Uusi kultakausi (WSOY 2011) pamfletissa muun muassa Taneli Heikka roimii entistä vakituista työnantajaansa Alma Mediaa. Neljän kirjoittajan (Heikan lisäksi Tanja Aitamurto, Petteri Kilpinen ja Matti Posio) työssä ei kirjoittajien panosta ole eritelty, ja muutoinkin sisällysluettelo on jäänyt viimeistelemättä. Vaikka kannessa on omat nimet, teoksen väitteet jäävät kirjoittajakollektiivin tuotoksiksi.
Omat kolumnointi- ja freelance-suhteet on turvattu, Matti Posion tarkimmin. "Posio (s. 1973) osallistui kirjan Yhdysvaltoja käsitteleviin osuuksiin."
Alma Median arvokonservatiivisuus ei enää Johanna Korhosen tapauksen jälkeen liene kenellekään yllätys. Tällaisiin asenteisiin ei pamfletissa puututa, kärki on "vanhoillisissa" journalismi- ja talousajattelussa.
Vuonna 2002 kaikki näytti vielä hyvältä. Suomi ja Alma Media olivat maailman kehityksen kärjessä. Samana vuonna Vanhoillisten Keskusliitto (joka tarkoittaa ilmiselvästi Alma Median hallitusta, sen kepulaisia vaikuttajia) veti liinat kiinni ja takertui menneisyyteen.
Takerruttiin yhdensuuntaisuuteen ja paperilehteen. Kirjoittajat ihmettelevät Aamulehden nettilehden juttuja vuodelta 2010. Lukijoita pelotellaan säännönmukaisesti internetin ja facebookin vaaroista.
Aitamurto ja kumppanit näkevät uudenkin journalismin olevan hallittavissa ja ohjailtavissa. Sosiaalisen mediankin aikana julkisuutta voi hallita ja sen avulla ajaa omia tai yhteistyökumppaneiden tavoitteita. Kirjoittajille on ongelma, että yhdeksän kymmenestä yrityksestä on varautunut uuteen kuten ev.lut. kirkko Ajankohtaisen kakkosen Homoiltaan.
Uusin esimerkki alalta on Linnanmäkija sen johdon suhtautuminen nuoreen toimittajaan. Yleisradion ajankohtaisohjelmia tämäkin.
Tämän verkottuneisuuden voiman kirjoittajien mukaan voisi valjastaa myös yritysten hyödyksi. Millainen kultakaivos se olisikaan!
Kirjoittajat moittivat maakuntalehti-instituutiota kovin sanoin. Sitoutumattomuus ja objektiivisuudessa pitäytyminen ovat olleet suuri virhe. Nämä edelleen Vanhoillisten Keskusliiton vaalimat arvot estävät kultakaivoksen hyödyntämistä.
Sitoutumattomaksi tai puolueettomaksi julistautumiset 1980-luvun lopulla ilman todellista merkitystä olivat virhe. Sitoutuneisuus ja objektiivisuus eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia. Sellaista älyllistä rehellisyyttä journalismi kaipaisi.
Objektiivisuudesta luopuminen yrityksiltä saatavia maksuja vastaan olisi mielestäni erittäin lyhytnäköistä. Menetettyä luotettavuutta ei saa takaisin. Uuden kultakauden tekijät sen sijaan pitävät tähän lähtemättömyyttä lyhytnäköisenä.
Pamflettia lukiessa tulee useissa kohdin mieleen, että kirjoittajat ovat aivan erilaisessa Facebookissa kuin minä. Niin he ovatkin. Facebookahtaajista en olisi tiennyt mitään, jos tavallinen media ei olisi siitä kirjoittanut. Omat kaverini eivät ryhmään liittyneet eivätkä ajatuksesta ainakaan näkyvästi tykänneet. Kaveripiirissäni ilmiöitä tuodaan esille kansalaisen ja/tai taiteen kautta, ei yritysjohtajien intressien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti