Viime viikonloppuna oli ensimmäinen Oulun sosiaalifoorumi. Kymmenen vuotta sitten Davosin taloufoorumin vastapainoksi syntynyt kansalaisjärjestöjen keskustelufoorumi on laajentunut moniksi kansallisiksi ja paikallisiksi yhteensaattajaoperoijiksi. Nyt siis Ouluun saakka.
Sosiaalifoorumia kuvailtiin lähinnä tilaksi, joka ei sulje ketään ulos. Osallistujina ja järjestäjinä oli monenlaisia tahoja Eu:n vastustajista marxilaisiin, Vihreästä Sivistys- ja Opintokeskuksesta Oulun Aikapankkiin. Fyysiset tilat alustuksille ja keskusteluille tarjosi Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä.
Pari alustusta lauantaina ehdin kuulemaan.
Kirkon paikalle kutsumana alustajana päivät aloitti tutkija, kansanedustaja Anna Kontula. Käytännön esimerkkien kautta hän kertoi millaisia varjotalouksia Suomessa on. Kontula on monista näistä puhunut julkisuudessa muutenkin.
Uusin, kansanedustajuuden mahdollistama Kontulan hanke on Tampereella tämän kuun alussa aloittanut Sosiaaliasema. Sen tarkoituksena on auttaa ketä tahansa hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle pudonnutta. Ajatus on kuin kunnallisten sosiaalitoimistojen aikoinaan, ja Kontula olikin innoissaan siitä, että moni sosiaalityöntekijä on ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön. Kaikilla ammattilaisilla peruste on ollut sama, voida auttaa hädänalaista. Sellaiseen kun virkatyössä ei enää ole mahdollisuutta.
Oulun Attac ja Kansan Sivistysliitto olivat kutsuneet paikalle Jussi Ahokkaan, rahatalousjärjestelmän tutkijan ja Raha ja talous-blogin toisen kirjoittajan. Ahokas alusti otsikolla Velkakriisi-illuusio, ja kumosi neljä yleisintä julkisuudessa ollutta perustetta nykyiselle talouskriisille.
Valtiontalous ei ole sama kuin kotitalous. Siksi samat säännöt eivät päde, vaikka niin valtavirran kansantaloustieteessä uskotellaan. Valtio on aina myös rahan liikkeelle laskija, ja siten se voi ja sen tuleekin tehdä talouspolitiikkaa. Tarkat ja yksityiskohtaiset perustelut on luettavissa alustajan blogista.
Euron velkakriisi juontuu valuutan säännöistä. Euroopan Keskuspankille on annettu mahdollisuus lainoittaa vain liikepankkeja, ei valtioita. Näin liikepankeille on annettu mahdollisuus määrittää valtioiden kulutus, toisin sanoen valta talouspolitiikassa.
Leikkaukset ja säästäminen ovat pahinta mitä nyt voisi tehdä, totesi keynesiläiseksi tunnustautuva alustaja. Siitä seuraa Keynesin paradoksi: menot (sosiaalimenot) kasvavat ja tulot (verokertymä) pienenevät, valtiontalouden automaattisten tasapainottajien vuoksi.
Epävarmuutta tulisi vähentää. Mutta poliitikkojen pelko, tiedon ja solidaarisuuden puute sitä estävät.
Ahokkaan alustus herätti hämmennystä salissa. Pitkään hän sai vastata kysymyksiin ja selventää esitystään. Suosittelen tutustumaan mainittuun Raha ja talous-blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti