sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Millainen konsulttifirma McKinsey on?


Suomen hallitus yleensä ja Matti Vanhanen erikseen ovat saaneet pyyhkeitä amerikkalaisen konsulttifirman McKinseyn palkkaamisesta seuraavan hallituksen toimintasuunnitelman tekemiseksi. Ajatus poliittisen harkinnan siirtämisestä pois poliitikoilta on vieras demokratiassa, ja erityisesti sen jälkeen kun Anna Kontula paljasti McKinseyn aikaisemman vuonna 2007 tekemän raportin toimintaehdotusten tulleen lähes kokonaisuudessaan Vanhasen toisen hallituksen aikana toteutetuiksi.

Samanlainen kohu viisi vuotta sitten oli Briteissä, kun paljastui Tony Blairin palkanneen konsultit selvittämään. Firmakin oli sama, McKinsey.

Amerikkalaisista puhuminen vie asian hieman harhaan. Toki firma on yhdysvaltalainen, mutta Helsingin toimistossa työskennellee kuitenkin suomalaisia. Ja se asiaa hallitukselle selvittelee ja myy mietintänsä tulokset.

Seitsemisen vuotta sitten olin seminaarissa, jossa käsiteltiin konsulttifirmoja. Nekään eivät yhdestä puusta ole veistettyjä, niiden toimintamalleissa on erotettavissa kaksi päinvastaista tapaa toimia.

Toiset keräävät ratkaisumahdollisuuksia valtavaksi tietopankiksi. Kun asiakas tulee ongelmansa kanssa, vastauksia etsitään tietovarannosta ja sovelletaan asiakkaan tarpeisiin.

Toisessa päässä firmat alkavat etsiä ongelmaan kokonaan uutta, yksilöllistä ratkaisua. Aikaisempien mallien selvittäminen on vasta pohjatyö.

Suomen hallituksen ja Blairin eduksi on luettava, että ainakin seitsemän vuotta sitten McKinsey luettiin tähän jälkimmäiseen, uusia ratkaisuja luovaan ryhmään. Ryhmän ykkönen oli kuitenkin Bain & Co, joka veloitti vuosituhannen vaihteessa kahdentuhannen dollarin tuntipalkkiota mietintätyöstään.

Seminaarin esimerkeissä mainittiin Bain & Co:ta palvellut Marcia Blenko. Eräs pankkiiriliike oli palkannut hänet luomaan uusia rahoitusalan instrumentteja ja neljän kuukauden työllä hän oli kehitellyt jotain mullistavaa.

Siitä ei ollut puhetta mitä tuo mullistava oli, jälkiviisaalle voisi tulla mieleen sen olevan jotenkin liitoksissa sittemmin tapahtuneeseen finanssikriisiin.

Enimmäkseen konsulttien työ on kuitenkin arkista. Andersenin ja Ernst & Youngin ihmiset kiertävät työpaikoilla opastamassa uusien järjestelmien käyttöön otossa. Jakavat kokemuksiaan ja auttavat siirtymissä.

McKinsey on vanha firma, perustettu 1926. Arkista työtä hekin pitkään tekivät, kunnes 1996 päätettiin suunnan muutoksesta. Siis tähän nykymalliin. Kasvuun pyrkii, ja sellainen on mahdollista myös uudenlaisia asiakkaita hankkimalla.

Olennaista konsulttien käytössä on heille asetettu kysymys. Jos tilaa vastauksia, ne ovat vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Millaisen ongelman, kysymyksen Vanhanen esikuntineen on konsulteille antanut ratkaistavaksi?

Tämän ajan suuri ongelma on kokonaisuuksien hahmottamisen puute. Konsultit voivat antaa hyvän, erinomaisenkin vastauksen jonkin osa-alueen hoitamiseksi. Kokonaisuutta he eivät yritäkään hahmottaa.

Kilpailutusta on pidetty patenttivastauksena ongelmaan kuin ongelmaan jo pitkän aikaa. Perjantaina pääministeri Vanhanen sai itsekin tuta ettei se ole oikea vastaus aina ja kaikkialla. Kilpailutus vei Valion maidot osuuskaupan hyllyistä. Sinänsä harmi, ettei Vanhanen vallastaan luopuneena enää voi linjauksiin vaikuttaa.

Oleellistahan ei ole se, missä kaupassa pääministeri Vanhanen käy, vaan se, missä hänen naisystävänsä Sirkka Mertala ostokset tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti