keskiviikko 16. toukokuuta 2012

B. Virtanen konttorikuosissa


Ilkka Heilä
B. Virtanen - Konttoripikkujättiläinen
toim. Vesa Anttonen ja Vesa Kataisto
Arktinen banaani 2012
400 s.


Ilkka Heilän (s. 1956) B. Virtanen työkavereineen ja esimiehineen on viihdyttänyt suomalaisia jo 1980-luvun lopulta saakka. Heilä on pitkän linjan sarjakuvantekijä, hänen töitään julkaistiin jo 1970-luvulla legendaarisessa Sarjis-lehdessä. Vuonna 1989 Uuden Suomen sarjakuvakilpailua varten syntynyt B. Virtanen oli Heilän läpimurto koko kansan tietoisuuteen. 1990-luvulla Heilä saattoi jäädä kokopäiväiseksi sarjakuvantekijäksi. Puupäähatun Heilä sai 2006.

Tuore Konttoripikkujättiläinen (Arktinen banaani 2012) kokoaa teemoittain B. Virtasen konttorielämän tapahtumia. Perhe-elämä on tästä koosteesta jätetty suosiolla pois. Teos perustuu samaan aihealuejaotteluun kuin aikaisemmin julkaistu B. Virtasen Konttorikirja (Arktinen banaani 2007). Mittaa uudella teoksella on lähes 150 sivua enemmän.

B. Virtanen on monista lehdistä tuttu strippisarja. Konttoripikkujättiläistä varten stripit on vaakatasosta nostettu pystyyn. Ratkaisu toimiikin hyvin silloin kuin alkuperäisessä stripissä on ollut perinteiset kolme ruutua. Muissa tapauksissa graafikolle on tullut vaikeuksia. Onneksi niitä on harvakseltaan.

Kokoelma jakautuu kolmeentoista lukuun. Muu lukumäärä ei olisikaan tehnyt Virtaselle oikeutta. Luvuissa käsitellään itse konttoria, johtoa monin eri tavoin, työtovereita, konttorikoneiden oikullisuutta, sairastamista, rakastumista ja tulevaisuuden uhkia. Loppuun on koottu vielä muutamia näytteitä B. Virtasen urasta käyttögrafiikassa.

Teoksen toimittajat ovat varustaneet strippikokooman esipuheella ja kunkin luvun alkuun liitetyllä humoristisella taustoituksella. "Jos tarkkoja ollaan, Suomessa on virallisesti vain yksi konttori, Valtiokonttori."

B. Virtasen Konttori on johtaja Hynäsen isältään perimän Firma Oy:n toimisto. Tuo konttori edustaa kaikkea sitä mitä toimistotyö pahimmillaan saattaa olla: despotismia, nepotismia, opportunismia ja oravanpyörää. Ympäristö on tuttu kaikille, niillekin, jotka konttorissa eivät koskaan ole työskennelleet.

Strippejä kertaa mielikseen. Oivaltava on kokooman ulkoasukin. Teoksen selkä on kuin pieni mappi nimilappuineen ja vetoreiästä pilkistävine aanelosineen. Suositellaan kaikille huumorintajuisille konttorirotille.



3 kommenttia:

  1. Kiitokset. Tuohon vasempaan laitaan alareunaan palkinnon liitin.

    VastaaPoista
  2. Eihän ketjukirjeitä pitäisi jatkaa, mutta tämä oli niin hauska, ja toisaalta päättelin ettei pyramidiromahdus aiheuttaisi tässä tapauksessa kovin suurta vahinkoa. :-)

    Kai tämä on jokin meemi, jonka leviämisestä joku viestinnän opiskelija tekee vielä opinnäytteensä tms.

    VastaaPoista