torstai 12. heinäkuuta 2012
Sähköinen identiteetti
Viime viikonloppuna televisiossa uusittiin ruotsalaisen Johan Ripåsin dokumentti Kuinka Google tuntee sinut? Ohjelmassa käsiteltiin hakukonetta ja ihmisten sähköisiä identiteettejä. Googlen toimintaperiaatteiden osalta dokkari on jo vanhentunut, hakukone on muuttunut enemmän hakijan huomioivaksi, ja samalla hakutulokset ovat henkilökohtaistuneet. Kaikille ei enää samanlaisia tuloksia näytetä.
Sähköisten/digitaalisten identiteettien osalta ohjelma oli hieman naivi. Että ihmisellä itsellään olisi määräysvalta siihen mitä hänestä kirjoitetaan.
1990-luvun alkupuolella ihmisille annettiin päätösvaltaa ja oikeuksia omiin rekisteritietoihinsa. Syynä ei ollut internet, vaan suuriin keskustietokoneisiin siirretyt henkilörekisterit. Tietojen hakeminen ja yhdisteleminen koneiden avulla helpottui huomattavasti. Moni aikaisemmin julkinen tieto muuttui salaiseksi.
Rekisterien tietojen salaamisessa ajatuksena oli torjua viranomaisten mielivalta. Puhe tietojen salaamisesta asiattomilta sai aikaan kuvitelman, että ihminen itse voisi päättää. Mutta niinhän on vain hyvin rajatusti.
Moni tieto on edelleen julkinen. Maataloustukisummien suuruus pidettiin turhaan salaisena useita vuosia. Journalistien sinnikkyys lopulta palkittiin ja Björn Wahlroosin avustukset nyt tiedetään sentilleen. Viimeksi uutisissa on käsitelty eläintenpitokieltorekisteriä, jota Kennel-liitossakaan ei ymmärretty julkiseksi. Mistä muualtakaan saisi luotettavan tiedon kenelle eläimiä ei saa myydä tai luovuttaa?
1990-luvulla tapahtui länsimaissa myös laaja kulttuurinen muutos, jossa ihmisten sukutaustat, etniset ryhmät ja muut perinteisissä yhteisöissä tärkeät tiedot muuttuivat lähes merkityksettömiksi. Kirjailija Douglas Coupland personoi tämän muutoksen korvalappustereoihin. Laittamalla Sony Walkmanit korvilleen nuoret saattoivat unohtaa kaiken menneen, olla juurettomia, avoimia kaikelle uudelle. Walkmanien kuuntelija voi olla kuka tahansa, riippumatta taustastaan. Coupland muistetaan paremmin X-sukupolvestaan. Nämä juurettomat Walkmanien kuuntelijat päätyivät aikaisempia sukupolvia paljon useammin MacTyöhön. Haaveille ja kuvitelmille oli todellakin tarvetta.
Suuri monikansallinen yhtiö torjui mahdollisen imagohaitan nopeasti. Sen markkinointiosastolla kehitettiin Y-sukupolvi, josta on nykynuorille ollut todellista haittaa viimeisten viidentoista vuoden ajan.
Jokaista työhakemusta kirjoittaessaan ihmisen pitäisi saada paperinsa näyttämään siltä, että hänen koko elämänsä on tähdännyt haettuun työhön. Rekistereissä tai netissä oleva voi sellaista haitata. Kuten Johan Ripåsin dokumentissa esimerkein osoitettiin. Onneksi dokumentin ratkaisukeino on edelleen toimiva. Olemalla positiivisesti omilla ehdoillaan läsnä netissä voi negatiivisen painoarvoa vähentää.
Se on kuitenkin harhakäsitys, että ihmisen tiedot olisivat vain hänen omiaan -- yhteisöinähän me elämme ja monet tiedot ovat myös yhteiset. Niin on ollut aina ja aina tulee olemaan.
Ehkä tulee vielä aika jolloin liian siloinen, rosoton digitaalinen identiteetti on haitaksi.
* Google tuntee sinut? Yle Areena. Katsottavissa elokuun alkuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti