdon lujuutta. Astukoot he pelkäämättä sanomamiesten riviin!

Usein kohtaa siinä työssä typeryyttä ja epärehellisyyttä. Se on sen ammatin surettava puoli. Miestä koetetaan mustata, pureskella, nieleskellä, eikä voi käsittää onko siihen ihmisten tyhmyys tai pahuus aiheena. Oikeus näyttää niinä hetkinä olevan tyhjä sana, ja etäällä ihmisistä toivoisi saavansa päättää päivänsä.

Mutta viha ja vastenmielisyys haihtuu, ja sanomakirjallisuus pysyy kaikkivaltiaana. Siihen käännytään niinkuin vanhaan kultaseen, siinä vakuutuksessa, että siinä löydetään eloa ja miellytystä. Jos se hyljätäänkin, niin ei voida olla varma että se tapahtuu ikuisesti; sillä se on semmoinen voima, jota tullaan kaipaamaan, opittua sitä kerran tuntemaan. Vaikka se usein antaisikin syviä haavoja, vaikka se joskus näyttäisi lyhytnäköiseltä ja harhamieliseltä, niin se on kuitenkin eräs aikakautemme voimallisin ase, ja jokainen joka ottaa osaa aikakauden pyrintöihin, välttäköön vihaa sitä vastaan, ja ottakoon sen aseeksensa silloin kun taistelun aika on.



* * *

Arkitodellisuudessahan kaikille on ollut selvää, että mainitut säätiöt ovat kepulaisia. Eivät säätiöt itsekään sitä suuremmin peittele, muutaman lauseen vaihtamisen jälkeen se tulee selväksi. Tietää väärä taho olla apurahaa anomatta.

Mutta kuten monet Keskustan listoilta ehdokkaina olevat jättävät vaalimainoksissaan aatteensa ja puolueensa mainitsematta, näiden säätiöden perustajat ovat tehneet samoin säädekirjoja kirjoittaessaan.

Se on ollut kohtalokas erhe. Säädekirjan teksti määrää tarkoituksen, ainakin jos syyttäjiä on uskominen. Riihi-säätiön avustuspetosjuttua (epäilty vaalirahoitus jo ennen vaalirahakohun alkamista!) on käsitelty jo vuosia, ja säätiön lakkautusvaatimus on tulossa vuoden lopulla käräjille. Kun poliisi pääsee muiden säätiöiden kimppuun, on todisteiden kerääminen paljon helpompaa, täydennettyjen vaalirahailmoitusten läpikäyminen ja lehtijutut.

Olisi perustettaessa pitänyt selkein sanoin kertoa ketä kannattaa, eikä vetäytyä "yleisen hyvän" taakse. Tosin tukien maksimointi ei silloin olisi onnistunut...

maanantai 28. syyskuuta 2009

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Skandinavian ilmatilassa tapahtuu



Olen niitä ihmisiä, jotka viihtyvät ja vieläpä vapaaehtoisesti ilman matkustamisen suunnittelemista erilaisten aikataulujen ja reittikarttojen äärellä. Valtion rautateiden julkaisemissa aikatauluissa todella on runollisuutta, ja satamatoimistojen tiedot saapuvista ja lähtevistä laivoista ovat kuin romaaneja joihin voi heittäytyä.

Tällä hetkellä Oulun satamissa ei ole yhtään alusta, viisi on hiljan lähtenyt ja kahdeksan on viikon sisällä tulossa. Toppilan päälaituriin tulee KLC Ballerina Paraisilta irtolastissa, sitä voisi mennä alkuviikosta passaamaankin (tarkemmat tiedot: Oulun sataman liikenne). Muihin satamiin ei sivullisilla ole asiaa, mutta liikennettä siis netistä voi seurata.

Eilen kuluikin aika hyvin, kun veli vinkkasi Flygradarin sivuille. Sivuilla on reaaliaikainen seuranta Skandinavian ilmatilasta, kartalta näkee missä mikin lentokone on, kuvaketta painalla saa tarkemmat tiedot lennosta ja koneesta.

Vilkasta ilmatilassa on. Lauantai-iltapäivänä matkalla suuntaan ja toiseen oli lähes kaksisataa konetta, kuvankaappauksen aikoihin iltayhdeksältäkin yli seitsemänkymmentä.



21:06 Tampereen eteläpuolella oli Japan Airlinesin Boeing 747 matkalla Lontoosta (Heathrow) Tokioon (Narita). Kone oli 10 051 metrin korkeudessa ja nopeutta sillä oli 518 solmua (959 km/h).



21:12 Atlantic Airways lento FLI459 matkasi Atlantille. Korkeutta oli 9 746 metriä ja nopeutta 369 s. (683 km/h). Kööpenhaminan Kastrupista lähtenyt lento suuntasi Färsaarten ainoalle lentokentälle Vágariin.



Minuuttia vaille kymmenen Royal Dutch Airlinesin Boeing 747 matkasi Etelä-Savossa. Lento KLM 865 lähti Amsterdamista ja määränpäänä oli Soul Etelä-Koreassa.

Netissä on paljonkin lentojen seurantapalveluita. Flygradarissa viehättää reaaliaikaisuus ja kartan yli kulkevat koneet. Sivu päivittyy automaattisesti parin kymmenen sekunnin välein. Vilkkaammin lentoliikennöidyillä alueilla ei tällaisista olisi iloa. Kartta olisi yhtä konemerta, kuten eteläinen Itämeri tässäkin palvelussa.


* Katso myös Lentoja iltauutisten aikaan.