Eilen kapinoitsija naulattiin ristille, tänään on aika miettiä mitä tuli tehtyä. Eilen pitkästä aikaa Ulla Karttunen kirjoitti blogiinsa raportoiden Ranskan taidemellakoista. Avignonissa on esillä eräässä galleriassa amerikkalaisen Andres Serranon (s. 1950) valokuvateos Piss Christ (1987). Juuri ennen pääsiäistä teosta vaadittiin poistettavaksi, ja vaatimusta tehostettiin mielenosoituksella, adressilla ja suoralla hyökkäyksellä taidetta kohtaan.
Taiteilija Karttusen blogi on ollut raskasta luettavaa. Blogin Karttunen aloitti Helsingin taidemuseossa olleen Neitsythuorakirkko-teoksen nostattaman kohun ja oikeusjuttujen setvimiseen. Kun on luullut taistelevansa hyvien puolella pahoja vastaan ja saakin niskaansa yllättäen muut "hyvät", niin henkinen kolaus varmasti kauhea. Ja taideteoksesta saatu rikostuomiokin säilyi valitusteiden loppupisteeseen saakka.
Blogi on nyt vaihtanut nimeä, aikaisempi Tapaus Neitsythuorakirkko on nyt erään kadonneen kirkon tapaus.
Hyökkäys yli kaksikymmentä vuotta sitten tehtyä Piss Christia (Pissakristus) kohtaan on liitetty Ranskan presidentin Nicholas Sarkozyn aloittamaan kansalaiskeskusteluun ranskalaisuudesta. Avignonissakin teos on ehtinyt olla esillä jo kuukausia.
Tausta voi olla toinenkin. Taideteos herätti kohun Yhdysvalloissa vuonna 1989 ollessaan valtion taideorganisaation NEAn tukemassa näyttelyssä, pari senaattoria repi pelihousunsa, koska veronmaksajien rahoilla tuettiin kusijeesuksia, ts. jumalanpilkkaa.
Yhdysvaltalaiset äärikonservatiiviset järjestöt ovat tukeneet eurooppalaisia, jotka ovat nostaneet vanhalla mantereella keskusteluun heidän kannattamiaan arvoja. Suomeenkin rahaa on virrannut, Johanna Korhonen hiljan paljasti homo- ja naispappivastaisen Luther-säätiön saavan huomattavaa rahoitusta rapakon takaa. Tutkivan journalistin kannattaisi penkoa löytyisikö kristillisdemokraattien vaalirahoista samasta suunnasta tullutta.
Ranskan taidemaailmassa asiat ovat kuitenkin toisin kuin Suomessa. Galleristi on pitänyt turmellun Piss Christin ja madonnankuvan esillä vastalauseista huolimatta. Suomessa poliisi vei Karttusen teoksen museonjohtajan suosiollisella myöntymyksellä. Sellainen ei liene hyvä meriitti Guggenheimin museon johtajanpaikasta haaveilevalle.
Pohjois-Suomen taidekärhämät ovat kotoisen lutuisia. Viime viikolla Lapin Kansa raportoi erään rovaniemeläisen isoäidin kauhistuneen lastenkirjassa olleesta väliliha-sanasta. Kirjassa yritetään pyyhkiä pyllyä kissalla, mutta tämä pistää vastaan raapimalla aroista paikoista.
Teos oli Ranskan kansalliskirjailija Francois Rabelaisin (n. 1494-1553) Gargantuan otteeseen perustuva Pyllynpyyhin (Pieni karhu 2011). Kustantajan mukaan teos on "aitoa ranskalaista kakkahuumoria 500 vuoden takaa! Ajalta jolloin kirjapainotaito oli juuri keksitty, mutta vessapaperista ei tiedetty mitään." Taaperoille suunnatun kuvituksen on tehnyt - tietenkin - Pef.
Aikuisille suunnatut pissa-aiheet menevät muualla maailmassa näköjään hukkaan. Tampereen yliopiston Viestintäverkoston Kuvalukutaito -verkko-opetusaineistossa on käytetty yhtenä esimerkkinä Serranon Piss Christia. Samalla kiitellään suomalaisen sanaston riittävyyttä kohdata tällaisetkin aiheet:
Teoksen symboliseksi merkitykseksi voi siis tulkita, että kristillisyys sijaitsee likaisuudessa tai siitä on tullut tarpeetonta. Suomalaisessa kielenkäytössä on oivallinen ilmaisu tähän yhteyteen. Kun sanomme, että jokin on kusessa, tarkoitamme, että jokin meni pieleen tai tapahtui väärin. Tämän pohjalta teoksen merkitykseksi muotoutuu: kristillisyys on kadoksissa, mennyt hakoteille tai se on kusessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti