torstai 6. syyskuuta 2012

Kontrafaktuaalinen Suomi


Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) on jälleen herättänyt ajatuksia Suomen mahdollisesta kansandemokratiaksi muuttumisesta ilman sotaveteraanien ponnisteluja. Eräässä nettikommentissa (linkkiä en tähän hätään löydä) pohdittiin, että suomalaiset lukevat Oksasen Viroa käsitteleviä kirjoja väärin. Että niissä nähtäisi millaiseksi Suomikin olisi saattanut muuttua.

Lukijoilla on täysi vapaus tulkita teoksia miten haluavat. Siihen ei pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista. Ei kirjailijallakaan, kun on käsikirjoituksen maailmalle lähettänyt.

Viron kohtaloa Oksasen teos saa surkuttelemaan. Esimerkiksi Antti Majander lopettaa uutuuden arvion seuraavasti:

Pienellä Virolla on piisannut suuria, rauhankyyhkyt kitaansa ahmaisseita riivaajia. Kun hakaristi lähtee Sofi Oksasen romaanissa ja sirppi ja vasara tulevat syyskuussa 1944, Viron oma lippu ehtii liehua niiden välissä vain viisi päivää Tallinnan Pitkän Hermannin salossa.

Siinä raossako heidän olisi pitänyt näyttää, keitä he oikein ovat.

Suomen ja Viron historiassa 1930-luvulla on yksi suuri ja oleellinen ero. Kun Suomessa Mäntsälän kapina jäi kapinaksi, ja Väinö Tanner kieltäytyi Rafael Haarlan ehdottamasta Suomen diktaattorin virasta, niin Virossa 1934 yksinvaltiaaksi nousi vallankaappauksessa Konstantin Päts. Diktaattori Päts kielsi puolueet ja hajotti kansanedustuslaitoksen.

Muutamia vuosia sitten Martti Turtola julkaisi tutkimuksen Pätsin kakkosmiehenä olleesta kenraali Johan Laidonerista, Viron Mannerheimista (Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940, Otava 2008). Kirja herätti Virossa suurta närkästystä, lukijat eivät tahtoneet uskoa että Viro toisen maailmansodan alkaessa teki liittolaissopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

Helsingin Sanomat otsikoi Turtolan kirjan arvion kysymyksellä Milloin Viro valitsi väärin? Turtola pohtii milloin diktaattori ja hänen kenraalinsa päätyivät valitsemaan Neuvostoliiton kumppaniksi Saksan sijaan. Ehkä kuitenkin se perimmäinen väärinvalinta tapahtui demokratiasta luopuessa, silloin kun kansa salli vallankaappauksen.

Demokratiasta kiinnipitäminen antoi Suomelle rauhanneuvotteluissa enemmän kuin täällä on ymmärrettykään. Niin harva maa selvisi läpi 1930-luvun tasavaltaisena käytännössäkin. Tämä olisi tärkeä muistaa tämän ajan myrskyissä, vaikka poliitikot ovat inhottavia, omaa etuaan ajavia ja kaikkea muuta kammottavaa ja epäjoustavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti