lauantai 13. marraskuuta 2010

Vahva-Jussi ja Vahva-Jussin paluu

Tuoreessa Aku Ankassa lukijoille tarjotaan rinnan luettavaksi mestari Carl Barksin Vahva-Jussi vuodelta 1949 (WDC 107) ja oppipoika Don Rosan sarjakuvalle tekemä jatko-osa (tai pikemminkin toisinto) Vahva-Jussin paluu (1992). Toimitus esittelee useampiakin Barksin ja Rosan tuotannon yhtymäkohtia, joten tulevaisuudessa vastaavia yhdistelmiä lehdessä tultaneen näkemään.

Olen pitkään lukenut Vahva-Jussia Barksin kommenttina sarjakuvista huolestuneille vanhemmille, siis että tuo lukemistolaji olisi aivoja jäytävä ja selkäytimen surkastuttava. Ongelmana on kuitenkin ollut, että sarjakuvien vastainen huoli heräsi laajaan mittaan vasta 1950-luvulla. Tuolloin se ainakin levisi Suomeenkin saakka.

Keväällä Tekno-Kekko oli kuitenkin paneutunut aiheeseen tarkemmin ja löytänyt New York Timesista kesäkuulta 1909 uutisen ”eettisen kulturistin” Percival Chubbin luennosta kolmellesadalle lastentarhanopettajalle. Sarjakuvat olivat syynä lorujen ja kaiken muun kauniin lastenkulttuurin katoamiseen. Sarjakuvia ei siis lapsille tulisi lukea tai antaa.

Ilmiö oli siis ollut olemassa jo vuosikymmeniä ennen kuin Barks teki Vahvan-Jussin.

Jaha! Taasko te luette? Ja mitä roskaa tällä kertaa? Vahva-Jussi! Siis satuja jostakin ihmeellisestä heppulista, joka loikkii jättimäisten rakennusten yli, murskaa tiilimuureja paljain nyrkein ja kaataa kokonaisia armeijoita yhdellä puhalluksella. Pah! Pitäisihän teidän ymmärtää, ettei kukaan voi olla niin vahva. Miksette kuluta aikaanne johonkin hyödyllisempään?
Tarinan alussa Aku vuodattaa Tupun, Hupun ja Lupun niskaan vatsakipunsa tuoman ärtymyksen ja komentaa pojat hakemaan närästyslääkettä. Kuuliaat pojat lähtevätkin matkaan, ja kesken reissun päättävät auttaa vanhaa ja raihnaista lähettiä.

Varsinainen asia pääsi pojilta unohtumaan. He jättävät Kosmisen Energian Tutkimuslaboratoriolle tarkoitettu aineen kotiin pöydälle odottamaan hetkeksi, jotta setä saataisi lääkittyä ennen sen vientiä lopulliseen osoitteeseen. Ja Aku luulee sitä lääkkeekseen.

Outo aine antaa Akulle Vahvan-Jussin voimat. Hän testaa kaikki supersankarin temput, ja poikien palattua yrittää esittää niitä heille. Supervoimat ovat jo kuluneet loppuun, mutta Aku ajattelee saavansa uusia pullosta. Nyt pöydällä onkin jo närästyslääke. Akun älytön esitys saa pojat hämilleen ja pohtimaan:

Lasten ei koskaan pitäisi jättää seikkailukertomuksia lojumaan sellaisiin paikkoihin, joista tasapainottomat aikuiset voivat saada ne hyppysiinsä.

Vahva-Jussi oli yksi ensimmäisistä Ankka-tarinoista, joita Don Rosa koskaan muistaa lukeneensa. Siksi tarina on ollut hänelle tärkeä. Barksin tarinan lopussa Aku menettää muistinsa tapahtuneesta, joten toisinnon kirjoittaminen sopii Ankkauniversumin lakeihin.

Rosan tarinassa keskitytään osoittamaan supersankareiden teot fyysisesti mahdottomiksi. Ilmaan nostettu vuori murenee, laivan runko taittuu yhdestä kohdasta nostettuna.

Jälleen pojat jäävät tietämättömiksi voimista ja Akukin ne unohtaa. Loppu on kasvatti-isän arvostuksen osoitus. Eipä 1990-luvun alussa enää samanlainen loppuvitsi olisi toiminut. Lienee niin, että 1940-luvun lopulla sarjakuvien vastainen liike oli vasta nousussa, koska sille sopi vitsailla. Sen vahvistuttua 1950-luvulla, kukaan ei sitä avoimesti uskaltanut uhmata, ainakaan lapsille suunnatuissa julkaisuissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti