tiistai 29. toukokuuta 2012

A-Studion vieraana




16 16 17 17 20 400 2 000 2 000


aikaisemminkin aikuista ajautunut ampujan ampumatapauksen ampumisen asiantuntija A-Studiossa

dosentti dosentti

ei ei ei ei ei ei enemmän enemmän esiin esimerkiksi että että että että että että euroa 

hallinnon heidän hetkellä hirmutekoja hirmutekoja hirmutekojakin hirmuteot huonommin hyvin Hyvinkään Hyvinkään hän hänellä hänen hänen

indikaattorit

ja ja ja ja ja ja ja ja jo johon johtuvat joka joka jossa juuri jää jää

kaikki kaltaisia kasvavassa kertovat keskeiset kodin kontakti koulutuksen koulutuksen kovin kovinkaan kukaan kun kurjaa

lainkaan lapsella lasten liikkuu loppujen lopuksi läheinen lähelle löytyvät

maailmaan maailmoihin maanantai-iltana massa Matti meillä meillä menee merkitystä mielestä miesten miljoonaa mitä motiivilla mukaan mukaansa mukaansa määrin

netin niin niin noin noin nuorella nuorten näitä näkemään

ole ole ole ole olisi ollut ollut ollut on on on on on on ongelmaan otetaan

paljon perhetyön poikaa poikaa puututtu pääse päässään

rahaa riittänyt riittävän riittävän Rimpelä Rimpelä Rimpelän Rimpelän

sanoi

se se seikkailemaan 

selitys sieltä siitä siitä sijoittamiseen sosiaalisia Suomessa suuri suurta syrjäytymisestä syyt

taistelupelien taitoja tajuaisi Tampereen tehokkaasti terveydenhuollon terveydenhuollon tiedossa todennäköisesti tukemiseen tulee tulee tulee tulevaisuudessa tulevaisuudessa tulevaisuudessa tullaan työn työn tällä tämä

ulkopuolelle ulkopuolelle ulkopuolelle useammalla uskoo uskoo uutta

vaikka vuosi vuosi vuotiaana vuotiasta vuotta vähän välttämättä

yhtään yhä yhä yhä yhä yksinkertainen yliopiston



(yle)

4 kommenttia:

  1. he antavat meille meidän jokapäiväisen leipämme, mutta me emme myönnä sitä, sillä se on kuvottavaa
    http://suolasuinen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Maria Nokan "Suolasuinen" on villeintä mihin olen blogimaailmassa törmännyt.

    VastaaPoista
  3. Joo, totta. Mieluusti Nokan kopsutuksia olen seurannut.

    VastaaPoista