sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mainio laulukilpailu


Kesällä 1898 pilalehti Matti Meikäläinen mainosti uutta numeroaan Uudessa Suomettaressa. Huumorijulkaisun mainosvalttina olivat tulevat vaalit: "Valtiopäivävaalit ja valtiopäivät tulossa! Joutukaa tilaamaan!" Politiikkaan ja poliitikkoihin ei ennenkään ole aina suhtauduttu vakavuudella, vaikka nykyisin tunnutaankin kaivattavan takaisin sellaisiin aikoihin. Lieneekö sellaisia ollutkaan?

1800-luvulla tosin äänestämään ja vaikuttamaan valtiollisiin asioihin pääsi perin harha. Suurimmalla osalla suomalaisista ei ollut äänioikeutta, joten poliitikkoja ehkä saattoi herkemmin pilkata. Kun itse heitä päässyt valitsemaankaan.

Mutta eipä 1800-luvulla ollut sananvapauttakaan. Sen saivat Matti Meikäläisen toimittajat ja julkaisijatkin huomata. Kenraalikuvernööri Bobrikov lakkautti lehden lokakuussa 1899 ortodoksipappeja pilkanneen pilakuvan vuoksi.

Matti Meikäläisen numerossa oli esimakuja vaaleista sarjakuvamaisena tarinana Mainio laulukilpailu.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti