torstai 17. toukokuuta 2012

Kreikan talousongelmat


Eiliseen A-Studioon oli keksitty mainiosti taustoittaa Kreikan nykyisiä talousongelmia vanhojen sanomalehtijuttujen avulla. Nykyisen Kreikan vajaat kaksi vuosisataa ovat olleet monien talous- ja rahakriisien täyttämiä. Netin sanomalehtiarkistoista nostetut jutut kertovat, että samanlaista pintakiehuntaa kreikkalaisia kohtaan on ollut useasti aikaisemminkin.

Esimerkiksi Päivälehti 1890-luvulla kirjoitti silloin tällöin Kreikan raha-asioista. Velat vaativat kansainvälistä selvittelyä ja niiden mitätöimistä suunniteltiin. Vaihtuvat pääministerit laittoivat maata säästökuurille menojen leikkaamiseksi.

Tuolloin, kuten nytkin, Kreikan kansantalouden oireilu oli osa maailman laajuista ongelmaa. "Rahapula", otsikoi Päivälehti 19. toukokuuta 1893. Samalla ulkomaan uutisten palstalla oli kaksi pikkujuttua Kreikan ongelmista.

Taloustieteet haluaisivat rinnastua kovin mielellään luonnontieteisiin. Lukuja, kaavoja ja malleja kun käsitellään.

Talous on kuitenkin ihmisten toimintaa ja siihen pätevät samat epäloogisuudet kuin kaikkeen muuhunkin ihmisten tekemiseen.

Saksalainen poliitikko takoo Berliinissä nyrkkiä pöytään, että Kreikan on tehtävä sitä tai tätä pysyäkseen osana rahaliittoa. Porvarit ympäri mantereen säestävät. Kuri ja järjestys olla pitää. Tavalliset kreikkalaiset tulkitsevat viestin päinvastoin kuin julistava poliitikko toivoisi. He alkavat varautua euron menettämiseen ja nostavat varansa käteiseksi tai siirtävät sen ulkomaille pankkeihin. Eivät elämään normaalisti tulojensa sallimalla tavalla.

Tällainen varautuminen pahimpaan pahentaa kriisiä. Jos tahtopoliitikon ajatuksena oli, että hänen puheensa perusteella kreikkalaiset tajuaisivat parhaansa, yritys oli jo alkujaan tuhoon tuomittu. Nyt muutamia päiviä puheiden jälkeen Kreikka on syvemmällä suossa, eikä se johdu vaalien jälkeen syntyneestä hallituskriisistä.

Saksalaisen poliitikon olisi pitänyt ajatella nokkaansa pidemmälle. Kuten Päivälehti 1893 kirjoitti, kohta "kaikkialla maailmassa tahtoo nyt rahapula ahdistella".



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti