Eilen iso joukko tieteellisiä seuroja julkisti kannanoton Monipuolisen ja -muotoisen tieteellisen julkaisutoiminnan puolesta. Seurat ovat huolissaan valmistumaisillaan olevasta tieteellisen julkaisemisen arvionti- ja rahoitus-selvityksestä. Valmisteilla on pisteytyssysteemi, jossa tieteelliset lehdet rankataan ja tutkijat ja yliopistot saavat arvostusta ja rahoitusta sen mukaan missä lehdissä heidän tutkimustuloksiaan julkaistaan.
Alustavissa aikakauskirjaluetteloissa ei juurikaan suomenkielisiä julkaisuja ole. Kansainvälisetkin lehdet on jaettu kolmeen eri kategoriaan, joista alimmalla tasolla olevista ei rahapisteitä heru.
Suomessa tieteellisten aikakauskirjojen julkaiseminen on keskittynyt tieteellisille seuroille. Suomen kielen puolesta huutaminen on myös seurojen oman julkaisutoiminnan puolesta huutamista. Jos kotimaisissa lehdissä julkaisemisesta ei saa minkäänlaista arvostusta tai rahoitusta, niin juttujen tarjonta lehtiin tyrehtyy alta aikayksikön. Tieteellisten seurojen julkaisuista ei yksikään ole maksanut julkaisupalkkioita, eikä sellaiseen jatkossakaan liene varoja.
Suomessa ei ole koskaan kehittynyt kaupallista tieteellistä julkaisemista. Kielialue on pieni, ja lehtiä tilaavien kirjastojen määrä kovin rajallinen. Muutamat arvostetun aseman saaneet firmat julkaisevat suurinta osaa kansainvälisistä tieteellisistä lehdistä. Toiminnan panos-tuotos luku on käsittämättömän suuri. Juttujen kirjoittajille tai arvioijille, eikä myöskään lehtien toimituskunnille makseta minkäänlaisia palkkioita. Lehtien tilaushinnat ovat käsittämättömän suuret, harvaa tieteellistä julkaisua enää painetaan edes paperille. Yliopistot (niiden kirjastot) ovat pakotettuja tilaamaan lehtiä, että yliopisto voisi tutkia ja toimia.
Eikä tieteellinen julkaiseminen aina ole "tieteellistä". On arvostettuja, satoja vuosia ilmestyneitä lehtiä joihin kirjoittajat valikoituvat virka-aseman perusteella, ja lehtien sisältö keskittyy vuosi toisensa jälkeen mitä pirullisemman ja hienostuneemman henkilökohtaisen pilkan luomiseen. Tällaiset kerholehdet ovat varmaankin antaneet idean lehtien arvottamiseen.
Suomalaisten tieteellisten seurojen lehdet ovat syntyneet tarpeesta. Ongelmat ovat olleet erityisen suuret niin sanotuissa kansallisissa tieteissä, jotka käytännössä kaikki ovat humanistisia. Kukaan muualla ei ole ollut kiinnostunut julkaisemaan artikkeleja Suomen historian, kirjallisuuden tai taidehistorian jne erityiskysymyksistä ellei niihin ole liittynyt laajempaa, mullistavaa teoreettista näkökulmaa. Sellaisia kehittelevien tieteilijöiden määrä kansainvälisestikin on melko suppea.
En ole seurannut valmistelutyötä. En tiedä mihin lehtiin minun pitäisi jatkossa kirjoittaa tieteellisiä intohimojani tyydyttääkseni. Suomeksi se ei varmaankaan onnistu, arvelen.
Viime vuoden marraskuussa Pekka Henttonen kirjoitti arkistoalan tutkimuksen julkaisufoorumeista. Valmistelun perusteella arkistoteoriaa ja suomalaisten arkistojen teoreettisia ongelmia voisi rahapisteitä tuottavasti julkaista yhdessä ainoassa lehdessä. Brittiläinen Journal of the Society of Archivists (Routledge) olisi ainoa mahdollinen foorumi. "[J]os tämän mukaan mennään, niin brittiyleisö saa jatkossa < sarkasmi >
* filosofia.fin juttu aiheesta
* Akateemikot kapinassa Elsivieriä vastaan. Agricola 2.2.2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti