Minna Lindgren on tarkkasilmäisesti havainnoinut, että vaikka ooppera on pitkälti kunnollisten keski-ikäisten naisten suosima taiteenlaji, niin itse oopperoissa kunnollisille naisille yleensä käy huonosti. Ei voitane siis sanoa, että tämä keskeinen kulttuurinkuluttajakunta pyrkisi valinnoillaan vaikuttamaan sisältöihin siten, että oma viiteryhmä tulisi positiivisesti korostettua ja ylistettyä.
Tänä kesänä oli Olavinlinnassa ilo seurata kahta oopperaesitystä, Giacomo Puccinin Toscaa ja Richard Wagnerin Lohengrinia. Jälkimmäisestä on kiittäminen anoppien liigaa, joka järjesteli asiat suotuisasti vävyn kannalta. Vanhempien keski-ikäisten naisten kanssa kannattaa pitää hyvät välit.
Toscassa rakkaustarina kiertyy päähenkilö Floria Toscan ympärille. Muita naisia ei keskeisissä rooleissa ole, mutta silti mustasukkaisuus pääsee lehahtamaan. Taidemaalarisulho Cavaradossin piirtämä Maria Magdalena kun muistuttaa kovasti erästä toista. Tosca ottautuu kuitenkin pelastamaan mielitiettynsä, tosin Toscaa liehittelevän poliisipäällikö Scarpian petollisuus johtaa siihen, että rakastavaiset saavat toisensa vasta kuolemassa.
Claudio Sgura Scarpiana oli roolinsa mukaisesti karmea, mutta samalla lipevän ihastuttava. Hänet yleisö palkitsi suurimmin aplodein.
Wagnerin oopperat tunnetaan kestostaan. Alustavassa ohjelmassa Lohengrinin pituudeksi väliaikoineen ilmoitettiin viisi tuntia. Lopulta esitys oli puolta tuntia lyhyempi eli lavalla oltiin kolme ja puoli tuntia. Roman Hovenbitzerin ohjaus kuljetti tarinan napakasti, tyhjiä hetkiä ei ollut.
Sydänkeskiaikaan alunpitäen sijoitettu tarina oli näyttämöllä muutettu fantasiaksi, jossa käytettiin myös nykyaikaisia dataprojektorikankaita ja konekiväärejä.
Alun asetelmat ovat selvät. Elsa ja Friedrich menisivät naimisiin, ja hallitsijan tyttären naidessaan Friedrich saisi merkittävän aseman Brabantin herttuakunnassa. Kavala Wotanin ja Freijan nimiin vannova Ortrud kuitenkin noitakonsteillaan saa Friedrichin uskomaan muuta. Että Ortrudin naiminen takaisi paremmin tulevan herttuan paikan.
Tupakoiva, villakankaiseen jakkupukuun sonnustautunut Ortrud oli tehnyt pitkällisiä suunnitelmia hallitsijan vaimoksi päästäkseen. Graalin kuningas oli sydämistynyt suunnitelmista ja lähetti Lohengrinin Elsan avuksi.
Lohengrinin juonta pystyi muista oopperoista poiketen seuraamaan lähes ilman librettoa. Nimiroolin Richard Crawley hoiti hienosti, Jaakko Ryhänen patsasteli mainiosti koko maan kuninkaana.
Kuolemassa Elsakin vasta tavoitti lapsuudenmenetyksensä. Nämäkin kaksi esitystä siis osoittivat oikeaksi Lindgrenin sanoman. Ei asiat käänny onnellisiksi oopperoiden lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti