sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Esseisti Antti Nylén esseistä
Lauantaina Muusajuhlilla pääkirjaston Pakkala-salissa oli keskustelemassa esseestä ja esseistiikasta Antti Nylén ja Ilmari Leppihalme. Pakkala-sali oli kovin varattu tila, ennen keskustelua siellä oli koulutustilaisuus ja heti perään joku toinen tilaisuus. Esseen käsittely jäi siis tiukkojen (aika)rajojen sisään.
Esseellä on pitkä traditio, nimen alla kulkee monenlaista. Keskustelua johdattanut Leppihalme määritteli esseen sateenkaarikäsiteeksi, jonka alle mahtuu monenlaista. Vaikka esseistiikalle on annettu paljon vaateliaita perusedellytyksiä (pohdiskelevuus, älyllisyys, tunnustuksellisuus), niin Suomessa lajista pahimmillaan oli tulla jämätekstien kaatopaikka.
Esseisti ja suomentaja Nylén kertoi lähteneen haastamaan suomalaisen esseen tietokirjamaisuutta. Palauttaa esseeseen antiikin huurupäiden (esimerkkinä Nylén mainitsee Plutarkhoksen) mielipidekirjoitukset ja julistukset.
Leppihalme kiinnitti huomiota siihen, että Nylénin molempien kokoelmien nimessä on essee (Vihan ja katkeruuden esseet, 2007 ja Halun ja epäluulon esseet, 2010, molemmat Savukeidas), mutta molempien alaotsikkona on proosaa.
Nimeämisen Nylén kertoo olleen kirjallisuuspoliittisen teon. Alaotsikko korostaa tekstien esteettistä puolta, ja samalla se vapauttaa lukijan olemaan luottamatta Nylénin tarjoilemiin tietoihin.
Silti Nylén piti tiukasti kiinni siitä, ettei esseissä saa valehdella. Proosassa ulkoavaruuden olennot voivat valloittaa Lontoon, mutta esseessä ei. Esseellä on tiukka totuudellisuuden vaatimus.
Totuuden vaatimuksen Nylén on ulottanut omaelämäkerrallisiin seikkoihin. Hän mainitsi kirjoittaneensa itsestään yksivuotiaana ja antaneen tuon kohdan äidilleen tarkastettavaksi. Ja kiltisti korjannut väärin menneet kohdat.
Nylénin mukaan esseessä on kyse tosiasioiden yhdistelystä ja sommittelusta. Tämä sopi myös Leppihalmeen määritelmiin: essee on ajatuskoe, ei systemaattinen tutkielma.
Esseen mahdollisuudet ovat yhdistäminen, sommittelu ja valinta. Kirjallisuudessa on vain teksti, todellisuudessa ovat kaikki asiat.
Nylén oli tyytyväinen suomalaisen esseistiikan uuteen nousuun. Nyt kirjoitetaan esseekokoelmia, eikä vain koota aikaisempia kirjoituksia kansien väliin. Olen iloinen jos olen asiaan vaikuttanut, totesi Nylén asiaankuuluvan vaatimattomasti. Samalla hän asetti esseistiikan kritiikille vaatimuksen: sen pitäisi tuoda esille sitä, mitä tekijältä itseltään on jäänyt huomaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti