torstai 7. tammikuuta 2010
Rantaniityt ja laitumet
Vanhan maatalouden aikaan rantaniityillä oli suuri merkitys karjanpidossa. Vaivalla raivattuja vähiä peltoja ei heinälle laitettu kuin vasta 1900-luvun alkupuolella.
Oulun yliopiston kasvimuseon työntekijä Lasse Kalleinen pitää UrbanNature Oulu -blogia, jossa hän on viime vuoden lopulla Oulun seudun rantoja laajemminkin esitellyt. Eilen hän postasi Iivari Leiviskän tekemän kartan rannoista vuodelta 1902 (linkitin tähän oheen kellumaan).
Kalleinen on vahvistanut laidunten väritystä ettei rantojen nykyinen kunto pelkästään lehmienpidon loppumisen takia ole huonontunut. Viitisen vuotta sitten tilastojen mukaan Haukiputaalla ei asunut enää yhtään nautaa, Oulussa noin 170.
Merenrantakartasta näkee, että 1902 Oulunsalosta on tullut maannouseman myötä selvästi niemi. Vielä edellisellä vuosikymmenellä Salon talonpojat pyrkivät kaivannoin pitämään kotipaikkansa saarena. Maannousemaa vastaan taistelu oli 1900-luvulle tultaessa jo menetetty.
Kempeleenlahti oli ruovikkoa jo tuolloin, nykyisin vielä enemmän.
1700-luvun pitäjänkarttoihin pellot ja rantaniityt merkittiin tarkkaan, vaikka muutoin pienemmät lammet ja muutkin yksityiskohdat jäivät epämääräisiksi. Niillä oli taloudellinen arvo, ja määrä oli hyvä Tukholmassakin tietää.
Pohjois-Savossa maitokaupunki Kiuruveden menestys on lähtöisin juuri samannimisen järven matalista, laajoista ja kosteista rantaniityistä.
Savossa kerrotaan tarinaa Kiuruvedelle tulleesta ulkopaikkakuntalaisesta kansankynttilästä. Unelmoiden hän oli aloittanut kertomaan, miten seudun "kaunis" järvi oli saanut nimensä sen yllä lentelevistä linnuista.
Lapset nauroivat. Mikä tuommoinen opettaja on, joka ei tiedä Kiuruveden saaneen nimensä hyttysen toukista, kiuruista?
Nämä hyönteiseliöt saattavat olla syynä ettei Oulun rantoja enää hoideta samoin kuin vielä sata vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti