lauantai 4. elokuuta 2012

Lontoossa 1948



Edellisten Lontoon olympialaisten jälkeen Ilmari Turjan päätoimittama Uusi Kuvalehti julkaisi erikoisnumeron, Olympiakuvalehden menneistä kisoista. Lehdessä kisoja ja suomalaisten menestystä arvioi muun muassa Lauri ”Tahko” Pihkala. Lehti oli osa olympiamielen viritystä, seuraavat kisathan olivat Helsingissä.

Suomalaisten mennyt menestys oli jäänyt taakse. Ainoastaan voimistelijat Heikki Savolaisen johdolla saivat Olympiakuvalehden toimittajilta mainion arvolauseen. Voimistelijat pelastivat Suomen urheilumaineen, tiivisti Pihkala.

Muutamat yleisurheilijat, kuten keihään Tapio Rautavaara, saivat suitsutusta, mutta kestävyysjuoksu oli ”täydellinen Waterloo”. Lontoossa voittaneesta tsekistä, Emil Zatopekista alettiin jo 1948 valmistella sankaria.

Kestävyysjuoksu sai Pihkalan kysymään ”mistä tällainen katastrofi oikeastaan saattoi johtua?” Monipuolisen harjoittelun puutetta piti Pihkala pääsyynä, vaikka muut olivat ehdotelleen sotaa, ravintotilannetta ja teknisiä syitä. Olivatpa jotkut kehdanneet pitää huonon menestyksen syynä pesäpalloa, mutta lajin kehittäjä ei siinä mitään ongelmaa nähnyt. Viinassa ja tupakassa olivat pahemmat syyt, eivätkä urheilujohtajat tässä suhteessa osanneet edustusurheilijoille hyvää esimerkkiä näyttää.

Parhaillaan meneillään olevassa kuulakisassa puolalainen Tomasz Majewski voitti tuloksella 21,89. Edellisen kerran Lontoossa kuulan voitti italialainen Adolfo Consolini olympiaennätyksellä 17,12.

Olympiakuvalehden loppusivuilta löytyi tieto, että kisoihin otti osaa myös eversti Adolf Ehrnrooth. Kenttäratsastus, kuten ratsastuslajit ylipäätään, olivat tuohon maailmanaikaan kovin sotilasvoittoisia. Kenttäratsastuksen voitti ranskalainen kapteeni B. M. Chevallier, Ehrnrooth oli sijalla 20.

Yksi nykyisin olympiaohjelmasta jäänyt laji Lontoossa oli kahden kilometrin tandem-ajo. Yllä kuvassa esitetty voittajien ajoasento kertonee syyn lajin huonoon suosioon. Kullan lajissa otti Italian pari Renato Perona ja Ferdinando Teruzzi. Ajopaikkana oli Uuden Kuvalehden mukaan Herne Hillin velodromi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti