lauantai 14. elokuuta 2010

Höykytys - vampyyribuumi huipistuu


Ensin oli Buffy, sitten Twilightin Edward Cullen ja nyt teinivampyyrisarjoja tuntuu olevan televisiossa joka illalle. Jokin ilmiön voi sanoa olevan huipullaan, kun Aku Ankan taskukirjassa sitä parodioidaan. Stephenie Meyerin Houkutus-kirjojen vampyyrimaailma on päätynyt taskarin 368 Kuutamolla ensimmäisen jutun aiheeksi.

Mark ja Laura Shaw'n käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Höykytys kertoo Akun ja Iineksen matkasta sateiseen vuoristokylään, jossa kaikki ovat kumman hitaita. Paikallisen intiaaniheimon edustaja kertoo kammottavasta kulkutaudista ja laskee epäilyksen tohtori Rakulan niskoille.

Aku ja Iines päätyvät Rakulan linnaan. Lopulta salat paljastuvat ja lopuksi ryypätään punajuurimehua. Akun hommaamia stereotyyppisiä vampyyrintorjuntavälineitä ei tarvita.

Flemmingin piirrostyyli ei ole aivan äärimmäisyyksiin asti liioitteleva niin kuin tavallisesti. Vauhtia ja voimakkaita tunteita kuitenkin tälläkin kertaa on mukana.

Tarinan nimi on suomentunut oivasti (alk. Twilight Zoned).


Blogosfäärissä klassisia ja nykyisiä vampyyreja on analysoinut Jäljen äänen Penjami. Tässä pieni linkkilista:

Lordi Ruthven - John Polidorin Vampyyri (1819)
Vampyyrin kirjasto - kreivi Draculan kirjoista Bram Stokerin mukaan
Carmilla, lesbovampyyri - Joseph Sheridan Le Fanun Carmilla (1872)
Kuu - kuunvalon vaikutuksista vampyyreihin ennen ja nyt
Aurinko - auringonvalon vaikutuksista vampyyreihin ennen ja nyt


Lordi Ruthvenia ja John Polidoria käsittelin keväällä kirjoituksessa Lordi Ruthven, herrasmiesvampyyrien isä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti