lauantai 30. marraskuuta 2013

Roikosen Normipäivä


Tänään Myllytullin koululla Oulussa julkistetaan Jii Roikosen (s. 1970) Normipäivä I-II. 11-osainen, alumiinilevyille tulostettu työ pitää sisällään paljon yksityiskohtia ja jopa tehtäviä. Ilokseni pääsin seuraamaan pystytystä, ja nappasin muutaman kuvan muistoksi.

* Jii Roikonen: Normipäivä I-II. 2013.






perjantai 29. marraskuuta 2013

Vanhoja aikoja, vanhoja arkkitehtejä

Matti Heikkinen esitelmöi.

Pohjois-Suomen SAFA on järjestänyt Oulussa jo 21 Pecha Kucha -iltaa. Tilaisuuksissa on arkkitehdit ja monet muutkin kulttuurialan ihmiset ovat lyhyessä ja napakassa paketissa käsitelleet jotakin valitsemaansa aihetta. Kahteenkymmeneen kuvaan ja neljäänsataan sekuntiin saa tiivistettyä oleellisen tai voi tarjota väläyksiä sieltä täältä.

Torstai-iltana Tubassa oli esiintymässä rakennusalan vanhoja, jo eläköityneitä vaikuttajia. Tästä juontui illan otsikkokin, "wanhat hyvät ajat". Esitykset aloitti maaherra Eino Siuruainen, ja niitä jatkoivat maankäyttöpäällikkö Paavo Littow ja koko joukko arkkitehtejä.

Vaikka vanhaa muisteltiinkin ei uusi jäänyt huomiotta. Rakennusneuvos Matti Heikkinen oli koonnut esityksensä arkkitehtien työvälineiden muuttumisen ympärille. Valkoiset takit ja viivaimet ovat työssä jääneet nykyisin vähemmälle. Heikkinen viittasi myös uuden Sokoksen rakentamiseen ja Rotuaarin mahdolliseen kattamiseen.

Asemakaavapäällikkö Rauno Anttila kertasi Oulun matkakeskussuunnitelmien aikaisempia vaiheita. Radan toiselle puolelle ei näissä suunnitelmissa ole juurikaan kajottu. Linja-autoasemaakaan ei ole koskaan rakennettu niin suureksi kuin alkuperäisten suunnitelmien tarkoitus oli. Maankäyttöpäällikkö Littow peräänkuulutti laaja-alaista kokonaisnäkemyksen muodostamista. Toisen kunnan rakentaminen ei saisi häiritä naapurin rakenteita ja liikennevirtoja.

Anja Allas käytti Lassia esimerkkinä lapsen tavasta ajatella.


Anja Allas pohti lapsille parasta leikkipaikkaa. Allas on tutkinut leikkipaikkarakentamista pitkään. Silti käyttäjänäkökulman ottaminen on aikuistelta äärimmäisen vaikeaa. Kyselyissä parhaat lapsuusmuistot ovat jätemailta ja metsien reunoilta, joissa mielikuvitusta on rajoitettu mahdollisimman vähän. Martti Karsikas esitteli suunnittelemiaan koulu- ja päiväkotirakennuksia. Erääseen päiväkotiin hän oli välttämättä halunnut sadekatoksen sijaan kuistin nimenomaan monien positiivisten lapsuusmuistojen perusteella.

Asioihin on hyvä saada perspektiiviä. Sellaista tässä tilaisuudessa oli  tarjolla.

Seuraava Oulun Pecha Kucha on jo 10. päivä joulukuuta. Silloin aiheena on Myllytulli.


* Pecha Kucha Oulu


torstai 28. marraskuuta 2013

Onko autolla sukupuoli?


Teija Försti
Vauhtikausi - Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa
Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 371
Turun yliopisto, 2013


Joulukuun puolivälissä Teija Försti väittelee Turun yliopistossa autoilun sukupuolesta 1920-luvulla. Väitös tuli ripustukseen eli julkisesti nähtäväksi nettijulkaisuna muutama päivä sitten. Oppiarvoa tavoitellaan perinteisesti monografialla, vaikka historiassakin suuntaus on yhä enemmän artikkeliväitösten suuntaan.

Suomessa autoistuminen alkoi varsinaisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Toki autoja oli ollut jo 1900-luvun alussa, ehkä jopa aavistuksen 1800-luvun puolellakin. Ainakin pietarilaisten ylimysten uusia menopelejä oli nähty Terijoella ja Kannaksella. Sota katkaisi kehityksen moneksi vuodeksi ja vuonna 1919 kaikki alkoi melkein kuin alusta.

Vielä 1920-luvun kuluessa autoilun tulevaisuuden läpimurto ei ollut varma asia vaikka auto, automobiili, lehtikirjoituksissa ja mainoksissa sellaiseksi mielellään esitettiin. Siksi ajanjakso sopiikin mainiosti auton sukupuolen, tai laajemmin, teknologian sukupuolittumisen tarkasteluun.

Förstin läpikäymässä aineistossa puhutaan paljon autoista nuorten miesten kapineina ja vähiten uutuutta ymmärtäviksi leimattiin vanhat akat. Försti kohottaa käsittelynsä sanojen yläpuolelle laajempaan kulttuuriseen kontekstiin. "Nuori mies" oli ylipäätään uuden aikakauden symboli, konservatiivisin aikaisemmin totutuista tavoista kiinnipitäjä oli "vanha akka".

Jopa samaa automerkkiä ja mallia saatettiin 1920-luvun mittaan mainostaa sekä miehille ja naisille. Eri kohteille suunnatuissa mainoksissa korostettiin auton eri ominaisuuksia. Sama auto saattoi olla sekä kiitävä fallos että lämmin pesä.

Förstin mukaan ei voida sanoa, että auto olisi 1920-luvulla ollut miehinen esine, teknologia. Edes kilpa-autoilu ei ollut yksin miesten asia. Merkitykset syntyvät sukupuolittumisen, kulttuurin ja teknologian muodostamassa kehässä.

Auto, teknologia ei siis sisäsyntyisesti ole sukupuolittunut asia. Teknologia on sukupuolittunut vasta myöhemmin miehiseksi, toisenlaisissa kulttuurisissa oloissa tuotettuna. Voisi ajatella, että sata vuotta myöhemmin autot olisivat "vanhojen akkojen", taantumuksellisten konservatiivien asia.

Mielenkiintoista ajateltavaa Försti tarjoaa. Loppuluvussa hän pohtii jatkotutkimuksen aiheeksi 1920-luvun rallikuskin sukupuolittumisen tarkastelua. Usutan aiheen kimppuun. Miehisyyden linnakkeiden yksityiskohtainen syynääminen saattaa paljastaa jotakin oletetusta suuresti poikkeavaa.

Junnu ja Alli menivät vihille autossa.
Mutta kumpi oli naimatavan valinnut?


* Teija Försti. Vauhtikausi. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 371. Turun yliopisto, 2013 (pdf)


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kvaakkiin kirjoitettua


Out of Tune
Lauri Manner &Valtteri Tavast:







Lisäksi kirjoitin pikku-uutisen JP Ahosen ja KP Alareen Perkeroksen pääsemisestä kansainväliseen levitykseen:

Perkeros Ranskaan ja Yhdysvaltoihin

Kannattaa huomata myös Läskimooses-lehden lukijakilpailu, jossa voittaja saa oman passikuvansa superjättilakanakokoiseksi julisteeksi.

Voita omalla naamalla!


tiistai 26. marraskuuta 2013

Talvi, hanki


Viikonloppuna taisi tulla pysyvä lumi. Sunnuntaina aurinko pilkisteli lumisten puiden raoista.




maanantai 25. marraskuuta 2013

PopUp-runoklubi


Yksitoista oululaista taiteilijaa on avannut joulun alusajaksi PopUp -taidegallerian Oulun keskustaan. Yhteenliittymän nimenä on Elävien taiteilijoiden seura. Nimen tarkoituksena on muistuttaa kaupunkilaisia, että heidän keskellään elää ja työskentelee erilaisia tekijöitä. Ajatus toimii myös toiseen suuntaan. Galleriassa päivystävät taiteilijat saavat paremman kuvan taiteesta kiinnostuneista oululaisista.

Elävien taiteilijoiden galleriassa on järjestetty erilaisia tilaisuuksia. Eilen vuorossa oli Huutomerkin kanssa yhdessä järjestetty PopUp-runoklubi. Runojaan lausuivat Christelle Mas, Eero Suvilehto ja Kari Miettunen. Lopuksi esiintyi Mauri Anneli Numminen.






sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tohtorin uusi suunta


Suomalaisetkin saivat nähdä brittiläisen Doctor Who -televisiosarjan 50-vuotisjakson samaan aikaan muun maailman kanssa. Jakso näytettiin televisiossa tai elokuvateatterissa yhteensä 90 eri maassa. Tämä on yksi merkki muuttuvasta mediasta. Internet on muuttanut fanikulttuurin samanaikaiseksi kaikkialla maailmassa, ja enää televisioyhtiöt tai elokuvien levittäjät eivät voi markkinoida tuotteitaan alueellisesti eriaikaisesti niin kuin tapa oli pitkää 2000-luvulle. Markkinoiden muuttumista jopa pyrittiin teknisesti ja lainsäädännöllä estää, mutta kysyntä ohitti laillisen tarjonnan. BBC on viisaasti lähtenyt mukaan muutokseen.

Doctor Who oli pitkää brittien oma juttu. Ajan ja avaruuden rajoja jatkuvasti ylittävä tohtori oli 1980-luvun lopulla jäädä tv-sarjojen historiaan. Uusi tuleminen vuonna 2005 osana laajempaa kiinnostusta brittiläisyyttä kohtaan teki sarjasta maailman menestyksen. Toki spekulatiivisen fiktion ystävät olivat noteeranneet sarjan jo aikaisemmin ympäri maailman, Suomessakin sarjalla oli faneja ja ystäviä vaikka sitä ei täkäläisillä julkisilla tv-kanavilla nähtykään.

50-vuotisjuhlajaksossa koko tv-sarjalle annettiin uusi suunta. Tohtori ei enää ole koditon vaeltelija, joka hämmästyttävän usein päätyi Lontooseen korjaamaan ihmiskunnan asioita. Juhlajakson käsikirjoitti Steven Moffat, joka on toiminut sarjan pääkäsikirjoittajana vuodesta 2010. Samainen Moffat on käsikirjoittanut Spielbergin Tintti-elokuvan ja luonut uuden Sherlockin.

Moffatin nimi Doctor Who-jakson käsikirjoittajana aiheuttaa faneissa pelko- ja jännitystiloja. Viidessäkymmenessä vuodessa tv-sarjalle on kertynyt kaikenlaista vakiintunutta käytäntöä. Tarinan universumi on monin osin kartoitettu ja luonnosteltu. Pääkäsikirjoittajana Moffat on muuttanut monia yksityiskohtia ja kumonnut luodun universumin lakeja.

Nyt juhlajaksossa muutettiin yksi iso asia tohtorin taustasta. Sen juonivat kolme tohtorin inkarnaatiota yhdessä, toteutukseen tarvittiin kaikkiaan kolmeatoista tohtoria.

Tohtorilla on nyt toivoa. Hän ei ole pelkkä koditon, hyväsydäminen auttaja.



lauantai 23. marraskuuta 2013

torstai 21. marraskuuta 2013

Piltdownin ihminen


Tänään 1953 viimein varmistui pitkään epäilty. Piltdownin ihminen oli väärennös, yritys luoda keinotekoisesti puuttuva linkki ihmisen ja apinan yhteisten esi-isien välille. Kemiallisissa testeissä harrastelijapaleontologi Charles Dawsonin (1864-1916) Piltdownin kylästä Sussexista Etelä-Englannista vuonna 1912 löytämä kallo paljastui hyvin nuoreksi fossiiliksi: keskiaikaisen ihmisen ja orangin luiden yhdistelmäksi.

Kului vielä toiset viisikymmentä vuotta ennen kuin väärentäjäksi varmistui löytäjä Dawson. Se julkistettiin vuonna 2003.

Charles Dawson osasi väärennöksellään täyttää niin tiedepiirien kuin brittiläisen imperiumin kansalaisten toiveet. Piltdownin kallo 'todisti' Charles Darwinin havaitseman evoluution pätevän ihmiseenkin. Suuri yleisö oli haltioissaan, koska kehitys ihmiseksi oli alkanut Britteinsaarilla. Silloisista toisista suurvalloista, Ranskasta ja Saksasta, oli löytynyt ainoastaan neanderthalin ihmisen jäänteitä. Esihistoria siis 'todisti', että 1910-luvun maailmassa Brittiläisellä imperiumilla oli oikeutus olla koko maailman johdossa.

Dawson kehitti omalle kotiseudulleen merkittävän historian. Persoonallista kunniaakin hän keräsi. Mutta väärentäjän perimmäistä motivaatiota on vaikea tavoittaa.

Tapaus osoittaa, että vanha totuus pätee tieteessäkin. Se mikä näyttää liian hyvältä ollakseen totta ei ole totta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Croninin Sisärengas


Joskus aikaisemmin tässä blogissa pohdin yksityisten lääkäriasemien imago-ongelmia. Ihmiset arvostavat pitkäikäisiä firmoja, mutta hoitoalalla pitkäikäisyyden mainostaminen nostaa esille luokkayhteiskunnan eriarvoiset hoitokäytännöt.

Sunnuntaina Tommi Uschanov kolumnoi skotlantilaisen A.J. Croninin lääkäriromaanista Sisärengas (The Citadel, 1937). Kirja oli valtava menestys, suomeksi se ilmestyi jo seuraavana vuonna Helvi Vasaran suomentamana ja Otavan kustantamana. Vuonna 1964 suomennoksesta otettiin jo kahdeksas painos.

Uschanov kertoi tämän teoksen merkittävästä vaikutuksesta brittiläisen National Health Servicen, julkisen terveydenhuollon syntyyn. Samaista järjestelmää ylistettiin suuresti Lontoon kolmansien olympialaisten avajaisissa toissa kesänä.

En ole lukenut Sisärengasta, mutta alkuvuonna 1984 televisiossa esitetty BBC:n kymmenosainen, kirjan perusteella tehty samanniminen minisarja jätti lähtemättömän vaikutuksen. Lontoossa yksityispraktiikkaa pitävät hienostolääkärit saavat kirjassa kyytiä.

Sisärenkaan pääosassa on vastavalmistunut Andrew Manson, joka saa apulaislääkärin paikan pienestä kaivoskaupungista. Varsinainen lääkäri on halvaantunut, joten Mansonin on oltava kahta verroin ahkerampi. Manson hoitaa, nai opettajan ja tekee väitöskirjan ammattitaudeista. Sitä kautta hän saa ylennyksen Lontooseen hoitamaan kaivostyöläisten työterveyshuoltoa.

Lontoon makea elämä vetää mukanaan ja mainarit unohtuvat. Mansonista tulee yläluokan rouvien hintava seuraherra. Vaimokin ihmettelee entisen idealismin katoamista. Se kuitenkin palaa erään leikkauksen avustamisen jälkeen.

Sisärenkaan pääviestinä on se kuinka huonoa hoitoa uskomattoman kalliiseen hintaan kansakunnan ylimystö saa. Manson nousee taisteluun tätä vastaan. Alkeelliseen virheeseen oikeastaan turhassa leikkauksessa kuolleen hienostorouvan veljenpojat eivät ole kiinnostuneita ajamaan asiaa. Perintörahat olivat nopeutuneessa tahdissa tulleet tarpeeseen.

Omien lääkärinoikeuksien menettämisen uhallakin Manson nousee rikkaita kollegoitaan vastaan. Pariskunta löytää toisensa uudelleen ja palaa työväen hoitajiksi.

Tässä teoksessa, kuten oikeassa elämässäkin hyvinvointipalvelujen kehittämisessä useimmiten, oleellista on julkisen, kaikille saman palvelun paremmuus verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. Briteille julkisen terveydenhuollon paremmuuden vakuutti Cronin Sisärenkaallaan.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Toisaalta ja toisaalta



Mikko Metsähonkala
Toisaalta
Schildts & Söderströms 2013
134 s.


Mikko Metsähonkalan (s. 1966) Helsingin Sanomien NYT-liitteessä julkaistuja #Toisaalta -ruutuja on koottu pieneksi kovakantiseksi kirjaksi. Arkkitehdin työn ohessa syntyvät kuvan ja sanan liittoon perustuvat salakavalasti avautuvat piirrokset ovat vain harvoin aiheeltaan rakennustaiteeseen liittyviä. Metsähonkalan kuvien aiheet saattavat olla mitä tahansa ylevästä taidehistoriasta populaarimpaan kulttuurihistoriaan. Kannessa viritetään urkujen äänihuulia, sisäsivuilla pohditaan maailmankaikkeuden syntypaikkaa.

Art nouveau -tyyliset kuvat ovat hienoviritteisiä ja täynnä yksityiskohtia. Tekstillä Metsähonkala antaa ohjeen mihin kuvassa pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota. Näinä mainos- ja käyttökuvan aikoina Metsähonkala kulkee vastavirtaan. Hänen kuviaan pitää katsoa tarkasti ja pitkään. Ensivaikutelma voi olla aivan jotakin muuta kuin tekijä on hakenut. Ilman tekstiä kuvat eivät toimisi, niistä jäisi puuttumaan oivalluksen tuottava elementti.

Metsähonkala olettaa lukijallaan olevan hyvän yleissivistyksen. Mitään aivan mahdottomia hän ei kuitenkaan odota, kulttuuria seuraavalle kaikki huumorinkukkaset avautuvat. Ensimmäinen kuva teksteineen taitaa kertoa siitä, kenelle nämä työt ovat suunnattu. ”Raatihuoneen […] kellotaulun luukut avautuvat ja allegoriset hahmot kuolema, maamies, jänis ja kulttuurimummo aloittavat villin tanssinsa.” Itseironian taito on lukiessa hyvä apuväline.

Metsähonkalan nettisivujen kuvitusta.

Teos toimii aukeamittain. Vasemmalla sivulla on kuva ja oikealla teksti kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Myös teoksen nimi on kannessa kolmella kielellä. Toisaalta -sanan monimerkityksellisyys ei ole kääntynyt ilman sulkeita. Ruotsiksi teos on (P)å andra sidan ja englanniksi In Other Wor(l)ds. Kuvissa Metsähonkala rakentaa maailman, tai kuten hän itse sanoo, näyttämön, johon hän sijoittaa tarkkailijan toteamaan tekstissä rakennettua tapahtumaa. ”Andrejev otaksui liian varhain voittaneensa. Peli sai uuden käänteen, kun Melnikov siirsi markkinointipäällikön uhkaamaan vastustajan kuningatarta.” ”Taiteilijanuransa alkupuolella Malevitš vietti usein aikaansa Moskovan puistoissa. Siellä hän hioi piirustustaitojaan luonnostelemalla puita, kasveja ja eväsretkelle lähteneitä perusmuotoja.”

Seitsemänkymmenen kuvan kokoelmassa on riittävästi vaihtelua, toiston tuntua ei lukijalle jää kuten usein vastaavissa kokoelmissa. Kuvissa lymyilevät oivallukset saavat hyvälle mielelle.





Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Kaltiossa 4/2013.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Brad Meltzerin tulkinnat


Jim esittää öisin Jim D Historia otsakkeen alla Brad Meltzerin tulkinnat nimistä ohjelmaa. Kuten ohjelma-ajasta ja esittävästä kanavasta voi päätellä, kyse ei ole suurilla panostuksilla ja harkiten tehdyistä dokumenteista. Aihepiiritkin ovat suomalaisille vähemmän kiinnostavassa Yhdysvaltain sisäpolitiikassa, tai oikeastaan niihin liittyvissä huhuissa ja salaliittoteorioissa.

Brad Meltzer (s. 1970) kirjoittaa dekkareita ja sarjakuvia. Meltzerin tarkemmaksi genreksi on määritelty poliittinen thrilleri. Sarjakuvakäsikirjoituksia hän on tehnyt DC Comicsille, muun muassa Oikeudenpuolustajia ja Vihreää nuolta.

Historiadokumenteissakin Meltzer rakentaa draaman kaaria. Meltzer on itse toimistossaan ja hänen kolmihenkinen tiiminsä lähtee milloin kirjastoihin milloin hautausmaille selvittelemään yksityiskohtia. Smitsoniaan tai muihin merkittäviin kulttuurilaitoksiin ei suunnata, ilmeisesti niissä kuvaaminen maksaisi enemmän kuin budjetti sallii.

Meltzer on tarttunut pääasiassa suuriin amerikkalaisiin isänmaallisiin aiheisiin. Sisällissota, perustajaisät, kenraali Patton, Mount Rushmore ja Vapaudenpatsas ovat tulleet häväistyiksi ilkeämielisillä väitteillä ja Meltzer tiimeineen on joutunut selvittelemään niiden todenperäisyyttä.

Vapaudenpatsasta käsittelevässä jaksossa selvitettävänä oli eräs salaliittoteoria, jonka mukaan amerikkalaisuuden ikonin esikuvana olisi ollut Lucifer - itse paholainen! Tiimi kuulee aimo annoksen amerikkalaisuuteen kuuluvaa symboliikkaa Jumalan kaikkinäkevästä silmästä New Yorkin arkkitehtuuriin. Lopulta päästään papin luo, joka kaivaa Raamatun hyllystään. Lucifer tarkoittaa helvetin herran lisäksi 'valontuojaa'. Tämä jälkimmäinen on ollut patsaan esikuvana, huokaa tiimi helpotuksesta.

Vähemmälläkin melskaamisella asia olisi selvinnyt, mutta silloin ohjelma-aikaa olisi jäänyt paljon yli.


* Brad Meltzerin tulkinnat

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kauhua Iissä


Tänä viikonloppuna Iin yöväentalolle oli jälleen kokoontunut joukko kauhuelokuvan ystäviä. Tavallisena arkena työväentalona tunnettu paikka oli saanut teeman mukaisen sisustuksen. Ehdin paikalle paria lauantai-illan viimeistä elokuvaa katsomaan.



Aikaisemmin tänä vuonna Suomessa Night Visions -kauhuelokuvafestivaaleilla päävieraana ollut kulttinäyttelijä Udo Kier (s. 1944) oli kolmen elokuvan voimin esillä myös Iissä. Kierin videotervehdys festivaalille nähtiin ennen kahta samalla kuvausmatkalla tehtyä, Paul Morrisseyn ohjaamaa elokuvaa Flesh for Frankenstein (Yhdysvallat, Italia, Ranska 1973) ja Blood for Dracula (Italia, Ranska 1974). Kierin lisäksi muukin näyttelijäkaarti oli pitkälti sama.

Elokuvat tunnetaan myös nimillä Andy Warhol's Frankenstein ja Andy Warhol's Dracula. Molempien alkuteksteissä kuulu taiteilija on näkyvästi esillä. Varsinaisesti elokuvien tekemiseen Warhol ei osallistunut, ohjaaja Morrissey oli yksi Warholin suojatteja ja siten tämän Factoryn vaikutuspiirissä. Warholin tehtaaltahan lähti kaikenlaista maailmalle omistajansa nimissä.

Frankensteinin ja Draculan perusideat ovat elokuvissa monesta muusta yhteydestä tutut. Serbialainen linnanisäntä ihailee antiikin Kreikkaa ja haluaa luoda uuden ihmisen. Filmissä rikotaan tabuja oikein urakalla. Aikoinaan se kiellettiin Suomessa, koska se on "omiaan kauhua herättämällä vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti". Uuden ihmislajin luominen jäi tällä kertaa, mutta ehkä seuraava sukupolvi...

Draculassa transsylvanialainen kreivi tarvitsee pikaisesti neitsyen verta. Romaniasta sellaiset ovat loppuneet, mutta ehkä katolisesta Italiasta paremmin löytyisi? Dracula avustajineen päätyy nelityttärisen, köyhtyneen aatelisperheen luo naimakauppoja hieromaan. Luottamus siveämpään moraaliin osoittautui vääräksi. Aatelisperheen ainoa työntekijä, salskea Mario, osoittautui myös mainioksi vampyyrin seivästäjäksi.


Lauantai-iltana jaettiin myös palkintoja. Iikin lyhytelokuvakilpailussa sekä tuomaristo ja yleisö pitivät parhaana Aki Mäkiahon mökkikauhukomediaa Reviiri. Lyhytelokuvakilpailu on järjestetty kaksitoista kertaa ja tämä oli jo kolmas voitto Mäkiaholle.

Lisäksi festivaali palkitsi Iikka-patsaalla Oulun elokuvakeskuksen av-hoitaja Eero Leiviskän ja toiminnanjohtaja Sauli Pesosen arvokkaasta avusta kauhuelokuvafestivaalien alkuvaiheissa.


* Iik!! kauhuelokuvafestivaali


lauantai 16. marraskuuta 2013

Huutomerkki 10 vuotta kuvina

Kari Miettunen juonsi.

Puheenjohtaja Jyrki Korpua piti juhlapuheen.

Aikaisempi puheenjohtaja Paavo J. Heinonen muisteli.

Oulun sarjakuvaseura antoi lahjan.

Näimme Tuomo Heikkisen runovideon ensi-illan.

Jouko Saksion kitapurjeet olivat entisellään.


Impivaara hämmästytti.


M.A. Numminen otti yleisönsä.