Pitää vielä palata maanantaiseen Kuisma Korhosen luentoon Tove Janssonista. Jäi eilisessä kirjoituksessa mainitsematta eräs olennainen seikka: Korhosen mielestä Jansson oli luomistaan Muumilaakson hahmoista Hemuli.
Toki muumikirjojen kerronta kulkee niin, että useimmiten Janssonin alter egona tarinoissa on Muumipeikko. Muumimamman ja Muumipapan esikuvina olivat Janssonin vanhemmat, kuvanveistäjä Victor Jansson ja Signe "Ham" Hammarsten-Jansson. Muumipeikon tärkeä ystävä Nuuskamuikkunen sai vaikutteita Atos Wirtasesta, saman miehen filosofeeraava puoli muotoutui Piisamirotaksi.
Janssonin kirjeenvaihdon kautta kirjallisuuden tutkijoille on paljastunut, että Tiuhdin ja Viuhdin esikuvina olivat Tove itse ja Vivica Bandler. Janssonin myöhempi elämänkumppani Tuulikki Pietilä sai olla Tuutikki.
Ei liene ihmeellistä, että kirjailija sijoittaa eri puolia itsestään useisiin luomiinsa hahmoihin. Tämänhän esimerkiksi Hergé 1970-luvulla Numa Sadoulin haastatteluissa totesi.
Silti Korhonen päätyi siihen, että Jansson oli Hemuli. Tätä hän perusteli persoonalla ja työskentelytavoilla. Jansson oli tarkka ja piti kiinni sovituista aikatauluista. Hän antautui työn vietäväksi.
Muumikirjoissa ja -sarjakuvissa on useita hemuleita. Tunnetuimmat ovat postimerkkeilijä ja kasvitieteilijä. Muitakin oli. Toven veljen Lars Janssonin sarjakuvassa Viidakkoelämää on peräti kolme eri hemulia. He tulevat tutkimaan tropiikin sieministä itäneitä outoja lihansyöjiä. Nämä hemulit kiistelevät uusien olentojen luonteesta niin kiivaasti, etteivät huomaa joutuneensa vaaraan. Kaikki kolme päätyvät lihansyöjien mahoihin.
Onneksi useita taiteellisia uria luoneelle Tove Janssonille ei käynyt samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti