torstai 3. tammikuuta 2013

Savonkadun risteys



Myöhästyin junasta. Sitten oli pari tuntia aikaa katsella Savon- ja Pohjolankatujen risteyksen liikennettä ja pimenevää iltapäivää.








2 kommenttia:

  1. "Se oli ilta(päivä) Iisalmessa/yläsavolaisten seurassa" (Euro Aven)

    Tätini emännöi Tuoppikellaria 1970-luvulla. 60-luvun puolella, kun hän Iisalameen muutti, se oli muistaakseni toisella puolella katua, alempana?

    1990 lopulla siinä oli paksu Esa eukkonsa kanssa tekemässä kaljanjuojilla rahaa (en sukunimiä muista, kävin jotain niiden kotona timpraamassa) ja yhä siinä vain saranapuoli avauksista kuluneena, väljänä lonksuu.

    VastaaPoista
  2. Ei Tuoppikellarissa tarvinnut yksin istua, oli muitakin asiakkaita jonoksi asti tiskillä.

    Baari on mulle tuttu vain ulkonäöltä, taisi nyt olla ensimmäinen kerta kun sisällä asti kävin. Ensimmäiset muistikuvat paikasta on 70-luvulta, tuossa samassa paikassa se silloin oli.

    VastaaPoista