sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Akateemista historian opetuksesta


Historian Opiskelijain Liitto järjesti eilen Jyväskylässä seminaarin Akateeminen historian opetus - onko sitä? Olin paikalla kustantajan ominaisuudessa, tilaisuudessa oli ensimmäistä kertaa julkisesti esillä Matti Rautiaisen, Mikko Hiljasen, Rene Rangan ja Matti Rantosen kirjoittama pamfletti Historian opetuksen mieli ja mielettömyys.

Seminaarin luento-osuus oli jaettu kolmeen osaan: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Emeritus professori Seppo Zetterberg puhui takavuosien akateemisesta historian opiskelusta lähinnä omien kokemustensa kautta. Yksinäistä puurtamista se oli ollut, varsinkin koko opintoajan töissä olleelle. Kuten monelle muullekin korkealle tieteen portailla kohonneelle, Zetterbergillekin "opetus" alkoi vasta maisterintutkinnon jälkeisessä tutkijakoulutuksessa, tutkijaseminaarissa. Eino Jutikkalan seminaari oli aiheiden kirjoltaan varsinainen sekametelisoppa.

Simo Mikkonen puhui nykyisyydestä Yliopistojen laitoksilla on tätä nykyä pedagogiset johtajat, joiden tehtäviin kuuluu opetuksen tason ylläpito, tai ainakin siitä huolehtiminen, että opettajat tietävät mitä opetussuunnitelmissa sanotaan.

Historian seminaarien seuraaminen on yleensä siitä mukavaa, että kaikki erikoistermit avataan. Historian tutkimuksen kohteet ovat niin moninaiset, ettei oman alankaan kuulijoiden voida olettaa tietävän kaikkea. Erityisesti ilahdutti kun Mikkonen avasi termin "opetuksen resurssit". Se tarkoittaa opettajia.

Tulevaisuudesta puhui yksi julkaistun pamfletin kirjoittajista, Matti Rautiainen. Pamfletissa käsitellään peruskoulun historian opetusta, seminaarissa oltiin enemmän akateemisen opetuksen parissa. Kysymykset olivat pääosin samat. Pitäisi kysyä mikä on merkityksellistä. Mitä tolkkua tässä on? Merkityksen rakentamisen pitäisi olla keskiössä, kysymällä merkityksen perään pääsee parempiin peruskysymyksiin. Ongelma on se, ettei niitä osata monestikaan kirjoittaa auki.

Mikä on merkityksellistä? Jos sitä kysytään ja siihen vastataan niin historian opetus ja tutkimus säilyvät. Mitä laajemmin yhteiskunnassa kysytään merkityksellisyyden perään, niin sitä parempi. Huonoimmassa visiossa kysyjänä on ainoastaan rikkaan perheen viimeinen vesa, joka vastaa Rekku. Ja sitten isolla budjetilla kirjoitetaan lemmikkikoira Rekun viisitoistavuotisesta elämäntaipaleesta.

Seminaari jatkui vielä learning cafe -tilaisuudella. Sellaisesta 1990-luvulla valmistunut ei tiennyt mitään, eikä tällä kertaa halunnut oppiakaan.


* Historian opetuksen mieli ja mielettömyys


3 kommenttia:

  1. Hei, muistelen että historiantutkimuksen ns. suuri nimi Marc Bloch kirjoitti tutkimuksessaan Étrange defaite, joka käsitteleen Ranskan luhistumista toisen maailmansodan aikana,juuri historian opetusta. Huonolla historianopetuksella on luhistumiseen melkoinen syy ja sen hän vierittää koululaitoksen harteille. Tosin hän jo enne sotaa,joka vei häneltä hengen, oli ottanut kantaa voimakkaasti historianopetuksen uudistamiseksi maan kouluissa.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä Rautiainenkin oli sitä mieltä, että huono historian opetus kouluissa on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Silloin olisi parempi ilman. Viittasi esitelmässään Friedrich Nietzscheen, ja tämän kirjaan Historian hyödystä ja haitasta elämälle (1874, suomeksi 1999). Kirjan sisällön on Anssi Vartiainen hyvin tiivistänyt blogissaan.

    VastaaPoista
  3. Kaisa vinkkasi, että Hol:n blogissa on kirjoittettu myös seminaarista. Teemu Perhiö kirjoittaa nimenomaan Learning Cafesta.

    VastaaPoista