Tuhkat kaalimaalle kiirastorstaina

SKS:n vuotuisjuhlien tietopaketin mukaan pääsiäisen ajan vanhan kansan toimiin kuului Itä-Suomessa tuhkien levittäminen kaalimaalle. Salmista vuonna 1938 kerätty tieto kertoo, että

Piinaviikon torstaina, jos kolmesta pesästä otetaan kolmesta eri kohdasta tuhkaa, niin kun tämä tuhka on kaalimaahan istutettu, madot ja kirput eivät syö kaaleja.

Tere Vadén on pamfletissaan Kaksijalkainen ympäristövallankumous (Rohkeaan reunaan 2010) arvioinut, että ympäristövallankumouksen jälkeisessä ajassa eletään alkuperäiskansojen elintapojen mukaan, eli tietyllä tapaa vanhan kansan viisauksien ohjaamana.

Alkuperäiskansojen tai vanhojen suomalaisten luonnontuntemus ja ympäristötietous muokkautui yhteen maagisten sääntöjen ja uskomusten kanssa. Niin ne olivat helpompi muistaa ja tehdä osana vuodenkierron rituaaleja.

Esimerkiksi saamelaiset hämmästyttivät suomalaisturisteja vielä 1960- ja 1970-luvuilla kertomalla, että porot pitää lypsää ennen aamukastetta, muutoin maahiset veivät maidon. Turisti sai hupinsa, mutta lypsäjä tiesi, että hänen pitää ehtiä ennen vasaa. Vaatimesta kun sai vain desin tai kaksi maitoa kerralla.

Näitä syntytietoja pitäisi oppia tulkitsemaan ja ymmärtämään. Moni kotipuutarhuri on perinnetiedot oiviksi havainnut, vaikka ei kaikkia vaikutussuhteita olisikaan hoksannut.

Kaalimaan tuhkiin sisältyy ainakin kolme nykyiseen kaalinkasvatukseen sisältyvää nyrkkisääntöä. Kaalin taimet voi istuttaa jo varhain maahan. Tuhkien levittäminen kaalimaalle hankiaikaan joudutti lumen ja maan sulamista ja siten sai taimet aikaisemmin maahan. Kasvit saivat etumatkaa hyönteisiin nähden.

Tuhkaa piti levittää paljon. Kolmen tulisijan kolmesta eri paikasta. Niin sitä jäi hankien lähdettyä maahankin ohjaamaan tuholaisten reittejä muualle.

Tuhka nostaa maan pH-arvoa, parhaimmillaan jopa kaksi pykälää, tämä ehkäisee kaalilla yleistä möhöjuuri-tautia. Tuhka lisää myös ravinteiden kiertoa maassa.

Tuhka tuskin riitti yksin torjumaan koko kesän tuhohyönteisten tulvan, mutta pääsi sillä alkuun.