perjantai 26. helmikuuta 2010

Raharikkaat Morgan, Wahlroos ja Ankka


Sanoma Mazazines on palkannut sarjakuvakirjojensa esipuheiden kirjoittajiksi eri alojen asiantuntijoita jo lähemmäs parikymmentä vuotta. Ensimmäinen taisi olla filosofi Esa Saarinen vuosien 1951-1952 Aku Ankan näköispainoksessa. Saarinen tosin rehellisesti kertoi, ettei jaksa sarjakuvista innostua.

Useimmat eri elämänaloilta pyydetyt kirjoittajat ovat yleensä kehuneet, erityisesti Carl Barksia. Ankalliskirjaston 9. osan Suuret setelit (2009) esipuheen kirjoittaja taloustoimittaja Juhana Rossi (s. 1973) ikäpolvensa kasvattina antaa arvon ja kaikki ylisanat Barksin sarjakuville.

Ja vielä enemmän. Äkkiseltään hän sanoo osaavansa nimetä kolme raharikasta, J.P. Morganin, Björn Wahlroosin ja Roope Ankan.

Monille kapitalistishenkisesti ajatteleville Roope Ankan rahasäiliö on kauhistus. Eihän rahaa noin saa käyttää! Juhana Rossi ei ole poikkeus. Esipuheessa hän pohtii inflaatiota, sehän syö omaisuuden arvoa koko ajan, käteisen arvo laskee joka hetki.

Vielä kauhistuttavampaa on se, että Suuriin seteleihin kootuista Barksin tarinoista peräti kaksi osoittaa inflaation olevan Roopelle (ja Barksille) ihan tuttu ilmiö.

Siitä huolimatta setelit ja kolikot makaavat rakennus-, ylläpito- ja turvallisuuskuluiltaan kalliissa säiliössä vuodesta toiseen.

Selitykseksi rahan makuuttamiselle tuottamattomana Rossi ei keksi kuin Barksin halun konkretisoida Roopen rikkaus.

Samainen asia lienee pohdituttanut Don Rosaakin. Hänen tarinoissaan rahan säiliössä olemiselle selityksenä ovat muistot. Roope Ankka on hankkinut rahansa omalla työllään, kultaa Klondykessa kaivaen jne. Jokaiseen kolikkoon liittyy tarina, muisto. Jokainen myntti on Roopella muistona menneistä seikkailuista ja teoista.

Harri Römpötti on myös pohtinut Roopea ja rahaa (Ankkalinnassa uskotaan individualismiin. Ylioppilaslehti 16/2001). Roope edustaa puhtaaksiviljeltyä kuvaa kapitalismista. Vallitseva (talous)järjestys on johdettu modernista ihmiskäsityksestä, jossa yksityisyrittämisen vapaus rinnastuu individualismiin ja yksilön vapauteen.

Vallitsevassa järjestelmässä kukin saa toteuttaa itseään niin kuin haluaa, omilla rahoillaan. Jos Roope haluaa makuuttaa rahojaan säiliössään, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Vaikka se Rossin ja muiden mielestä miten mieletöntä tahansa olisi.

Aikaisemmin länsimaisissa yhteiskunnissa oli voimakkaita houkuttimia siihen, että raha saataisiin pyörimään tuottavassa toiminnassa. Yksi tällainen kannustin oli omaisuusverot.

Ankkalinnan verovirkailijat pyrkivät saamaan tietoonsa Roopen omaisuuden tarkan määrän ja himoitsevat pääsevänsä verottamaan täysimääräisesti -- huolimatta siitä, että Roope on hankkinut rahansa kapitalismin aidoimmalla, ideologisesti oikeimmalla tavalla: omalla työllä ja uurastuksella.

Kaikesta tästä yhteiseksi hyväksi toimimisen patistamisesta huolimatta Roope jääräpäisesti pitää rahansa säiliössä. Hänellä on siihen oikeus. Raa'an työn tuloksista piti saada nauttia aivan niin kuin tekijä itse halusi. Sellaiset unelmathan olivat omaisuuksien hankkimiseen kannustaneet.

Römpötti pohtii hetken, millaisia Tupu, Hupu ja Lupu olisivat, jos Ankkalinnan kehitys ei olisi pysähtynyt 1950-luvulle. Globalisaation vastustajia joka tapauksessa.

Mutta millainen olisi meidän aikojemme Roope? Siihen Römpötti ei ota kantaa. Ainakaan hänen ei verottajaa tarvitsisi yhtä paljon pelätä kuin puolivuosisataa sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti