tiistai 18. syyskuuta 2012

Star Trekin väki kansien välissä


Kustannus Oy Jalava kokeili 1990-luvulla Star Trek - Uusi sukupolvi -pokkarien julkaisemista. Simon Hawken kirjoittama Kunnian hehku (Jalava 1995) taisi jäädä ainoaksi suomennokseksi. Hankin kirjan tuoreeltaan, mutta kesken sen lukeminen jäi. Ei kansien väliin ahdettu Star Trek jaksanut kiinnostaa.

Eilen tartuin pokkariin uudelleen. Uusi tv-kanava Kutonen ei osaa päättää ketä se yleisökseen houkuttelee. Illalla kuudelta olisi pitänyt tulla Star Trek, mutta tulikin jalkapalloa. Nyt osasin paremmin eritellä miksi lukukokemus 1990-luvulla oli niin tökkivä.

Star Trek -pokkareita on maailmalla julkaistu melkoinen määrä. Pokkareiden tarinoita ei ole tehty tv-sarjan perusteella, samaan kuviteelliseen universumiin ne kuitenkin on sijoitettu. Yleensä trekkarit eivät hyväksy pokkareissa tapahtunutta Star Trek -kaanonin osaksi. Ehkä korkeintaan joissakin pienissä, kokonaisuuden kannalta merkityksettömissä yksityiskohdissa.

Kunnian hehkun suomentaneen Jari Niittylän työssä ei ole moittimista. Teos kuvailee aivan liikaa tarinan kannalta merkityksettömiä asioita. Ehkä lyhennetty suomennos olisi tässä kohtaa ollut aivan paikallaan? Vie uskomattoman paljon tilaa kertoa se, minkä kuvaruudulta  näkee hetkessä. Vasta teoksen puolivälissä alkaa tapahtua sellaista tahtia, että kuvailu jää taustalle.

Kunnian hehkussa USS Enterprise ja kapteeni Jean-Luc Picard ovat selvittelemässä Liiton ja Romulanin rajamailla sijaitsevan K'trallin imperiumin sisäisiä asioita. Liitolla oli imperiumissa tukikohta ja siirtokunta. Imperiumi oli muuttumassa Liiton jäsenyyden edellyttämällä tavalla (valistuneesta) yksinvaltiudesta demokratiaa kohden. Vallan siirryttyä isältä pojalle uudistukset hidastuivat ja alkoivat jäädä näennäisiksi.

Tehtävä neutraalin vyöhykkeen laitamilla hoidetaan kaikkien Liiton sääntöjen ja diplomatian ja sodankäynnin taitojen mukaisesti onnelliseen loppuun. Pokkareiden kirjoittajille on varmaankin annettu tarkat yleisohjeet työhönsä. Luodun universumin rajoja ei haasteta, koetella saatikka ylitetä kuten tv-sarjan parhaimmissa osissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti