Natosta eduskunnassa

Eduskunnassa keskusteltiin eilen Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Pääministerin ilmoitus Ukrainan tilanteesta kääntyi ensimmäisessä, kokoomuksen Pertti Salolaisen pitämässä ryhmäpuheenvuorossa Naton jäsenyyden julkiseksi kannatukseksi. Salista kannatus herätti välihuutojen myrskyn, eikä muista puolueista jäsenyydelle sotilasliitossa lämmetty lainkaan.

Tilanteesta tuli mieleen kolmisen vuotta sitten uutisoitu wikileaksissa julkaistuihin diplomaattisähkeisiin perustuva uutinen: USA pettyi suomalaisten terrorismiasenteisiin. Yhdysvaltain suurlähetystössä oltiin kummissaan siitä, että Madridin vuoden 2004 pommi-iskun jälkeen suomalaiset eivät kuvitelleet terrori-iskun olevan mahdollinen Suomessa. Silloinen pääministeri Matti Vanhanen kiitti onnea, ettei suomalaisia turisteja ollut paikalla. Yhdysvallat olisi toivonut kovasti toisenlaista reaktiota.

Tuskin suomalaiset vieläkään kovin laajasti voivat kuvitella terrorismin uhreiksi kotimaassa. Eikä kovin moni voine uskoa Suomen joutuvan Ukrainan kaltaiseen asemaan.

Eduskuntakeskustelussa Ben Zyskowicz yritti herätellä suomalaisten kriisitietoisuutta:

Onko Ukrainan kohdalla käsillä Putinin oppi? Se tarkoittaisi kai sitä, että maa, joka on kerran kuulunut Neuvostoliittoon tai ehkäpä Venäjän imperiumiin, ei voi vapaasti päättää tulevaisuudestaan, ellei se ole jo hyvän sään aikaan päässyt osaksi läntisiä instituutioita, kuten Euroopan unionia ja Natoa. Mitä tällainen oppi tarkoittaisi Suomen kannalta?

Kimmo Sasi oli suoranainen:

Neuvostoliitto hävisi kylmän sodan. Loukattu Venäjä pyrkii palauttamaan suurvalta-asemansa ja valitettavasti myös sotilaallisin keinoin. Eurooppa on ollut ja on edelleen jaettuna lähteen ja itään. Sotilaspoliittisesti harmaalla vyöhykkeellä ovat Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi niistä maista, jotka ovat olleet Venäjän imperiumin osia. Olemme nähneet, että länsi ei kyennyt estämään Anschlussia koskien Ossetiaa Georgiassa eikä myöskään Krimillä. Euroopan jako on tosiasiassa nyt käynnissä. Tässä tilanteessa Suomella on vielä mahdollisuus tehdä itse päätös siitä, hankimmeko me läntiset turvatakeet, jotka ainoastaan Nato voi meille antaa. Mutta kysyn: kuinka kauan tämä ikkuna on meille auki? Jos kehitys menee tähän suuntaan, se ei ole kauhean pitkään välttämättä auki. Siitä syystä on tärkeätä, että me selkiytämme turvallisuuspoliittista asemaamme mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman paljon, ja sanon, että se vahvistaa myöskin Itämeren alueen turvallisuutta ja selkeyttä.

Zyskowicz jätti kysymyksen ilmaan, Sasi vaati jäsenyyden hakemista heti. Sasin mukaan mikään muu kuin Nato ei voisi Suomea pelastaa. Sasi oli Salolaista vaativampi. Salolainen odottaisi "poutapäivää" ennen hakemuksen jättämistä.

Yksi selitys Yhdysvaltain suurlähetystön reaktioille lienee se, että poliittisten arvioitsijoiden mukaan viimeinen ammatillisesti pätevä ja arvostettu diplomaatti Suomen suurlähettiläänä olisi ollut joskus Martti Ahtisaaren presidenttikauden alkupuolella. Sen jälkeen toimessa on ollut tittelinkipeitä liikemiehiä tai pätevöitymässä olevia alalle pyrkijöitä. Maan tuntemus puuttui.

Suomen niputtaminen yhdeksi pohjoismaaksi tai itä-eurooppalaiseksi maaksi ei vain toimi. Eric Hobsbawm 1900-luvun historian yleisesityksessä Äärimmäisyyksien aika (Vastapaino 1999) hämmästelee sitä miten Suomi on lähes aina poikkeus tapahtumien yleisestä kulusta.

Vieläkö Suomi on tällä vuosisadalla poikkeus jää nähtäväksi. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Suomesta tule sekä Euroopan että Euraasian unionin jäsen. Viime vuosisadalla sellainen olisi ollut todennäköistä.