lauantai 27. helmikuuta 2010

Kaltion Muhammed-kohu helmikuussa 2006



[Tanskalaiset Muhammed-pilapiirrokset ovat jälleen esillä Politikenin pyydettyä anteeksi niiden julkaisemista. Näinä päivinä neljä vuotta sitten Suomessa kohuttiin Kaltiosta ja päätoimittaja Jussi Vilkuna sai kenkää. Tänään blogissa muistellaan mitä Oulussa tuolloin tapahtuikaan.]

Suomi sai oman Muhammed-kohunsa helmikuun 2006 lopulla, kun Ville Rannan (s. 1978) tekemä Tanskan pilakuvakohua kommentoiva sarjakuva julkaistiin oululaisen kulttuurilehti Kaltion verkkosivuilla. Kalevan (28.2.2006) “tamperelaiseksi mediahörhöksi” nimeämä henkilö käynnisti sähköpostikampanjan Kaltiota ja sen yhteistyökumppaneita vastaan keskiviikkona 22. helmikuuta ja perjantaina 24. päivä kansainvälinen mediakohu oli valmis. Suurelta osin päätoimittaja Jussi Vilkunan (s. 1960) erottamiseen johtanut kuohunta oli kotikutoinen, ylireagointia ylivirittyneessä tilanteessa. Ylireagointiin syyllistyi niin Kaltion hallitus kuin suurten finanssitavaratalojen viestintäosastotkin.

Kaltion sarjakuvataiteilija Ville Ranta teki ajankohtaisen islamilaista maailmaa ja länsimaista sananvapautta koskevan sarjakuvan Muhammed, pelko ja sananvapaus 17. helmikuuta, koko sarjakuva syntyi tuona päivänä. Sarjakuvaa käsiteltiin Kaltion toimituskokouksessa ja muutosten jälkeen se julkaistiin Kaltion nettisivuilla “lauantaiyönä”, olletikin sunnuntain 19. helmikuuta 2006 puolella.

Aktiivisesti Kaltion verkkosivuja seuraavat löysivät Rannan uuden sarjakuvan varmaan jo sunnuntaina, mutta näitä lukijoita ei liene monta. Oleellista vastaanoton kannalta on se, milloin uusien sivujen olemassaolo rekisteröityi hakukoneiden (Googlen) tietokantoihin. Hakukoneiden tekniset ratkaisut ja toimintaperiaatteet ovat niitä ylläpitävien yhtiöiden liikesalaisuuksia. Käytännön kokemuksen perusteella voisi arvioida, että koneiden niin sanotut kiertävät hakuagentit lukevat ja rekisteröivät tietokantoihin uutispalvelujen sivut parin tunnin ja normaalit internetsivut muutamien päivien välein.

Ville Rannan sarjakuvan nimeen sisältyy kaksi hakutermiä (“Muhammed” ja “sananvapaus”), joita Tanskasta alkaneesta pilakuvakohusta kiinnostuneet ovat oletettavasti käyttäneet. Niinpä tiistaina tai viimeistään keskiviikkona kohusta tietoja etsineet saivat hakukoneensa tulosjoukkoon myös Kaltiossa julkaistun sarjakuvan.

Yksi länsimaisen demokratian kulmakivistä on sanan- ja mielipiteen ilmaisun vapaus. Yksinkertaisimmillaan se on oikeus sanoa oma kantansa kenelle tahansa, vastapuolen henkilökohtaisia oikeuksia kunnioittaen. Useimmat organisaatiot pitävät arvokkaana ja tähdellisenä sitä, että heidän asiakkaansa ilmaisevat mielipiteensä heille suoraan. Lähes kaikkien organisaatioiden kotisivuilta löytyy yhteystiedot tai palautelomake, jota kautta mielipiteensä voi ilmaista myös sähköpostitse.

Kaltion päätoimittajan ja toimituksen yhteystiedot sähköpostiopasteineen löytyvät sen verkkosivuilta. Kaltion verkkosivujen ilmoittajien kotisivuilta löytyy vastaavasti sekä yhteystietoja että palautelomake.

Kaltion verkkosivuillaan julkaisema Ville Rannan sarjakuva alkoi saada paljon lukijoita viimeistään kun hakukoneet tiesivät sarjakuvan olemassaolosta. Tuolloin alkoi tulla palautetta sekä Kaltioon että sen sivuilla ilmoittaneisiin yrityksiin. Yksi mielensä ilmaisseista oli viestin perusteella huonosti suomea osaava islaminuskoinen. Päätoimittajan saamassa viestissä oli lisäksi peitelty uhkaileva sävy (HS 5.3.2006). Mielipiteenilmaisujen johdosta ryhdyttiin toimiin Kaltiossa ja kolmessa ilmoittaneessa organisaatiossa, finanssikonserneissa Sampo, Pohjola ja Tapiola.

Kaltiossa oli sarjakuvan ensimmäiselle sivulle lisätty jo huomautus, että tarina on kaikkiaan viisi sivua pitkä. Päätoimittaja Vilkuna pyysi Ville Rantaa tekemään sarjakuvasta englanninkielisen käännöksen, että sen sanoma avautuisi vielä huonosti suomenkieltä osaaville kotimaisen muslimiyhteisön jäsenillekin (K-Rappu). Käännös julkaistiin verkkosivuilla torstai-iltana 23. helmikuuta (Kaleva 25.2. 2006).
“Islaminuskoisen” mielipiteeseen suhtauduttiin finanssikonserneissa järein asein. “Islaminuskoisen” viesteissä näet annettiin ymmärtää, että Kaltio olisi julkaissut arabimaailmassa tuote- ja yritysboikotteihin johtaneet Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvat. Peitenimen taakse kätkeytynyt kysyi, miksi yritykset haluavat tukea islaminvastaista lehteä laittamalla siihen ilmoituksia. Pohjola, Tapiola ja Sampo eivät halunneet uskonnonvastaista leimaa ja pikaisesti käskivät Kaltiota poistamaan mainoksensa sen verkkosivuilta. Samalla yhtiöt irtisanoivat yhteistyösopimuksensa kulttuurilehden kanssa (Kaleva 24.2.2006).
Yhteistyönsä irtisanoneilla yrityksillä on erilliset viestintäosastot, jotka vaalivat yritystensä julkista kuvaa. Muilla Kaltion yhteistyökumppaneilla ja ilmoittajilla ei sellaisia ollut.

Päätoimittaja irtisanotaan

Kaltiota julkaisee Kaltiolehti ry. Kaltio ei ole yhdistyksen jäsenlehti, vaan yhdistyksen tarkoitus on julkaista tilattavaa pohjoista kulttuuri- ja mielipidelehteä. Yhdistystä johtaa hallitus, jossa oli puheenjohtajan lisäksi seitsemän jäsentä. “Islaminuskoinen” on luultavasti ilmaissut mielipiteensä myös osalle hallituksen jäseniä. Monien heidän sähköpostiosoite on helposti netistä löydettävissä. Viimeistään torstaina 23. päivä helmikuuta hallituskin tuli tietoiseksi sunnuntaina julkaistusta sarjakuvasta ja sen saamasta palautteesta (Kaleva 27.2.2006).

Suomalaiseen (ja monen muunkin länsimaan) kansalaisoikeuksiin kuuluu niin sanottu positiivinen sananvapaus: valtio tukee erilaisten ryhmien ja ihmisten oikeutta tuoda julki mielipiteensä. Tätä tarkoitusta varten valtion budjetissa on varattu määräraha mielipidelehtien tukemiseen. Tämä mielipidelehtituki onkin ollut huomattavin osa Kaltion toimintamenojen peittämisessä (Kaleva 27.2.2006).

Sammon, Tapiolan ja Pohjolan mainosten poistaminen Kaltion verkkosivuilta merkitsi noin kolmen sadan euron menetyksiä lehdelle (Keskiviikko 1.3.2006).

Ensimmäisessä vaiheessa tiedotusvälineet (Kalevan ja Helsingin Sanomien verkkosivut illalla 23.2.2006) uutisoivat Kaltion joutuneen taloudellisen painostuksen kohteeksi. Pikaisesti joillakin keskustelupalstoilla ja blogeissa alettiin suunnitella tukitilauskampanjoita, jotta Kaltion taloudelliset menetykset saataisiin korvattua.

Totuus oli kuitenkin toinen. Kaltion toimituskunnalta oli mennyt hallituksen luottamus: “Hänen [pt. Vilkunan] ja hallituksen kannat ovat nyt vastakkain” kertoi puheenjohtaja Harri Kynnös Kalevan toimittajalle (Kaleva 24.2.2006). Kynnöksellä kuitenkaan itsellään ei ollut osuutta Tapiolan vetäytymiseen, vaikka hän sen palveluksessa Pohjois-Suomen alueen myyntipäällikkönä olikin.Finanssitavaratalojen strateginen vetäytyminen suunniteltiin pääkonttoreissa (STT 24.2.2006).

Suomen lainsäädännön mukaan julkaistavien lehtien sisällöstä vastaa päätoimittaja. Omistajilla tai hallinnoijilla tällaista vastuuta ei ole. Mikäli sarjakuva olisi aiheuttanut jotakin oikeudellisia toimia, niin niiden kohteeksi olisivat tulleet päätoimittaja Vilkuna ja sarjakuvataiteilija Ranta. Toimituksen tukijoukkona oleva hallitus ei tuntunut ymmärtävän myöskään “uusien” medioiden teknisiä toimintatapoja: hallituksessa epäiltiin, että taustalla on Vilkunan oma halu “hätkähdyttää tai herättää laajaa pahennusta”. Mistä tukijat olivat voineet saada niin pian tiedon “loukkaavasta” sarjakuvasta? (Kaleva 27.2.2006).

Torstain kuluessa puheenjohtaja Kynnös kehotti päätoimittaja Vilkunaa poistamaan sarjakuvan nettisivuilta, useaan kertaan. Tätä Vilkuna ei kuitenkaan suostunut tekemään (Kaleva 25.2.2006). Päätoimittajan asema on turvattu, hänen ei tarvitse suostua julkaisun omistajan tai omistajan edustajan vaatimuksiin lehden sisällön suhteen. Tätä järjestelyä yleensä pidetään sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen kannalta elintärkeänä.

Perjantaina aamupäivällä pidetyssä Kaltio-lehti ry:n hallituksen puhelinkokouksessa päätettiin erottaa päätoimittaja Vilkuna (Kaleva 25.2.2006; HS 24.2.2006; STT 24.2.2006). Myyntipäällikkö Kynnöksen näkökulmasta hänen alaisensa oli kieltäytynyt toistuvasti hänelle määrätyistä työtehtävistä, joten irtisanominen mahdollistui. Lisäksi Kynnöksen mukaan Vilkuna oli toiminut ehdoin tahdoin työnantajaa vastaan julkaisemalla Ville Rannan sarjakuvan torstai-iltana myös englanninkielisenä (Kaleva 25.2.2006).

Niinpä Kynnöksen mukaan hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin — kuten myyntipäällikkö Kynnös asian mediaseksikkäästi ilmaisi — “vapauttaa” Vilkuna tehtävistään välittömästi (Kaleva 25.2.2006). Päätöksessä unohtui täysin omistajan ja päätoimittajan välinen erityislaatuinen suhde — eikä työnantaja lain mukaan saisi kohdella työntekijöitään näin missään muussakaan tapauksessa. Journalistiliitto olisi halunnut selvityttää potkujen antamisen perinpohjin jo periaatteellisista syistä, mutta Vilkuna ei itse halunnut riitauttaa tilannetta (Kaleva 28.2.2006).

Perjantaina aamupäivällä Kaltiolehti ry:n hallitukseen kuului puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Heistä mediatuottamisen yliopettaja Heikki Tunkkari kirjautti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, hänen mielestään Vilkunaa ei olisi pitänyt erottaa (Kaleva 25.2. 2006).

Arkistopäällikkö Eero Ylitalo kertoi äänestäneensä asiassa tyhjää (Kaleva 27.2.2006). Kultaseppä Mikko Keisu oli matkoilla (Kaleva 28.2.2006), ja hän sai tiedon tapahtumista vasta maanantaina 27. päivä. Myös lehtori Tytti Isohookana-Asunmaa kertoi vastustaneensa Vilkunan erottamista, mutta “pattitilanne piti ratkaista jotenkin” (HS 5.3.2006).

Erottamisen puolesta hallituksessa äänestivät siis Kynnöksen lisäksi kirjastonhoitaja Irma Kyrki, toimitusjohtaja Sakari Aine ja mahdollisesti myös Isohookana-Asunmaa (vai mitä pattitilanteen ratkaisu oikein tarkoittaa?)

Samaan aikaan toisaalla — kuten sarjakuvissa usein on tapana ilmaista — kokoontui Oulun opetusviraston alainen Snellman-työryhmä, jonka tehtävänä on koota ja julkaista J. V. Snellmanin 200-juhlavuoden kunniaksi kirja Oulun kouluja varten. Työryhmään kuului jäsenenä muun muassa Kaltion hallituksesta edellisenä päivänä eronnut tutkija-kirjailija Kaarina Niskala (Kalevan viikkoliite Peto 2.3. 2006). Aikaisemmin kirjaan oli tilattu kuvitus Ville Rannalta ja perjantaisessa kokoukses-saan työryhmä päätti perua tekemänsä tilauksen (Kaleva 26.2.2006). Myöhemmin Oulun kaupunkikin tarkisti kantaansa. Rantaa pyydettiin takaisin kirjasen kuvittajaksi (Kaleva 2.3.2006). Osaltaan tähän vaikutti se, että toiset oululaiset sarjakuvapiirtäjät kieltäytyivät ottamasta vastaan heille tarjottua kuvitustyötä (Kvaak.fi aihe 5787 viesti 104).

Mikäli Kaltiolehden hallitus toimillaan halusi vaientaa Kaltion, islamilaisuuden ja sananvapauden ympärille kiertyvän keskustelun alkuunsa, valittu keino oli hätäinen ja erittäin taitamattomasti valittu. Journalistit ovat lojaaleja toisilleen: erotettu päätoimittaja on suurempi uutinen kuin moni muu. Jo perjantaina illalla news.google.com -haun mukaan Vilkunan potkuista kerrottiin yli kymmenen eri maan lehtien verkkosivuilla. Uutinen noteerattiin myös Yleisradion TV-uutisten päälähetyksessä kello 20.30. Viikonlopun aikana monet arvostetut sanomalehdet maailmalla asettuivat vastustamaan tällaista sananvapauden loukkaamista (Kaleva 26.2.2006; Kaleva 1.3.2006).

Hallituksen toimista Saska Snellman sai aiheen Helsingin Sanomien verkkolehteen (24.2.2006) kirjoittamansa kommentin otsikkoon: “He tekivät sen itse”.

Taitamattomuus ja asiantuntemuksen puute näkyy seuraavissakin toimissa: kun kello 14.00 puheenjohtaja Kynnös oli saanut ilmoitettua Vilkunalle tämän tulleen erotetuksi, hän suljetutti Kaltion verkkosivut kokonaan noin kello 14.30. Nykyisin verkkosivujen sulkeminen ei lopeta tiedonkulun virtaa, sillä kerran verkossa ollut ei ole enää pelkästään julkaisijansa hallittavissa (ja vapaasti muunneltavissa). Netistä pois otetut sivut löytää helpoiten Googlen välimuistista — tämän aineiston olemassaoloon viittasi esimerkiksi Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi blogissaan 25. helmikuuta.

Kaltion verkkosivujen sulkemisen jälkeen Ville Rannan “Muhammed, pelko ja sanan-vapaus” sarjakuva julkaistiin nopeasti monilla muilla internetsivuilla. Hallituksen toiminnasta suivaantuneet henkilöt ilmaisivat henkilökohtaisen mielipiteensä suoraan Harri Kynnökselle ja ilmoituksensa pois vetäneille finanssitaloille. Kynnös ja Tapiola saivat ilmeisen paljon palautetta Vilkunan irtisanomisesta, koska Tapiolan palvelusivutkin poistettiin netistä (Kvaak.fi aihe 5787, viestit 175 ja 178).

Rannan puolesta sensuuria vastaan vetosivat muun muassa Suomen Sarjakuvaseura ja Mikko Ronkaisen johdolla kolmekymmentä muuta oululaista taiteilijaa (Kaleva 27.2. 2006). Suomen Sarjakuvaseuran julkaiseman Sarjainfon päätoimittaja Vesa Kataisto ilmoitti julkaisevansa kiistanalaisen sarjakuvan lehdessään, mikä tapahtuikin. Oulun taiteilijaseura vetosi, että Rannalle tulisi antaa työskentelyrauha (Kaleva 4.3.2006).

Nyt joutuivat Sammon, Pohjolan ja Tapiolan viestintäpalvelut tosiaan töihin. Kaltiokohusta mielipiteensä ilmaisseille lähetettiin vakiovastauksia, esimerkiksi Sammosta muun muassa näin: “Emme halua esiintyä lainkaan sellaisissa yhteyksissä, jotka voisivat loukata joitakin asiakkaitamme uskonnollisia, poliittisia tai muita henkilökohtaisia vakaumuksia. Sananvapaus on meille erittäin tärkeä perusarvo. Sananvapauteen kuuluu myös se, että yhtiöllä on oikeus ilmoittaa ja olla ilmoittamatta medioissa parhaaksi katsomallaan tavalla.”

Sarjakuvataiteilija Rantaa ei Kaltiosta erotettu, vaan hän erosi itse. Eronsa jälkeen hän piirsi vielä kaksi ilmaisumuodon mahdollisuuksia kartoittavaa ja mediakohua käsittelevää sarjakuvaa: voimakkain vedoin piirretyn antiikin hylätyn sankarin Thersiteen tarinan (Kaltio 3/2006) ja kristillisestä kuvaperinteestä innoituista hakeneen marttyyri Jussi Vilkunan elämän (Kaltio 2/2006). Marttyyri Vilkuna pääsi myös tuon Kaltion numeron kanteen.

Kohun alkaessa laantua yrityselämän puolesta kirjoitti Kalevan taloustoimittaja Arja Mikkola (Kaleva 5.3.2006). Hänen ja siteeraamansa talousmaantieteen professori Richard Floridan mukaan toimiva, uutta luova talous tarvitsee teknologiaa, talenttia ja toleranssia. Olisi talouselämänkin kannalta todella surku, jos Ouluun syntyisi “kulttuurivaikuttajien lietsoma ahdas pelon ilmapiiri”.

Richard Florida tuskin pitäisi myyntipäällikköä, autokauppiasta, kirjastonhoitajaa ja lehtoria kulttuurivaikuttajina.

“Islaminuskoinen”

Tässä välissä heräsi myös kiinnostus siihen, mistä koko kohu oli saanut alkunsa. Kaikki netissä tapahtuvahan jättää jälkensä. Peitenimellä operoineen huonoa suomea kirjoittaneen “islaminuskoisen” taustalta paljastui tavallinen suomalainen nuori mies, jonka Kaleva (28.2.2006) nimesi “tamperelaiseksi mediahörhöksi”. Muutamalla lähettämällään viestillä hän sai aikaan melkoisen mekkalan.

Sananvapauteen ja mielipiteen vapaaseen ilmaisemiseen kuuluu, että mielipide kerrotaan rehellisesti omalla nimellä. Jos “mediahörhö” olisi esiintynyt omalla nimellään, niin reaktiot Kaltion toimituksessa, hallituksessa ja finanssitavarataloissa olisivat olleet aivan toiset. Mihinkään toimiin ei hänen mielipiteensä suhteen olisi ryhdytty. Tämä “mediahörhö” oli se Eero Ylitalon (Kaleva 27.2.2006) peräänkuuluttama “sylttytehdas”.

Vaikuttaisi siltä, että suurten yhtiöiden viestintäpalveluissa olisi varauduttu Jyllands-Postenin Muhammed -pilakuvien julkaisemiseen. Valtiovalta oli toivonut, ettei suomalainen lehdistö niitä julkaisisi. Sananvapauden nimissä mikään valtiollinen taho ei kuitenkaan voinut kieltoa asiasta antaa, koska se olisi ollut sensuuria ja lehdistön ilmaisuvapauden loukkaamista.

Koska oli olemassa mahdollisuus, että joku lehti, jossa organisaatio on ilmoittajana tai tukijana mukana, viestintäpalveluissa varauduttiin Muhammed -pilakuvien julkaisemiseen ja oman organisaation julkiskuvan säilyttämiseen. Mutta Kaltion julkaisema Rannan “Muhammed, pelko ja sananvapaus” ei ollutkaan sama asia kuin tanskalaiset pilapiirrokset ja närkästynyt “islaminuskoinen” ei ollut sitä mitä väitti.

Liipasinsormi oli liian herkkä. Ensin olisi pitänyt ottaa selvää, mistä on todella kyse ja kuka islaminuskon loukkaamisesta oli kirjoittanut. Kaltiolehti ry:n hallituksen olisi pitänyt luottaa media-asiantuntijansa arvioon asiasta ja ilmoittajien viestintäosastojen olisi pitänyt lukea julkaistu sarjakuva.

Käsiteltävässä tapauksessa oli kyse kulttuuri- ja mielipidelehden yhteistyökumppanuudesta. Tällöin ilmoittajan pitäisi muistaa, etteivät kaikki lehdessä esitetyt mielipiteet miellytä kaikkia.

Sunnuntaina 5. maaliskuuta Kaltiota lähellä oleva Merikoskikerho järjesti keskustelutilaisuuden, johon osallistuivat muun muassa Ranta, Tytti Isohookana-Asunmaa ja Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Abdul Mannan. Tilaisuudessa keskustelu lainehti villisti, ja osoitti, että monilta olivat menneet Rannan sarjakuva ja tanskalaiset pilapiirrokset pahasti sekaisin (Kaleva 6.3.2006).

Uskontokuntien joustettava

Kaltiokohu sai vielä jälkinäytöksen, kun Journalismikritiikin vuosikirjaan (Tiedotustutkimus -lehden vuoden ensimmäinen numero) tilattiin Ville Rannalta tapahtumia kommentoiva sarjakuva. Sekin jätettiin julkaisematta Muhammedin kuvaamisen vuoksi.

Keväällä 2007 Yleisradio julkisti hylätyn sarjakuvan kahteenkin kertaan, ensin A-Studiossa ja sitten Pressiklubi -ohjelman verkkosivuilla. Ranta kritisoi keskustelun vaikeutta tilanteessa, jossa vastustavan tai eriävän mielipiteen esittäjä ei ole tutustunut hänen mielipiteeseensä ja estää sen ilmitulon.

Tanskalaisista pilapiirroksista alkanut sananvapauskeskustelu päätyi Euroopan neuvostoonkin, vuonna 1949 perustettuun poliittiseen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestöön. Vuosina 2006 ja 2007 Euroopan neuvoston yleiskokous on useampaankin otteeseen katsonut, että myös uskonnollisten ryhmien on siedettävä keskustelua. Ilmaisunvapautta ei voi rajoittaa uskonnon varjolla. Vihanlietsontaa tai väkivaltaan yllyttämistä ei kuitenkaan tule sallia.

Viimeksi kesäkuun lopulla 2007 Strasbourgissa kokoontunut yleiskokous muistutti kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun jatkuvasta tarpeesta. Vain kommunikaatiossa ihmiset saavat enemmän tietoa toistensa vakaumuksista.

Euroopan neuvostoon nojautuen Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtin puolustikin syksyllä 2007 Lars Vilksin sananvapautta.

Arktinen hysteria

Mitä tästä Kaltiokohusta voisi ottaa opiksi? Ainakin sen mitä sananlaskukin teroittaa: ensin pitää tutkia, sitten vasta hutkia. Jos aseet onkin viritetty valmiiksi, ei niillä ole pakko ampua. Kiihkoislamistien pelko otti vallan toimijoista, aivan kuten Ville Ranta sarjakuvassaan ytimekkäästi kuvaa. Monet Kaltiolehden hallituksen jäsenet kuvailivat vallinnutta ilmapiiriä asian käsittelylle sopimattomaksi. Puheenjohtaja Harri Kynnöksen mukaan “näin kantaa ottavaa juttua ei olisi pitänyt laittaa julkisuuteen ollenkaan” (Kaleva 6.3.2006). Eero Ylitalo kertoi, että “maamme on vallannut hysteerisen pelon ilmapiiri” (Kaleva 27.2. 2006) ja Tytti Isohookana-Asunmaa kertoi aistineensa “epämääräisiä aggressioita” (HS 5.3.2006).

Omia — saati toisten — ajatuksia ei voi kontrolloida. Tekojansa sen sijaan voi. On tärkeää, että tiedostaa tekojensa motiivit. Sarjakuvien avulla voi tutkailla omaa sisintään, turvallisesti tarkastella myös pimeitä puoliaan.

Maaliskuun alussa muutaman päivän mietinnän jälkeen asiat alkoivat normalisoitua. Kaltion verkkosivut ajettiin ylös keskiviikkoaamuna 1. maaliskuuta. Sarjakuvaa ei enää sivuilla ollut, ei suomeksi eikä englanniksi, ja toimituskunnasta oli poistettu päätoimittaja Jussi Vilkuna. Noussut kohu osoitti, että Ranta onnistui sarjakuvassaan tavoittamaan “sielujen maanalaisia kerrostumia”.


* Muhammed, Kaltio ja mediastrategit. Osuuskunta Jyväs-Ainola 2007.

9 kommenttia:

  1. Nuorempana ajattelin, että tuhoavalla tavalla käytettävä sensuuri on näiden neuvostoliitto-maiden hommia.

    Vasta myöhemmin tajusin kuinka paljon tappavampi on yritysten markkinointihenkilöiden vastaava.

    Pyrkivät ennakoimaan, vaikka tarvittavat välineet puuttuisivatkin.

    Jokseenkin järkyttynyt olin, kun nelosen kanavalla ensimmäisen kerran kuulin piip-merkillä peitettävän kirosanaa. Tuntui vieraalta...

    VastaaPoista
  2. Porin keskiaaltolähetin tätä nykyä on Kiinan kansantasavallan radiolähetysten välittäjä.

    Tässä hiljan haastateltiin radion suomalaista päätoimittajaa. Aikaisemminkin hän oli viestinnässä toiminut.

    - Olen itse ollut töissä kaupallisessa mediassa aiemminkin. Siinä esimerkiksi ei tietystä ravintolaketjusta saanut kirjoittaa mitään negatiivista, koska se on mainostaja. Siirtyminen tähän yhteistyöhön ei ole yhtään sen vaikeampaa, sanoo Valkeinen.

    Kiinan valtion näkemykset radioidaan Tampereelta Eurooppaan. Yle 4.2.2010.

    VastaaPoista
  3. Uskomaton kertomus. Tai siis uskottava, kun on noin kunnioitettavan tarkasti tutkittu.

    Kerropas nyt Reijo, ihan vakavasti, ja tarkoitan vakavasti: Uskotko sinä, että sananvapaus on? Rajauksena: "On" tai "ei ole". (Ei välimuotoja.)

    (Sen verran lisäksi vielä haluaisin rajata, jos suuttumatta sallit, että en tarkoita pallollamme yleensä. Sen nyt tietää kysymättäkin. Mutta juuri täällä post-kalevalais-nokialaisessa maassamme, joka edustaa sitä, mitä kutsutaan "länneksi" ja "demokratiaksi" ja, no, "yhteiskunnaksi". Postaus oli niin mielenkiintoinen, että se herätteli ainakin täälläpäin useita kysymyksiä. Tässä yksi.)

    VastaaPoista
  4. Vaikea kysymys. Mutta taisin tulla vastanneeksi siihen jo edellisessä kommentissa päätoimittaja Valkeisen sanoin.

    VastaaPoista
  5. Luulen ymmärtäväni tämän julkisen kannanoton.

    <a href="http://yle.fi/alueet/oulu/2010/01/ukkola_netti_on_sananvapauden_sikolatti_1385270.html>Sananvapautta puolustamassa hänkin...</a>


    - nimim. "Kellä vapaus on, se vapauden kätkeköön"

    VastaaPoista
  6. (korjaan tuon linkin toimimaan: Sananvapautta puolustamassa hänkin...)

    Jäsentynyttä ja auktoriteettiuskoista maailmaa Ukkola kaipaa. Netti on huono jo lähtökohtaisesti, koska sillä ei ole päätoimittajaa. Eikä toimittajiakaan.

    Enemmän ammattiylpeydestä puhuu entinen pääkirjoitustoimittaja kuin muuten. Olisi Ukkolalle ollut varmaan hyödyksi työskennellä joskus Lukijapalstan toimittajana.

    Ehkä onkin, mistä minä tiedän. Voihan asioihin reagoida monin eri tavoin.

    VastaaPoista
  7. (Tämä on sinun foorumisi, anteeksi ei ollut tarkoitus johdattelullani hermostuttaa. Linkityskään ei edes onnistunut, kun jälkimmäinen hakasulku uupui. Tilanne on vaan niin mielenkiintoinen, yrittäessäni itse ymmärtää jotain maailmasta ja peruskäsitteistä, mutta sinäkin kuitenkin siihen lopuksi että: "Mistä minä tiedän". - Anteeksi taas.)

    (Kun näkee vaikkapa tuon sanan "sananvapaus" kirjoitettuna, tulee mieleen vaihteleva määrä kaikenlaisia asiayhteyksiä, kaikenlaisia ns. vapauksia. Ja edelleen: tämä on sinun foorumisi, mutta jään vain tässä edelleen ihmettelemään, onko sananvapaus yksi kaikkein suurimmista abstraktioista. Niin suhteeton asia, että sitä ei millään tasolla, missään mielessä ole olemassa?)

    ([Kirjoitetaan nyt tähän vielä kolmannen kerrana anteeksi.] Ei ollut tarkoitus häiriköidä. Sellainen on vastenmielistä.)

    VastaaPoista
  8. No hätä, Peteer. Ei sun kommentointia viemäröinniksi missään suhteessa voi luokitella.

    Tekstin olen kolme, melkein neljä vuotta sitten kirjoittanut, ja sen jälkeen on kehitys kehittynyt.

    Sananvapaushan on perinteisesti käsitetty yksilön oikeudeksi, mutta siihenhän on tullut muutos. Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen korkein oikeus päättikin hiljan, että sananvapaus on myös yritysten oikeus.

    Vaikka Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätökset koskevat vain yhtä maata, niin niillä on kuitenkin universaali luonne. Johan tuolloin neljä vuotta sitten Sampo etc. vetosivat yrityksensä sananvapauteen.

    Nyt on siis tavallaan tullut virallistetuksi organisaatioidenkin oikeus käyttää ääntään. On mielenkiintoista pohtia, tulevatko firmat käyttämään sananvapauttaan samoin kuin Ukkolan viemäriksi nimeämät yksilöt.

    Jos yritysviestintä alkaakin olla samanlaista hatusta vedettyä, asenteellista (sokerikuorrutettua) kakkaa? Puhutaan palturia ja sitten vedotaan sananvapauteen?

    Kun yrityksillä ei vielä ollut sananvapautta, yhteiskunta ja oikeuslaitos pystyi aseyttamaan niiden viestinnälle muun muassa oikeellisuuden ehdon.

    Jos jatkossa lainsäädäntöteitse yritysten tiedottamista ryhdytään sääntelemään, kuluttajien suojaamiseksi, menevätkö samalla yksilön oikeudet?

    Pessimisti minussa sanoo, että menee.

    VastaaPoista
  9. Jotenkin niin veikeää, toisaalta oireellista, että kysymys sananvapaudesta on palautettavissa juridiseksi ongelmaksi.

    Meidän projektityöryhmämme pessimisti puolestaan sanoo, että kävi yksilön tai yrityksen vapauksien sääntelyn ja valvomisen lisäämisen sekä niiden toisiinsa suhteuttamisen kanssa miten vain, se on aina enemmän oikeassa, jolla on enemmän rahaa.

    Sitä tarvitaan ja paljon, kun oikeutta haluaa. Muussa tapauksessa on ihan sama, kuten on sanottu kuulemma eräänkin vankilan seinällä, ottaa vastaan kaikki se mikä tulee, ja unohtaa se mikä oli.

    VastaaPoista