Kahdeksas lokakuuta vuonna 1982 Puolan hallitus kielsi vapaan ammattiyhdistysliike Solidaarisuuden. Jacek Borchuchin viime vuotinen elokuva "Rakastan kaikkea" (Wszystko co kocham, Puola 2009) palaa vuosiin 1981-1982 18-vuotiaan Janekin silmin ja tarjoaa vuosista erilaisen näkemyksen kuin lännessä on totuttu näkemään.
Tällä viikolla Oulussa on ollut puolalaisen elokuvan sarja. Kolmessa näytännössä on nähty neljä tuoretta elokuvaa tältä tai viime vuodelta. Filmeissä on ollut englannin kielinen tekstitys, Borchuchin elokuvan nimeäkään ei oltu suomennettu. Se esitettiin englannin tittelillä All That I Love.
Puolalaisen rannikkokaupungin (ei Gdansk) nuoret miehet soittavat punkkia, tiiraavat naisia rannalla, polttavat tupakkaa, hengailevat ja hokevat keskenään joka lauseeseen kurwan.
Bändin laulaja Janek on upseerin poika, valmis aikuisuuteen hyvästä lähtökohdista. Tyttöystäväkin on, Basia.
Pahaksi onneksi politiikka alkaa tunkea kotiinkin. Työpaikalla äitiä painostetaan liittymään Solidaarisuuden jäseneksi, isä pyytää vaimoaan vielä odottamaan.
Puolasta annetaan kuva voimakkaana yhteinäiskulttuurina. Poikien punk-bändi soittaa koulussa, varuskunnassa ja festivaaleilla. Opettajatkin diggailevat. Punk on nuorisomusiikkia, ei ala- tai vastakulttuuri.
Politiikan tuulet muuttuvat. Joukkoja aletaan keskittää Gdanskin ympäristöön, enää ei ole ryhmäpainetta Solidaarisuuteen liittymiseksi.
Basien isä pidätetään. Pahaksi onneksi Janek tulee pyytämään Basiaa ulos juuri pidätyksen jälkeen. Sotilaanpojan kanssa ei aleta. Suhteen katkeamisen tuskaa lisää mummon kuolema.
Poikien bändille uhataan antaa antisosialistinen leima. Tämä lisää Janekin kiinnostavuutta Basian silmissä ja pari pääseekin sopuun ja rakkauden täyttymykseen.
Antisosialistisuuden määrittelyyn saattoi bändin sanoituksia enemmän vaikuttaa se, että Janek kävi lohduttamassa määrittelyehdotuksen tehneen upseerin avioelämässä yksin jäänyttä vaimoa.
Onnellinen loppu elokuvasta jää puuttumaan. Poliittiset muutokset saavat Basian perheen muuttamaan pois Puolasta. Auto pakattiin ja se lähti Länsi-Saksaan. Basia mukanaan.
Elokuvasta jää tunnelma, että tutut vajaan kolmenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat on jätetty taustalle. Ehkä sitä vastarinnan sankarhistoriaa on tullut jo tarpeeksi ja toisenlaisiakin tarinoita ajasta halutaan kertoa. Loppukuva on joka tapauksessa toiveikas, tulevaisuuteen ilolla katsova.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti