tiistai 27. elokuuta 2013

Pentti Haanpään museo (61/100)


Nyt satuin Piippolan kohdalle oikeaan kellon aikaan ja pääsin tutustumaan kirjaston yhteydessä olevaan Pentti Haanpään museoon. Haanpäälle on omistettu kaksi huonetta, ja ne on avattu yleisölle vuonna 2008. Paikallislehden jutun mukaan museohuoneet ovat kotiseutuneuvos Seija Hankosen aikaansaannos. Kirjastossa elämäntyönsä tehneen Hankosen kädenjälki näkyy. Oikeastaan on kyse Haanpään arkistosta, josta on nostettu maukkaimpia paloja vitriineihin ja pöydille esiin. On Haanpään kirjeenvaihtoa, muistikirjoja, valokuvia ja leikekirjoja Haanpäästä kirjoitetusta. Jos joku jotakin Haanpäästä aikoo kirjoittaa, tänne kannattaa tulla tutkimaan.

Esittelyteksteissä muistutetaan, ettei Haanpää ollut tavallinen työteliäs maamies. Heinäpellolle pyydettäessä kirjailija saattoi ojentaa seteliä ja käskeä palkkaamaan kasakan. Mutta esimerkiksi lukuisat kalastuskortit kertovat maalla viihtymisestä. Ja asusteet ja välineet myös. Haanpään jätkyydestä puhutaan myyttinä ruumiillisen työteliäisyyden puutteen vuoksi. Kai se kirjoittaminenkin aikansa vaatii? Mutta silti kotiseutumuseoideologiaan kuuluvaa työteliäisyyttä, tai sen puutetta, pitää jotenkin selittää.

Vitriineissä on esillä Kiinan ja Neuvostoliiton matkojen muistoja, kirjahyllyssä on muutama hajanide Leninin koottuja. Pääasiassa hyllyssä on kuitenkin tietokirjallisuutta, ja kirjallisuuslehtiä on joka puolella. Haanpää pelasi mielellään shakkia, mutta kun kotipaikkakunnalta ei löytynyt mieluista pelikaveria niin harrastus muuttui kirjeshakiksi. Myös näitä viestejä on eri puolilla huoneita.

Esille laitetuista kuriositeeteistä yksi oli kynien markkinointitarkoituksessa tehty käsiala-analyysi. Siteerattakoon se tähän kokonaan:

Käsiala-analyysi n: 135

P. Haanpää
Piippola

Käsialanne on hyvin erikoinen: se kertoo aktiivisuudesta, toimintapakosta, lennokkuudesta ja pessimismistä. Te olette hyvin altis henkisille vaikutteille. Teissä on hyökkäyshalua, aimo annos satiiria, voimakkaita afekteja, epätasaista itsetuntoa ja persoonallisen omalaatuisuuden tehostamishalua.

Kiitämme osoittamastanne harrastuksesta ja toivomme niin käsialatutkimuksen kuin FRIEND-kynänkin olevan Teille mieleen.

Kunnioittavasti
Laatukynä Oy


Tuoreen Haanpää elämäkerran Pentti Haanpään tarina (Into 2013) tekijä Matti Salminen on tulossa pääkallopaikalle kertomaan teoksestaan syyskuun ensimmäinen päivä.







4 kommenttia:

  1. No niin, nyt siis käväsit.

    Aamulla juuri sain luetuksi Salmisen Haanpään tarinan lopputekstitkin ja kyllä siitä uutta mietittävää löytyi.

    VastaaPoista
  2. Näkyi Haanpää itsekin nousseen taas myyntilistoille. Oulun Akateemisen kymmenen myydyimmän listalla oli tuore novellikokoelma.

    VastaaPoista
  3. Akateemisen novellikokoelma on varmaankin samaisen Matti Salmen toimittama ja Inton kustantama. Luin siitä ja käsittääkseni siitä löytyy muutama ennen julkaisematon tai vain Haanpään aikaisissa lehdissä yms. esiintynyt.

    VastaaPoista
  4. Matti Salmela on kiertueella kirjansa kanssa. Oulussa 2.9.2013.

    VastaaPoista